Työttömyyskassoille lähetetyt hakemukset nousivat tammikuussa korkeimmilleen sitten viime kesän.
Ensihakemuksia saapui tammikuussa työttömyyskassoille lähes 33 000 kappaletta. Määrä nousi noin 77 prosenttia joulukuusta, jolloin hakemuksia tuli alle 19 000.
Vuodessa ensihakemusten määrä nousi noin 47 prosenttia. Tammikuussa 2020 niitä saapui lähes 22 500 kappaletta.
– Kolmena edellisenä vuonna ensihakemusten määrä on myös noussut tammikuussa joulukuun luvuista, mutta tänä vuonna nousu vaikuttaisi olleen poikkeuksellisen suurta, kertoo Työllisyysrahaston rahoitusanalyytikko Antti Klemola tiedotteessa.
Kaikkien työttömyyskassoille tulleiden hakemusten yhteismäärä oli tammikuussa korkeammalla tasolla kuin viime heinäkuussa.
Kassoille tuli yhteensä lähes 250 000 hakemusta. Määrä oli liki neljänneksen – 47 000 kappaletta – enemmän kuin joulukuussa, jolloin niitä tuli noin 202 000.
Kolmena aiempana vuonna kaikkien hakemusten kasvu joulukuusta tammikuuhun on ollut keskimäärin noin 28 000 kappaleen luokkaa.
Vuotta aiemmin eli tammikuussa 2020 kaikkia hakemuksia saapui yhteensä hieman alle 163 000 kappaletta. Tämän vuoden tammikuussa nousua vuodentakaisesta oli siis lähes 87 000 kappaletta eli noin 53 prosenttia.
– Suomen talous on toistaiseksi selvinnyt koronapandemian aiheuttamasta talouden laskusta suhteellisen hyvin verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Tosin loppuvuodesta 2020 oli nähtävissä joitakin merkkejä talouden asteittaisen elpymisen hidastumisesta. Vastaavasti samanlaista kehitystä oli nähtävissä myös työllisyyden kehittymisessä, Klemola sanoo.
Tilastot perustuvat Finanssivalvonnan tietoihin. Työllisyysrahasto kerää veroluonteiset työttömyysvakuutusmaksut, joilla rahoitetaan muun muassa työttömyysturvaa. Rahasto maksaa ansiosidonnaisen päivärahan osuuden työttömyyskassoille.
Palkansaajista 85 prosenttia kuuluu työttömyyskassaan.