Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 18-vuotiaan loviisalaisnuorukaisen tapon yrityksestä, pahoinpitelystä ja kahdesta lievästä vahingonteosta nuorena henkilönä.
Oikeus langetti nuorelle miehelle neljän vuoden ja neljän kuukauden mittaisen vankeustuomion.
Lisäksi hänet velvoitettiin maksamaan uhrilleen, samaa ikäluokkaa olleelle loviisalaisnuorelle, yli 12 000 euron korvaukset kivusta, särystä, loukkauksesta, kosmeettisesta haitasta ja vahingoittuneista vaatteista ja silmälaseista. Tuomittu joutuu myös korvaamaan valtiolle uhrin reilun 3 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikustannukset.
18-vuotias loviisalainen ja hänen uhrinsa olivat tuttuja keskenään, aiemmin jopa kavereita. Syksyllä 2020 heidän välinsä kylmenivät. Oikeudessa kävi eri yhteyksissä ilmi, että syynä olisi ollut ainakin somessa levinnyt epäily siitä, että uhri olisi ahdistellut alaikäisiä tyttöjä 18-vuotiaan lähipiiristä.
Nuoret miehet tapasivat toisensa 7. marraskuuta Loviisan Oltermanninkadulla. Todistajan mukaan 18-vuotiaalla oli tarkoitus antaa toiselle opetus alaikäisten ahdistelun vuoksi. Seurasi muutaman minuutin mittainen pahoinpitely, jonka seurauksena uhri sai muun muassa mustelmia kasvoihin, ruhjeen huuleen ja repeämän korvalehteen.
Pahoinpitelijä ehdotti uhrille uutta tapaamista, muka sopiakseen asian. Nuorukaiset tapasivatkin uudelleen, mutta eivät pahoinpitelijän ehdottamassa puistossa, vaan Loviisan nuorisotalo Forumissa 11. marraskuuta.
Uhrin ja yhden todistajan mukaan 18-vuotias ehdotti siirtymistä ulkosalle ja käskytti pihalla olleet alaikäiset poistumaan. Hän oli tarjoavinaan uhrille tupakkaa, mutta löikin nopeasti Mora-puukolla tätä vasempaan kylkeen.
Uhri lähti juoksemaan karkuun ja puukottaja seurasi vähän matkaa perässä. Uhri sai soitettua äitinsä avuksi läheiseltä R-kioskilta. He menivät kotiin, josta soitettiin ambulanssi. Nuorukainen vietiin hoidettavaksi Meilahden sairaalaan.
Puukko oli uhrin ulkovaatteista huolimatta uponnut 6,5 senttiä vatsa- ja rintaonteloon, aiheuttanut voimakasta sisäistä verenvuotoa ja katkaissut pernan osittain. Uhri tarvitsi leikkauksia ja oli sairaalassa tehovalvonnassa kolmen päivän ajan.
Aluesyyttäjä Sonja Buddas piti 18-vuotiaan tekoa törkeänä ja vaati yli neljän vuoden mittaista vankeustuomiota. Puukottaja oli jopa tapahtuneen jälkeen soittanut hätäkeskukseen perättömän ilmiantopuhelun, jossa hän ilmoitti uhrin yrittäneen puukottaa häntä.
– Hän ei hankkinut uhrille apua, vaan selitti hätälinjoilla ihan puppua. Minkäänlaista katumusta teostaan hän ei ole osoittanut, Buddas totesi.
Syyttäjä arvioi loppulausunnossaan, että 18-vuotias oli suunnitellut tekoaan jopa päiviä.
– Hän oli pahoinpitelyn jälkeen halunnut tavata uhrin uudestaan. Hän otti tapaamiseen mukaan puukon ja hämäsi uhria tupakkaa tarjoamalla juuri ennen tekoa. Uhri ei ollut provosoinut tai uhannut tekijää mitenkään.
Käräjäoikeudessa 18-vuotias syytetty ei halunnut kertoa omaa versiotaan tapahtuneesta. Hänen avustajansa Timo Suntio myönsi puukotuksen olleen törkeä pahoinpitely, mutta kiisti syytetyllä olleen tappamistarkoitusta.
Puolustuksen mukaan teko oli päihderiippuvuudesta kärsineen nuoren päähänpisto ja puukonisku huitaisu, eikä uhrin tila ollut hengenvaarallinen.
Suntio ei kuitenkaan vastustanut ehdotonta vankeusrangaistusta, koska syytetyllä ei ollut työ- tai opiskelupaikkaa ja elämä oli ollut raiteiltaan.
– Nyt hän on ollut pian kolme kuukautta raittiina.
Oikeus asettui tuomiossaan syyttäjän kannalle. Oikeuden puheenjohtaja, käräjätuomari Henri Hyvärinen piti uhrin ja todistajien kertomuksia tapahtuneesta uskottavina.
– Puukotus ei tapahtunut hetken mielijohteesta, eikä se ollut huitaisu vaan määrätietoinen isku. 18-vuotiaan on täytynyt vähintäänkin mieltää, että puukonisku keskivartaloon voi johtaa uhrin kuolemaan. Näin ollen tapon yrityksen tunnusmerkistö täyttyy, Hyvärinen arvioi.
Tekijän nuori ikä oli ainoa lieventävä asianhaara, mutta teon muu törkeys painoi vaa ´assa enemmän.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa on ani harvoin annettu kovia tuomioita pääkäsittelypäivän päätteeksi, yleensä ne annetaan vasta kahta viikkoa myöhemmin kansliatuomioina.
Loviisan tapauksessa voi todeta, että poliisi, syyttäjä ja oikeuslaitos ovat toimineet ripeästi.
Teosta on kulunut aikaa alle kolme kuukautta ja käräjäoikeus on jo antanut tuomionsa. Se ei tosin ole vielä lainvoimainen, osapuolilla on mahdollisuus valittaa Helsingin hovioikeuteen.