Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Avi jatkoi rajoitusta tammikuulle: Yli 10 hengen yleisötilaisuudet edelleen kiellettyjä sisällä ja ulkona

Etelä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevia rajoituksia 10. tammikuuta asti.

Rajoitusta jatketaan, koska Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alue on alueellisen koronakoordinaatioryhmän tuoreen arvion mukaan edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa.

Kaikki yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisä- ja ulkotiloissa on kielletty Husin alueella.

Enintään kymmenen hengen tilaisuuksistakin tulisi järjestää ainoastaan aivan välttämättömimmät kokoontumiset, kuten lakisääteiset ja sääntömääräiset yhtiöiden ja yhdistysten kokoukset, aluehallintovirasto (avi) linjaa.

Kokoontumisissa on noudatettava ehdottoman tarkasti ja kaikilta osin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä.

Kokouksia suositellaan järjestettäväksi etäyhteydellä aina kun se on mahdollista.

Avi suosittelee painokkaasti välttämään kaikkia fyysisiä kokoontumisia, joita ei ole pakko järjestää.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös koskee yleisötilaisuuksia, kuten markkinoita, konsertteja, teatterinäytöksiä ja urheiluotteluja, joissa on yleisöä.

Aluehallintoviraston toimivalta ei ulotu yksityisiin tilaisuuksiin, kuten illanviettoihin tai perhejuhliin, eikä normaaliin, jatkuvaluonteiseen palvelutoimintaan.