Yrittäjäksi: Ravintola-kauppa Bistro &Butik avataan marraskuussa

Mia Heijnsbroek-Wiren toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja avaa Benelux-tyylisen bistron ja kaupan Vaherin tiloihin

Mia Heijnrbroek-Wirén toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja ryhtyy päätoimiseksi yrittäjäksi perustamalla Bisto&Butik -liikkeen Aleksanterinkadulle. Arto Henriksson
Arto Henriksson

Arto Henriksson

Loviisan kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimiva Mia Heijnsbroek-Wiren (r) kertoo innostuneesti uuden ravintola-kauppa -yrityksensä suunnitelmista ja liikeideasta.

Hän kertoo miettineensä jo pitkään, että millaista tarjontaa Loviisasta puuttuu.

– Täällä on mahtavia ravintoloita ja kahviloita, mutta olen kaivannut bistrotyyppistä pientä ravintolaa, jonka yhteydessä toimisi myös hollantilais-belgialaistyyppinen herkkumyymälä, jossa olisi tarjolla myös paikallisten huippubrändien tuotteita, Heijnsbroek-Wiren taustoittaa.

– Mietin, että millaista toiminnan pitäisi olla, jotta se olisi kannattavaa vuoden ympäri. Ajattelin, että bistroravintolan lisäksi pitäisi toisena tukijalkana olla myös herkkukauppa, jossa olisi hollantilaisia juustoja, belgialaista suklaata, lahjatavaroita ja

– Sitten näin lehdestä, että Cafe Vaherkylän liiketilat Alenksanterinkadulla olivat vapautumassa. Aloin harkita yrittäjäksi ryhtymistä. Ajatus uudenlaisesta Bistro&Butikin konseptista vahvistui, Mia kertoo.

Bistro&Butikin on määrä avata jo marraskuun puolivälissä, jotta joulumyynti saadaan tehokkaasti hoidettua.

– Tarkoituksena on sitä ennen tehdä tiloihin perusteellinen remontti, uusia koko keittiö sekä sisustaa paikka Benelux-tyyliin. Ruukissa toimivalta Kymifloorilta (parkettitehdas) tulee iso osa sisustuselementeistä, Mia kertoo.

Hollannissa asunut ja hollantia kolmantena kotikielenä puhuva Mia kertoo ikävöineensä Hollantiin ja kaivanneensa hollantilaisia juustoja ja belgialaisia suklaita sekä muita Benelux-maiden herkkuja.

Myyntiin tulee myös ruuanlaittoon ja kattaukseen liittyviä käyttötarvikkeita.

Bistroon tulee myös anniskeluoikeudet.

– Sinne voi tulla tapaamaan ihmisiä ja nauttimaan lasillisen shampanjaa tai maistella viinejä yhdessä juustojen ja muiden bistro-annosten kanssa. Tai tulla juomaan kuumaa kaakaota, Mia kuvailee.

Entisessä 155 neliön Cafe Vaherkylässä asiakaspaikkoja oli sisällä 51 ja ulkona 24. Bistro&Butik laajenee entisen kampaamon tiloihin, mutta asiakaspaikkoja on sisällä 40 ja ulkona 20.

– Tässä korona-ajassa tilat on suunniteltava niin, että ne ovat asiakkaille turvallisia, Mia muistuttaa.

Bistro&Butik on avoinna päivittäin, ja se työllistää viisi henkilöä, joista kaksi on kokkia, ja muut tarjoilijoita sekä myyjiä. Bistrossa on pöytiintarjoilu.

– Haluan tarjota sellaista palvelua, jollaista itsekin arvostan, Mia kertoo.

Bistro&Butikiin on tarkoitus ottaa myyntiin myös paikallisia tuotteita.

– Vaja Finlandin kanssa ollaan päästy jo sopimukseen. Olen ylpeä, että saan ryhtyä myymään alunperin loviisalaista huipputuotetta, jota tehdään tosin Porvoossa, Mia kertoo.

Mia ei ole ensimmäistä kertaa yrittäjänä ravintola-alalla.

– Nuorempana perustin Kotkan Meriniemeen Cafe Segelin, jonka myin vuonna 1998. Segelissä oli pönttöuuni luomassa kodikasta tunnelmaa. Ihastuin, kun huomasin, että Vaherin tiloissa on samanlainen pönttöuuni, Mia kertoo.

Ravintola-alan kokemusta hän on hankkinut myös Suomen ehkä vaativimmassa tehtävässä toimiessaan presidentinlinnan hovimestarina vuodesta 2007 alkaen.

– Tänä vuonna kaikki valtion banketit on peruttu, mutta aiempina vuosina on ollut hienoa saada olla mukana upeissa tilaisuuksissa alan huippuammattilaisten kanssa, Mia muistelee.

– On hieno tunne ryhtyä yrittäjäksi Loviisassa. Haluan olla mukana kehittämässä tätä kaupunkia myös yrittäjänä ja luoda vahvuuksieni kautta kasvua ja positiivisuutta tähän hienoon kaupunkiin, Mia hehkuttaa.

– En aio jättää politiikkaa kokonaan, mutta nykyiset luottamustehtäväni vievät niin paljon aikaa, että en voisi päätoimisena yrittäjänä jatkaa hallituksen puheenjohtajana, Mia kertoo.

– Pyöritän tätä yritystä ehkä 10-15 vuotta, ja ehkä perheestä löytyy myöhemmin sille jatkaja, Mia Heijsnbroek-Wiren visioi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.