THL: Kaikilta Suomeen tulevilta pitäisi edellyttää negatiivista koronatestitulosta – Koskee kaikkia liikennemuotoja

THL haluaa, että jatkossa kaikilta Suomeen ulkomailta saapuvilta vaadittaisiin negatiivista koronatestitulosta. Aiemmin suositus on annettu lentoliikenteeseen. Kuva Helsinki-Vantaan lentokentältä. Armi Suojanen/Arkisto

Minna Harmaala

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että matkustajia kuljettavat yhtiöt ja varustamot edellyttäisivät Suomeen tulevilta matkustajilta negatiivista koronatestitulosta. THL toivoo, että testitulosta alettaisiin edellyttää ensi tiistaista 23. helmikuuta alkaen.

– Suosituksen tavoitteena on torjua Britanniassa, Brasiliassa ja Etelä-Afrikassa havaittujen koronavirusmuunnosten leviämistä Suomeen ja vähentää matkustamisen kautta Suomeen tulevia tartuntoja. Siksi on välttämätöntä, että matkailuun liittyvää tartuntariskiä ehkäistään mahdollisimman tehokkaasti, sanoo tiedotteessa THL:n johtaja Mika Salminen.

Todistus testituloksesta pitäisi esittää ennen matkan alkua.

THL suosittelee välttämään kaikkea matkustusta myös Portugaliin ja Brasiliaan muuntoviruksen vuoksi

Helsingissä koronatartuntaryppäitä vaihto-opiskelijoilla ja rakennusmiehillä – Näissä ravintoloissa opiskelijat liikkuivat

– Lisäksi on hyvä muistaa, että vaikka negatiivinen testitodistus on edellytys liikennevälineeseen nousemiselle, sillä ei voi sivuuttaa maahantuloon liittyviä rajoituksia, kuten 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia, Salminen sanoo tiedotteessa.

Negatiivista testitulosta ei tarvita, jos matkustajalla on lääkärintodistus sairastetusta mutta jo parantuneesta covid-19-taudista ja parantumisesta on kulunut alle 6 kuukautta.

Suositus koskee kaikkia yli 12-vuotiaita Suomeen saapuvia matkustajia. Myös 6–12-vuotiaille suositellaan vastaavaa todistusta, mutta sitä ei edellytetä.

Nuorten aikuisten koronavirustartunnat kasvussa – THL:n Salminen koronatilanteesta: "Riski siihen, että tapausmäärä lähtee nousuun on koko ajan olemassa"

THL: Muuntovirus on vallitseva kanta toukokuussa

Aiemmin THL on antanut lentoliikenteen toimijoille vastaavanlaisen suosituksen. Nyt annettu suositus korvaa aiemman.

THL: Näistä syistä koronarokotteen annosväliä pitää pidentää

THL opastaa: Näin vietät talvilomaa koronaturvallisesti – Tartuntariski olemassa kaikkialla Suomessa

Syöpäsairas Helena, 74, teki rikosilmoituksen, kun teini-ikäinen poika yskäisi tahallaan hänen kasvoilleen – näin vastaa Helsingin poliisi "koronarikoksista"

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.