Uuden Musiikin Kilpailun voitosta ja Suomen seuraavan euroviisuedustajan paikasta kisaa tänä vuonna seitsemän artistia: Oskr, Teflon Brothers ja Pandora, Danny, Laura, Aksel, Blind Channel ja Ilta.
Voittaja valitaan UMK-finaalissa 20. helmikuuta. Kilpailubiisit julkaistaan yksi kerrallaan torstaista 14. tammikuuta alkaen aina keskiyöllä Yle Areenassa ja YouTubessa sekä Spotifyssa ja muissa musiikin suoratoistopalveluissa.
Oskr eli Oskari Ruohonen on turkulainen laulaja-lauluntekijä, joka osallistuu biisillä Lie. Häntä on kuultu aiemmin muun muassa Yournalist ja Traffic Island -yhtyeissä.
Teflon Brothersin ja ruotsalaisen Pandoran yhteistyö sai alkunsa neljä vuotta sitten artistien kohdatessa sattumalta saman keikkapaikan backstagella. Heidän UMK-kappaleensa on nimi on I Love You.
Musiikkineuvos Ilkka Lipsanen eli koko kansan tuntema Danny osallistuu niin ikään kisaan. Hän on tehnyt musiikkia jo seitsemällä vuosikymmenellä. Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua on tiedotteen kuvailun mukaan melankolinen ja ainutlaatuinen teos.
Jäähyväiskappale se ei kuitenkaan ole, Danny kertoo.
– Kysymys on oikeastaan siitä, että elämä on lahja ja sen pituudesta ei kukaan tiedä. Teksti on aiheeltaan sellainen, että se ei välttämättä ole tyypillinen euroviisu. Mutta lauluna se on todella suuri, koska se edustaa sellaista näkökulmaa ja teemaa, jota ei oikeastaan kevyen musiikin lauluissa ole aikaisemmin käsitelty, hän toteaa.
Laura eli Laura Põldvere on pop-, jazz- ja improvisaatiolaulaja. Laura oli viime vuosikymmenellä Viron eniten radiosoittoa saanut artisti ja hän on edustanut Viroa kaksi kertaa Euroviisuissa, vuosina 2005 ja 2017.
Suomessa puolet ajastaan asuva Laura työskentelee Espoossa. Hän on myös aloittanut suomen kielen opinnot. Kisalaulun nimi on Play.
Uuden Musiikin Kilpailun jo kertaalleen voittanut Aksel Kankaanranta osallistuu odotetusti uudelleen kisaan Suomen seuraavan euroviisuedustajan paikasta.
Vaikka UMK-voitto ei vienytkään Rotterdamiin, on vuosi tuonut tullessaan muun muassa yhteistyötä kotimaisten tekijöiden kanssa. Sen myötä laulukieli on muuttunut suomeksi.
UMK:ssa Aksel jatkaa kuitenkin englannilla ja biisin nimi on Hurt.
Oulusta lähtöisin oleva Blind Channel -yhtye perustettiin 2013 tähtäimessä maailmanvalloitus. Vuosi perustamisen jälkeen yhtye esiintyikin maailman suurimmilla raskaan musiikin festivaaleilla Saksan Wacken Open Airissa. Kisakappale on nimeltään Dark Side.
Viime syksynä Ilta julkaisi debyyttialbuminsa Näitä hetkiä varten. UMK-kisaan hän osallistuu laululla Kelle mä soitan.
Kilpailun finalistit valittiin lähes 300 hakemuksen joukosta. Raatia veti YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakanen.
– Vuoden 2021 UMK:n artisti- ja biisikattaus on kaikkien aikojen kovatasoisin. Mukana on monipuolinen joukko artisteja todellisista legendoista ja listaykkösistä uusiin ja nouseviin nimiin, Hakanen hehkuttaa tiedotteessa.
Suomen seuraava euroviisuedustaja ja Uuden Musiikin Kilpailun voittaja valitaan 20. helmikuuta kello 21 suorassa lähetyksessä, joka on katsottavissa Yle TV1:stä ja Yle Areenasta sekä kuunneltavissa Radio Suomesta ja Yle X3M:ltä. Finaali järjestetään tänä vuonna ilman yleisöä.