Nyt tuli poliisilta kannanotto Helsingin vappuun – koskee myös nuoria

Helsingin poliisi on antanut vahvan suosituksen liittyen vapunviettoon Helsingin keskustassa.

– Poliisi valvoo vapun yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Poliisin vahva suositus on, että keskustaan ei tule kokoontua vappuna. Viime vuonna kaupunkilaiset kantoivat hienosti vastuunsa ja samaa odotamme myös tänä vuonna, kertoo ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa.

Vanhempien on syytä muistuttaa nuoria siitä, että myöskään he eivät kokoonnu suurissa ryhmissä julkisilla paikoilla.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tiedotteen mukaan jatkanut kuuden hengen kokoontumisrajoitusta 16. toukokuuta saakka. Kokoontumisrajoitus koskee esimerkiksi yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.

Lisäksi valtioneuvosto ja Helsingin kaupunki ovat suositelleet edelleen välttämään tapaamisia ja juhlimaan vappua lähipiirissä ja etänä eli omassa kuplassa.

Alkoihin odotetaan jopa historiallisen suurta ryysistä vappuviikolla – yhtiö julkaisi väripallukkakuvion ennustetuista ruuhka-ajoista

Tässä on kevään värikäs vappubrunssi – perunasalaattia, mehevää lohi-saaristolaisleipäkakkua ja munkit gluteenittomina ja vegaanisina, katso reseptit

Muista! Vappumunkkien paistorasva ei sitten kuulu viemäriin – ja huolehdi, etteivät nämä tavarat päädy vessanpönttöön

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut