Uuden tieliikennelain mukaan talvirenkaita on käytettävä sään tai kelin edellyttäessä marraskuun alusta maaliskuun loppuun saakka. Lain muutos tarkoittaa toisaalta myös sitä, että jos sää tai keli eivät edellytä talvirenkaiden käyttöä, kesärenkailla on luvallista ajaa talvellakin.
Uuden tieliikennelain tarkoituksena on ollut korostaa tienkäyttäjän omaa vastuuta liikenteessä. Myös talvirengassäännöksessä luotetaan kuljettajan harkintaan.
– Silloin kun on liukasta, ei kesärenkailla saa ajaa. Eli aamulla ei kannata lähteä ajamaan kesärenkailla, jos päivällä on odotettavissa lumisadetta tai muuten liukasta keliä. Jos liukas pääsee kuitenkin "yllättämään", ilman talvirenkaita ei tietenkään pidä lähteä ajamaan esimerkiksi takaisin kotiin, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallio sanoo tiedotteessa.
Liikenteenvalvoja eli yleensä poliisi määrittelee yksittäistapauksessa, onko olosuhde sellainen, että talvirenkaita olisi käytettävä. Kallion mukaan kesärenkaiden käytöstä talvikeleillä on annettu marraskuun ja tammikuun välisenä aikana yhteensä 75 sakkoa ja 36 liikennevirhemaksua.
– Osa kesärenkailla talvikelillä ajaneista on aiheuttanut törmäyksiä tai ulosajoja. Siksi poliisi kehottaakin ihmisiä harkitsemaan tarkkaan ajamaan lähtemistä, jos kesärenkaat ovat alla, Kallio jatkaa tiedotteessa.
Tiedotteessa sanotaan, että jos tiellä on lunta, kysymyksessä on selkeä talvikeli. Mutta jos tie on osittain jäässä jossain satunnaisessa kohdassa yöpakkasen takia, kysymyksessä ei välttämättä ole talvikeli.
– Kaikissa tapauksissa autoilijan on kuitenkin sovitettava ajonopeus olosuhteisiin nähden siten, ettei omaa ja muiden turvallisuutta vaaranneta, Kallio korostaa.
Sellaiset kelit, jotka vaativat talvirenkaita, ovat Kallion mukaan siis seuraavanlaisia:
– Laissa tarkoitetaan sellaisia tieolosuhteita, joissa alueen tieverkolla, myös pienemmät tiet huomioon ottaen, olisi tarve käyttää talvirenkaita olemassa olevan tai mahdollisen liukkauden vuoksi, Kallio selventää.