Työmaan turvallisuusvastaavat saivat sakkoa työtapaturmasta, jossa peltiseppä sai vakavan sähköiskun.
Työtapaturma sattui sähköaseman kunnostustyössä Vantaalla elokuussa 2018. Urakoitsijana toiminut peltiseppä oli pellittämässä sähköasemien muuntajien väliseinää ja luuli, että sähköasema on työn aikana kokonaan jännitteetön. Työ oli kuitenkin tarkoitus tehdä niin, että muuntajista vain toinen on jännitteetön ja että työtä tehtäisiin aina vain jännitteettömällä puolella.
Muuntajien välisessä seinässä oli ylijännitesuoja, jota ei ollut huomioitu töiden suunnittelussa.
Kun peltiseppä siirsi väliseinän hattupeltejä, pelti meni noin puolen metrin päähän ylijännitesuojasta. Tällöin syntyi jännitteellinen valokaari, mikä aiheutti peltisepälle pahan sähköiskun.
Tutkinnassa ilmeni, että päätoteuttajalla ei ollut lainkaan rakennustyöasetuksen vaatimaa turvallisuussuunnitelmaa.
Rakennuttajan tekemässä turvallisuusasiakirjassakin oli puutteita. Vaaratekijät oli siinä ilmoitettu liian ylimalkaisesti eikä se täyttänyt asetuksen määräyksiä.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan vahingonvaara työmaalla oli kuitenkin erityisen vakava, sillä sähköasemalla työskenneltiin 110 kilovoltin jännitteiden läheisyydessä.
Pääurakoitsijalla ei ollut erityistä sähköteknistä osaamista, joten rakennuttajan olisi oikeuden mukaan pitänyt yksilöidä vaaratekijät suuremmalla tarkkuudella.
Käräjäoikeus tuomitsi sähköalan yrityksen turvallisuuskoordinaattorin 50 päiväsakkoon ja rakennusalan yrityksen työpäällikön 25 päiväsakkoon. Sähköalan yritys toimi rakennuttajana ja rakennusalan yritys päätoteuttajana.
Käräjäoikeus totesi, että rakennuttajan eli sähköalan yrityksen puutteellinen turvallisuusasiakirja ei vapauta työpäällikköä vastuusta, koska tämä ei ollut pyytänyt tietoihin tarkennusta tai edes yrittänyt laatia suunnitelmaa.
Lisäksi tapauksessa arvioitiin sitä, toimiko rakennusalan yritys työmaalla päätoteuttajana. Käräjäoikeus katsoi, että vaikka nimeämistä ei olisi tapahtunut, on rakennusalan yrityksellä ollut työmaan kokonaisjohto- ja valvonta, ja se on ollut rakennustyömaalla pääasiallista määräysvaltaa käyttävä taho ja siten työmaalla päätoteuttajan asemassa.
Työsuojelun lakimies Tanja Välke Etelä-Suomen aluehallintovirastosta (avi) painottaa, että rakennustyön turvallisuussuunnittelussa tulee aina ottaa huomioon työmaan erityispiirteet.
– Kun työskennellään sähkövaarallisella työmaalla, on erityisen tärkeää huomioida sähkövaarat työvaiheiden suunnittelussa ja kirjallisissa suunnitelmissa, Välke sanoo avin tiedotteessa.