Merivartiosto varoittaa heikoista jäistä merialueilla

Suomenlahden merivartiostolla oli viikon 6 aikana 12 meripelastus-, avustus- ja virka-aputehtävää merialueella. Edellisellä viikolla tehtäviä oli kuusi.

Viikonlopun hyvästä säästä johtuen meren jäällä liikkui runsaasti ulkoilijoita pääosin kävellen, hiihtäen taikka luistellen, mutta myös moottorikelkoilla, moottoripyörillä ja mönkijöillä. Hätätilanteita oli kaksi, joista toisessa pelastettiin jäihin pudonnut.

Merivartiosto kehottaa erityiseen varovaisuuteen jäillä liikkuessa ja muistuttaa, että jään paksuus Suomenlahden merialueella vaihtelee paljon alueittain ja jopa päivittäin. Sen kestävyydestä ei koskaan voi olla varma.

– Paksu lumikerros jään päällä on estänyt jäiden vahvistumista. Lisäksi lumi vaikeuttaa heikkojen jääalueiden ja vaarallisten paikkojen havaitsemista.

Varustuksen ja pukeutumisen tulee olla kunnossa. Ilmoita myös läheisille missä liikut.

–  Heikkoa jäätä löytyy edelleen myös rantojen läheisyydestä.

Loviisan merialueilla Loviisan ydinvoimalaitoksen lämpimät jäähdytysvedet vaikuttavat jään kestävyyteen Hästholmsfjärdenin lisäksi myös Hudöfjärdenillä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut