Meneillään oleva vuosi on tietysti monella tavalla erikoinen, mutta se on ollut myös huiman nosteen aikaa pyöräilylle. Tämä vuosi on pyöräilyn huippuvuosi.
Erityisolosuhteiden vuoksi entistä useampi valitsee pyörän pienemmillekin matkoille ja työmatkapyöräilyn suosio on noussut.
Myös pyöräalan tarvikkeiden myynti on ottanut ison harppauksen. Tieliikennelaki uudistui viime kesänä ja pyöräilijöiden takavalot tulivat pakollisiksi.
Pyöräliiton erityisasiantuntija Martti Tulenheimo sanoo tiedotteessa, että takavalon tarkoitus on, että muut liikenteessä huomaavat pyöräilijän hyvin.
– Etuvalon käyttö on muutamassa vuodessa lisääntynyt Suomessa merkittävästi, ja nyt on takavalon vuoro, Tulenheimo toteaa.
Polkupyörän etuvalojen myynti on S-ryhmän mukaan yli kaksinkertaistunut, takavalomyynti yli kymmenkertaistunut ja valopakettien, joissa on kumpikin valo, myynti on noin seitsenkertaistunut.
– Pyörät, kypärät ja varusteet, tarvikkeet ja vaatteet eli kaikki neljä kategoriaa ovat kasvaneet, vastaavaa nousua ei ole historiassa ollut, kertoo 20 vuotta pyörien ja pyöräilyn kanssa tekemisissä ollut valikoimapäällikkö Matti Viitanen S-ryhmän marketkaupasta Pyöräliiton tiedotteessa.
Viitasen mukaan takavaloja on myyty tänä vuonna marraskuun alkuun mennessä noin 80 000 kappaletta, kun vuotta aiemmin määrä oli noin 10 000. Pyöränvaloja tullaan myymään tämän vuoden aikana yhteensä reilusti yli 200 000 kappaletta.
Ympärivuotinen pyöräily on kasvussa. Traficomin kyselyssä 17 prosenttia vastaajista kertoi suosivansa ympärivuotista pyöräilyä. Vuonna 2018 määrä oli 11 prosenttia.
Toisin kuin voisi kuvitella, talvipyöräily ei ole suosituinta etelässä vaan pohjoisessa, missä on talvisin kylmää ja kuivaa. Pyöräliitossa iloitaan suosion kasvusta.
– Ymmärrämme psykologisia esteitä, joita talvipyöräilyyn liittyy. Me lähdemme kuitenkin siitä, että se on osa ympärivuotista liikennettä, Tulenheimo sanoo.
Pyöräily talvella ole Tulenheimon mukaan mitenkään erikoista tai vaativaa, kuten ei ole talvella käveleminenkään.
– Pyöräily on nopein ja hauskin tapa liikkua myös lämpötilan pudottua ja päivien pimennyttyä. Se, että saa pimeään vuodenaikaan hyvää mieltä ulkoilusta ja liikunnasta, voi tuntua tänä erityisenä aikana pelastukselta.
Pyöräliitto järjestää ensi viikolla jälleen Pyörätalvi-kampanjan ja jakaa sen yhteydessä ympäri Suomen yhteensä kolme tuhatta pyöränvaloa. Tempauksia järjestetään 25 paikkakunnalla.
Takavalo kannattaa sijoittaa pyörän satulatankoon, Pyöräliitto neuvoo.
– Tarvittaessa takavalon voi kiinnittää reppuun tai takkiin, ja löytyy myös kypäriä, joissa takavalo on valmiina. Helpointa on kuitenkin, että se kulkee pyörässä mukana, Tulenheimo toteaa.