Anni Kytömäki voitti Finlandia-palkinnon – "Olen omistanut Margaritan maan ja veden hiljaisille"

Vuoden 2020 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saa Anni Kytömäki romaanistaan Margarita (Gummerus), joka kuvaa metsien ja ihmisten kohtaloita jälleenrakennusajan Suomessa.

Palkinnon saajan valitsi kuuden ehdokaskirjan joukosta kapellimestari Hannu Lintu. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa.

– Olen omistanut Margaritan maan ja veden hiljaisille – niille, jotka yhteiskunnassa ja ekokriisissä ovat vaarassa jäädä jalkoihin. Koen Finlandia-palkinnon osoittavan, että maailmassa on yhä tilaa monimuotoisuudelle eli ihmisluonteiden ja luonnon kirjolle, Anni Kytömäki kertoo Gummeruksen tiedotteessa.

Hämeenkyrössä asuva Kytömäki on kotoisin Ylöjärveltä.

Anni Kytömäki (s. 1980) työskennellyt kansalaisjärjestöissä ja muusikkona. Kytömäen esikoisromaani Kultarinta (2014) oli ilmestymisvuonnaan Finlandia-palkinnon ja Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana. Kytömäki sai teoksestaan Kaarlen palkinnon, Blogistanian Finlandian, Tulenkantaja-palkinnon sekä Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon.

Kytömäen toinen kiitetty romaani Kivitasku (2017) voitti niin ikään Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Margarita on Kytömäen kolmas romaani.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut