Esma Haddas ja pieni mutta pippurinen Dexter kauden päätapahtuman voittoon

Ratsukko Esma Haddas-Dexter kaksikko tyylitteli voittoon toisen kierroksen ainoalla puhtaalla tuloksella. Krista Rostén
Auli Henriksson

Auli Henriksson

Loviisalainen Esma Haddas Dexterillä voitti Ypäjällä viime viikonloppuna suomenhevosten kauden päätapahtuman, Ori Samulin GP:n.

Samalla ”Ikuisen nelosen” leima karisi Dexterin jouhista, kun sarjan ennakkosuosikit jäivät taakse. Luokassa starttasi 13 ratsukkoa. Ensimmäinen kierros ratsastettiin estekorkeudessa 105 cm. Dexter hyppäsi tarkkaavaisesti tehden vain yhden hätäisen hypyn ykkösesteelle pudottaen etupuomin. Loviisalaisratsukko oli ensimmäisen kierroksen jälkeen johtoasemissa ennen toista kierrosta johon esteitä korotettiin. Lähtö luokan viimeisenä ratsukkona toi hieman ylimääräistä painetta mutta kaksikko tyylitteli voittoon kierroksen ainoalla puhtaalla tuloksella.

– Pääluokan voittamisen jälkeen fiilis on huikea, toteaa iloinen Esma Haddas.

Dexter ansaitsi viiden päivän loman voitollaan ja on nautiskellut vapaasta laitumella lepäillen.

Suomenhevosilla on nyt omaa nostetta ja kisoissa iloitaan kaikkien onnistumisista, kun omakohtaisesti tiedetään, millaisen työn takana on rakentaa suomenhevosesta estehevonen.

Dexter erottuu kilpakumppaneistaan persoonallisella ulkonäöllään, ja etenkin pienen kokonsa vuoksi, muut radalle lähtijät ovat useimmiten 15-20 senttiä korkeampia.

Pääluokan voittamisen jälkeen fiilis on huikea.

Esma Haddas

– Pieni ja pippurinen, jolla on mahdottoman paljon reaktiivista voimaa. Dexter on myös erittäin persoonallinen, kiltti ja iloinen hevonen, joka yrittää kovasti, kuvaa omistaja hevostaan.

Dexter on syntynyt Haddaksen tallilla jossa se on myös kasvatettu kisaajaksi. Samuli GP:n voitolla Dexter tekee kunniaa myös tälle legendaariselle suomenhevoselle Samulille, joka aikanaan hallitsi ratoja ja on Dexterin isän veli.

Dexter on nyt 11-vuotias, mutta suomenhevosena sen parhaat kisavuodet ovat vielä edessä.

– Suomenhevoset kehittyvät hitaasti ja jos niitä ei käytä liikaa vaan etenee maltilla, parhaat vuodet ovat 14-15 -vuotiaina. Suomenhevosen rakenne on haasteellinen verrattuna esimerkiksi satojen vuosien ajan esteratsastukseen jalostettuihin puoliverisiin ja sille pitää rakentaa lihakset ja tasapaino, mikä se vaatii malttia sekä ymmärtämystä, kuvailee Haddas painottaen, että suomenhevosten kanssa rahalla ei ole niin suuri merkitys, vaan kovalla työllä saa tuloksia aikaiseksi.

Tämä tuo lajiin myös tasa-arvoisuutta, kun omalla työllä voi kompensoida käytettävissä olevan rahan suuruutta.

Dexter on paitsi kisahevonen, jonka nimi varmasti muistetaan kun ensi vuoden kisojen ennakkosuosikkeja listataan, myös ratsastuskoulukäytössä ja tienaa näin omia kaurojaan.

Fakta

Suomenratsujen Kuninkaalliset

3.-6.9. Ypäjän Hevosopistolla

Back On Track -kilpailussa kilpailtiin este-, koulu- ja pararatsastuksessa.

Luokat olivat avoimia vain suomenhevosille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.