Katso isompi kuvaPyhtään kunnanjohtaja Jouni Eho ja kunnan tekninen johtaja Janne Kaulio ovat eräänlaisia Kaunissaaren kehittämisstrategian myyntimiehiä. Kimmo Seppälä
Pyhtään Kaunissaari kehittyy isoin askelin kohti kasvua veneilijöiden mekaksi.
Kunta on saanut aallonmurtajan rakenteet lähes valmiiksi. Se selvittää Varsinais-Suomen Ely-keskuksen, Väyläviraston ja Meritaito Oy:n kanssa vielä tänä syksynä, voiko satamaan saapumista helpottaa. Satama on saanut kritiikkiä ajoittain tuulien vaihtelun vaikutuksista rantautumiseen.
– Pyhtään Kaunissaari on kesäparatiisi vailla vertaa, josta haluamme vetovoimatekijän itäiselle Suomenlahdelle.
– Nyt veneilyliikenne suuntaa useimmiten pääkaupunkiseudulta länteen. Haluamme kääntää suunnan kohti itää ja Kaunissaari tarjoaa tähän loistavat puitteet. Avainasemassa on nyt laadukkaiden palveluiden rakentaminen, kertoo Pyhtään kunnanjohtaja Jouni Eho.
Kunta on avannut kumppanin etsinnän verkkosivujensa kautta. Asian tiivistävä video näyttää saaren ilmeen ja kohdistuu satama-alueeseen. Visioissa on, että kumppani voisi rakentaa satama-alueelle esimerkiksi saunan, ravintolan ja vierasvenelaitureita.
Tilaa aallonmurtajan suojaamassa satamassa on, sillä nykyiset 50 paikkaa voivat kasvaa 200 venepaikkaan.
– Kunta vastaisi vuorovenelaiturin rakentamisesta ja kulkutiestä, kertoo puolestaan Pyhtään tekninen johtaja Janne Kaulio.
Hän mainitsee, että satama-alueen kaava mahdollistaisi myös majoitustilojen rakentamista.
– Kun vuoroveneliikennöinti lisäytyy, majoituksen tarvekin kasvaa sesonkina.
Valtion vuoroveneliikennöinti saareen ympärivuotisesti takaa sen, että Suomen lyhyen kesän sesonki voi jatkua ja Kaunissaareen pääsee muulloinkin.
Eho ja Kaulio sanovat, että kunnan rooli on luoda puitteita, ei mennä matkailuyrittämiseen mukaan. He painottavat, että niin Kaunissaaren kehittäminen kuin osaltaan Keihässalmen kuin Verssonkankaan hankkeet ovat kunnan strategian mukaisia.
– Keihässalmen kohdalla on työn alla asemakaavan uudelleen käsittely lisäselvityksineen. Pitää olla valmis lainmukainen kaava, että se etenee.
– Verssonkankaalla lainvoimainen kaava nyt on, se hanke on hankekehittäjä Rabih Hagen käsissä. Olemme toistuvasti keskusteluissa, investorien kohdalla koronan on luonnollisesti ollut myös tässä hankkeessa hidaste, Jouni Eho sanoo.
Kunnanjohtajan mukaan Pyhtään kolme kohdetta, Kaunissaari, Verssonkangas ja Keihässalmi ovat hyvä kattaus itäisen Suomenlahden veneilyn alueeksi.
– Lisäksi Loviisa ja Porvoo ovat tulevaisuudessa tärkeitä kumppaneita saariston helminauhan kehittämisessä.
Se, että Kaunissaaren satama-alueella olisi yksi ikäänkuin kokoavana toimijana oleva yrittäjä, olisi etu jo kaikille jo toimiville yritykselle.
Eho avaa esimerkiksi Örön linnakesaaren, minkä nettisivuilta veneilijä voi katsoa kaikki tarjotut palvelut, varauskirjan ja hinnoittelun. Hän esittelee tämän mallin eräänlaisena aihekuvana siitä, mitä toiminta voisi olla
– Uskomme, että Kaunissaari kohteena vetää puoleensa intohimoisesti veneilyyn suhtautuvia investoreita, kunnanjohtaja päättää.
Pyhtää järjestää lokakuun alussa tilaisuuden mahdollisille toimijoille. Vuoden loppuun mennessä uskotaan, että kumppani löytyy, jonka jälkeen kilpailutus, neuvottelu ja sopimukset niin, että rakentamisen Kaunissaaressa voitaisiin aloittaa jo kesällä 2021.
Siinä vaiheessa myös Kymen Veden hankkeena rakennettava vesiputki saareen on valmis.