Koronarokotteiden suunnittelua on vaikeuttanut ohjeistusten muuttuminen ja toimitusten epävarmuus, tiedottaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus.
Viime viikolla, 14. tammikuuta, Husille selvisi, että sen alueelle tulee tällä ja ensi viikolla vain puolet suunnitellusta rokotemäärästä. Seuraava täydennys on tulossa rokotteiden jakelua koordinoivaan Hus Apteekkiin ensi viikon puolivälissä. Määrän odotetaan jäävän vain 6 825 rokotteeseen, mikä on noin puolet aiemmin luvatusta määrästä.
Rokotustoimitusten kutistumisesta huolimatta Hus Apteekki on pystynyt toimittamaan suunnitellun määrän rokotteita rokotuspisteisiin, kertoo tiedotteessa toimialajohtaja Kerstin Carlsson.
– Yllättäen pienentyneen rokotustoimituksen vuoksi ajanvarauksia ei ollut tarpeen perua tällä eikä ensi viikolla. Tämä on tärkeää, koska kuluvalla viikolla käynnistyivät ensimmäiset tehosterokotukset.
Tämän viikon keskiviikkona Hus Apteekissa oli 12 480 rokoteannosta, mutta niitä on toimitettu ja vielä tämän viikon aikana toimitetaan kuntiin tuhansia. Ensi viikolla kuntiin on tarkoitus toimittaa 13 000 rokoteannosta.
Myös ohjeet ovat muuttuneet matkan varrella, Hus tiedottaa. Alkuvaiheessa ohjeistettiin varaamaan tehosterokotteita syväjääpakastimiin, jotta varmistetaan tehosterokotteiden riittävyys. Ohjeistus kuitenkin muuttui loppiaisen jälkeen eikä toisen annoksen säästämistä enää suositeltu.
Husin tavoitteena on tiedotteen mukaan ollut ripeän rokottamisen lisäksi sen varmistaminen, että rokotteita ei mene hukkaan, että kunnat saavat rokotteita tasapuolisesti eritahtisesta aloituksesta huolimatta ja että rokotteiden saatavuus kunnissa on ennakoitavaa eikä jo annettuja aikoja jouduta perumaan.
Rokotusten toimituksia kuntiin on Husin mukaan vaiheistettu, koska tällä hetkellä käytössä oleva Comirnaty-rokote edellyttää säilytystä syväjäädytyksessä. Rokote säilyy sulattamisen jälkeen vain viisi vuorokautta jääkaapissa.
– Kuntiin on lähetty rokotteita vain sellaiset määrät, jotka varmuudella voidaan antaa viiden vuorokauden sisällä. Rokotteet annetaan ajanvarauksella. Aikoja voidaan avata varattavaksi, kun on tiedossa rokotteiden määrät, sanoo Kerstin Carlsson tiedotteessa.

Koko Suomessa on tähän mennessä rokotettu valtaosa rokotusjärjestyksen kiireellisimpään ryhmään kuuluvista, selvisi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) torstaisessa tilannekatsauksessa.
Teho-osastojen henkilökunnasta on rokotettu 90 prosenttia, koronapotilaita hoitavien vuode- ja päivystysosastojen sekä ensihoidon henkilökunnasta yli 80 prosenttia, koronapotilaita hoitavien infektiovastaanottojen, näytteenottojen ja näytteitä tutkivasta laboratoriotyöntekijöistä yli 80 prosenttia.
Asumisyksiköiden henkilökunnasta ja asukkaista on joissakin sairaanhoitopiireissä rokotettu jo kaikki.
Sen sijaan kriittisen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä, kuten elinsiirtoyksiköiden henkilökunnasta, on rokotettu pieni osa. Ikääntyneiden rokotukset on vasta aloitettu tai aloitetaan ensi tai sitä seuraavalla viikolla.