Älä lankea näihin huijareiden hämäyksiin verkko-ostoksilla – KKV:n asiantuntija kertoo blogissa, miten huijatuksi tulemisen voi välttää

Kuvituskuva. JOHANNA ERJONSALO/Arkisto

Minna Harmaala

Verkkohuijarit käyttävät psykologisia kikkoja saadakseen uhrinsa astumaan ansaan. Kriittinen ja harkitseva ostaja voi kuitenkin myös välttyä huijaukselta, ja tähän antaa vinkkejä Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) erityisasiantuntija Saija Kivimäki tänään julkaistussa kirjoituksessaan kuluttaja-asiamiehen blogissa.

– Asiakas, joka hätiköi ja klikkaa empimättä Osta nyt -painiketta, on verkkokauppahuijarin unelma-asiakas, Kivimäki kirjoittaa.

Hän kehottaakin harkitsemaan ostopäätöstä huolella sekä tutustumaan verkkosivujen luotettavuuteen.

Huijarit pyrkivät häiritsemään kuluttajan harkintaa luomalla kiireen illuusion.

– Huijari uskottelee, että meidän on tartuttava välittömästi ohimenevään tilaisuuteen. Kiireen tunnetta luodaan esimerkiksi lyhyen aikaa kestävillä tarjouksilla tai tavaran rajoitetulla määrällä. Ostopäätöstä saatetaan vauhdittaa myös ruudulla näkyvillä laskureilla, jotka kertovat tarjouksen päättymisestä tai jo tehdyistä tilauksista.

Kivimäen mukaan kuluttajaa saatetaan harhauttaa myös sanomalla, että tarjous on "vain sinulle".

– Tarjous koetaan vieläkin houkuttelevammaksi, kun meille uskotellaan, että me olemme erikoisasemassa.

Huijarit käyttävät hyväkseen myös taipumustamme luottaa auktoriteetteihin, Kivimäki kirjoittaa.

– Kun arvostavamme henkilö tai taho esittelee jotain tuotetta, uskomme tähän tavallista herkemmin. Samoin vaikuttavat paitsi julkisuuden henkilöiden myös tavallisten kuluttajien suositukset.

Meihin uppoaa hyvin myös ihan silkka alhainen hinta.

– Näyttävästi esitetty halpa hinta vie lähes kaiken huomiomme, emmekä keskity enää muihin seikkoihin. Näin käy usein erilaisten tutustumistarjousten kohdalla. Kun tarkkaavaisuutemme kiinnittyy hintaan, emme huomaa esimerkiksi mainoksen pientä tekstiä, joka kertoo tilauksen johtavan kalliiseen pitkäkestoiseen sopimukseen.

KKV:n vuonna 2018 tekemän selvityksen mukaan noin viisi prosenttia suomalaisista on astunut tällaiseen tilausansaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.