Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Loviisassa kymmenen uutta koronatartuntaa lauantaina – joukkoaltistumisia Harjurinteen koulussa sekä harrastusseurassa

Loviisassa on todettu lauantaina kymmenen uutta koronavirustartuntaa sekä kaksi joukkoaltistumista.

Harjurinteen koulun yläkoulussa on todettu yksi koronavirustartunta. Henkilö on osallistunut oireettomana kouluopetukseen keskiviikkona 14.10. ennen syysloman alkua. Koulun henkilökuntaa ja oppilaita on altistunut virukselle.

– Kyseessä on tavallinen koulualtistuminen, Loviisan perusturvajohtaja Carita Schröder sanoo.

Tapaukseen liittyen myös yksi Loviisan Jääkiekkoklubin juniorijoukkue on altistunut koronavirustartunnalle.

Kenenkään altistuneen ei toistaiseksi tiedetä sairastuneen.

Yhdeksän muuta positiivista koronatulosta eivät liity edellä mainittuun tapaukseen.

– Tässä on ainakin kolme perhettä, joissa useampi henkilö on saanut tartunnan. Lisäksi on jokunen yksittäinen henkilö, Schröder sanoo.

Lapinjärvi kuuluu Loviisan sosiaalipalveluiden yhteistoiminta-alueeseen. Schröder ei osaa sanoa varmasti, ovatko kaikki positiiviset tulokset Loviisan puolella vai onko joukossa lapinjärveläisiä. THL:n tilastojen mukaan Loviisassa on 6 ja Lapinjärvellä 4 uutta todettua tartuntaa.

Selvitystyö altistuneiden selvittämiseksi on aloitettu. Altistuneet tullaan asettamaan karanteeniin. Koulun opetusjärjestelyistä tiedotetaan huoltajille myöhemmin.

– Emme ole vielä lauantain aikana ennättäneet tavoittaa kaikkia altistuneita henkilökohtaisesti, mutta käytännössä heille on mennyt tieto esimerkiksi valmennusseuran kautta, josta on kontaktoitu jäseniä. He odottavat nyt kotikaranteenissa terveysviranomaisen yhteydenottoa sunnuntaina, Schröder sanoo.

THL:n mukaan Loviisassa oli viime torstaina varmistettu yhteensä 30 koronavirustartuntaa. Perjantaina varmistui kolme tartuntaa lisää ja lauantaina kerrottiin kymmenestä uudesta tartunnasta. Tähän mennessä Loviisassa on todettu 43 koronatartuntaa.

– Tartuntojen ja altistumisten määrä on Loviisassa viime päivinä lisääntynyt huolestuttavasti. Kehotammekin loviisalaisia noudattamaan tarkasti koronavirusepidemiaan liittyviä suosituksia, kuten kasvomaskien käyttöä julkisissa tiloissa ja harrastustoiminnasta annettuja ohjeistuksia, toteaa perusturvajohtaja Carita Schröder.