Fortum on käynnistänyt Loviisan ydinvoimalaitoksen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn, jossa arvioidaan mahdollisen käytön jatkamisen ja vaihtoehtoisesti käytöstäpoiston sekä matala- ja keskiaktiivisen jätteen loppusijoituslaitoksen ympäristövaikutuksia. YVA-menettely on kaksivaiheinen ja kestää noin puolitoista vuotta.
Loviisa 1:n käyttölupa on voimassa vuoden 2027 loppuun ja Loviisa 2:n vuoden 2030 loppuun saakka.
Vaihtoehtoja tulevaisuudelle on arvioitavana kolme. Ensimmäisessä yhtiö jatkaisi laitosyksiköiden käyttöä enintään noin 20 vuodella nykyisten käyttölupajaksojen jälkeen. Laitoksella olisi lisäksi mahdollista käsitellä, välivarastoida ja loppusijoittaa myös pieniä määriä muualla Suomessa syntynyttä radioaktiivista jätettä.
Toinen vaihtoehto on poistaa ydinvoimalaitos käytöstä nykyisten lupajaksojen päätyttyä, eli vuosina 2027 ja 2030.
Kolmannessa arvioitavassa vaihtoehdossa ydinvoimalaitos poistetaan käytöstä, mutta siellä olisi mahdollista käsitellä, välivarastoida ja loppusijoittaa myös pieniä määriä muualla Suomessa syntynyttä radioaktiivista jätettä.
Sekä jatkolupien hakeminen että voimalaitoksen käytöstäpoisto edellyttävät ydinenergialain mukaista luvitusmenettelyä ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.
Linkki Lovarin Facebook-ryhmään. Lisää aiheesta Loviisan Sanomissa tiistaina 8.9.