Nuorten aikuisten koronatartunnat viimein selvään laskuun – THL:n Puumalainen: Johtuu ravintolasulusta

Kuvituskuva. Taru Hokkanen

Minna Harmaala

Juttua päivitetty

Koronatartuntojen ja -kuolemien määrä on laskussa.

– Myös positiivisten näytteiden osuus kaikista näytteistä on laskenut, kommentoi johtaja Pasi Pohjola sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) torstaiaamuna pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Tartuntojen määrä on laskenut useimmissa sairaanhoitopiireissä, Hus-alueella jopa varsin merkittävästi.

– Edelleen ollaan huolestuttavan korkealla tasolla, mutta suunta on hyvä, kertoi ylilääkäri Taneli Puumalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

THL: Koulutartunnan riski on edelleen pieni – Imeväisikäisillä todettu myös vakavia koronatauteja

Tartunnat ovat levinneet ja leviävät yhä eniten 20–29-vuotiaiden ikäryhmässä, mutta myös heillä on nyt aiempaa vähemmän tartuntoja, Taneli Puumalainen kertoi.

– Tämä johtunee siitä, että ravitsemusliikkeet ovat olleet kiinni tai niitä on ainakin merkittävästi rajoitettu. Ehkä myös yksityisiä juhlia on vietetty vähemmän. Ikäryhmässä näkyy siksi merkittävä lasku.

Ikääntyneiden tartuntojen väheneminen ja alhaalla pysyminen johtuu Puumalisen mukaan rokotuskattavuuden parantumisesta.

Yli 90-vuotiaan riski saada vakava koronatauti on Puumalaisen esittelemien kuvaajien mukaan nyt jopa pienempi (5,2 prosenttia) kuin kuin 55–59-vuotiaan (5,8 prosenttia).

Vakavan taudin riski on suurin 80–89-vuotiailla (20,6 prosenttia) ja 75–79-vuotiailla (20,2).

Rajapyykki ylitetty: Miljoona suomalaista on saanut koronavirusrokotteen

Tartuntamäärien lasku ei näytä johtuvan siitä, että pääsiäisen takia oltaisiin käyty vähemmän testeissä, vaan testimäärät ovat pysyneet hyvällä tasolla.

– Tällä viikolla joka päivä on ilmoitettu selvästi vähemmän tautitapauksia kuin edellisellä ja sitä edellisellä viikolla. Tämä antaa kohtalaisen hyvän luottamuksen siihen, että pääsiäisenä ei ole ollut piilossa ainakaan merkittävää määrää tapauksia, Taneli Puumalainen sanoi.

Pääsiäisenä on liikuttu normaalia viikonloppua enemmän. Tämän vaikutusta on Puumalaisen mukaan vielä aikaista arvioida, koska tartunnat huomataan tyypillisesti noin viiden päivän jälkeen tartunnasta.

– Onko pääsiäisen vietolla ollut pidempiaikaista vaikutusta epidemian kulkuun, selvinnee ensi viikon aikana.

Alle 10-vuotiaiden lasten koronatartunnat kuusinkertaistuivat – Päiväkotilapsi sairastuttaa nyt entistä useammin koko perheen

Vielä ei kuitenkaan pitäisi hellittää varotoimista, tilaisuudessa korostettiin.

Puumalaisen mukaan monissa Euroopan maissa tehdyt avaustoimet ovat osoittautuneet ennenaikaisiksi ja tilanne on pahentunut.

– Vaikka Suomessa tilanne menee parempaan suuntaan, globaalisti tartuntamäärät jatkavat kasvuaan.

Pasi Pohjolan mukaan ei ole mitään "taikanumeroa", minkä saavuttamisen jälkeen rajoituksia voitaisiin alkaa purkaa. Hän muistutti, että viime kesän rajoituspurun aikaan ilmaantuvuus oli hieman yli 2 sataatuhatta asukasta kohti 14 vuorokauden aikana. Tällä hetkellä valtakunnallinen luku on 133, Hus-alueella 256..

– Tilanteen pitää olla selvästi hyvällä tasolla, että rajoituksia voidaan alkaa purkaa, Pohjola sanoi.

Muokattu 8.4.2021 kello 10.55: Lisätty Pasi Pohjolan viimeinen osuus. Muutettu tilaisuuden aikamuoto.

Maskisuositus laajenemassa Uudellamaalla myös alakouluihin ja eskareihin – Turussa vähensi koululaisten karanteeneja

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.