Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalaiset myivät passinsa 100 eurolla, kansainvälinen rikollisliiga väärensi ne ja salakuljetti laittomasti Kreikkaan tulleita Suomeen – Merivartioston tutkinta valmistui

Suomenlahden merivartiosto on saanut valmiiksi kansainvälistä ihmissalakuljetusliigaa koskevan tutkintansa ja epäilee useita ihmisiä törkeistä rikoksista.

Tutkinnan mukaan rikolliset yrittivät salakuljettaa Kreikkaan laittomasti saapuneita ihmisiä edelleen Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Merivartiosto epäilee rikollisryhmän käyttäneen salakuljetuksessa väärennettyjä passeja, joiden valmistuksessa käytettiin useiden suomalaisten passeja. Kolmen Suomen passin omistajaa epäillään törkeästä väärennöksestä, koska heidän epäillään myyneen passinsa rikollisryhmän jäsenelle 100 eurolla.

Epäiltyjä on kaikkiaan 11. He oleskelivat pääasiassa Suomessa ja Kreikassa.

Kuutta epäillään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä ja törkeästä väärennöksestä osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.

Kolmea henkilöä odottaa syyte törkeästä väärennöksestä. Heidän epäillään tilanneen rikollisryhmältä käyttöönsä väärennettyjä Iso-Britannian ja Suomen passeja 1 000–2 500 euron kappalehintaan. Yhä näistä epäillään myös valtionrajarikoksesta, sillä hän matkusti väärennetyllä passilla Suomesta Viroon ja yritti matkustaa sieltä edelleen Irlantiin.

Tutkinnassa paljastui myös kaksi huumausaineen käyttörikosta, joista epäillään kahta ihmistä.

Epäillyistä neljä on vielä tavoittamatta ja heitä tutkitaan vielä kansainvälisen yhteistyön keinoin. Muiden osalta esitutkinta siirtyy tällä viikolla syyteharkintaan.