Valintatalon liikuntavuorot peruttu – syynä aikaistetut purkutyöt ja liikunta-alustan siirto

Urheilut on urheiltu entisen Valintatalon kiinteistössä. Purkutyöt käynnistyvät syksyn mittaan ja ennakoitua aikaisemmin. Marita Itävuori
Mika Mykkänen

Mika Mykkänen

Entisen Valintatalon liikuntavuorot on syksyn osalta peruttu. Harjoitusvuorojen oli tarkoitus käynnistyä 17. päivä elokuuta.

Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että syynä peruuntumiseen ovat kiinteistön liikunta-alustamaton siirto ja aikaistetut purkutyöt.

Alustamatto siirretään Lovisavikens skolan ulkopelikentälle, jonne se on alun perin tarkoitettu. Kentän reunalaitojen rakentaminen edellyttää maton asentamista.

Loviisan liikuntatoimi pahoittelee tilannetta ja seuroille aiheuttamaa harmia.

Syksyn liikuntavuoroja jaettaessa ajatuksena oli, että tilat olisivat seurojen ja koulujen käytössä vähintään tämän vuoden loppuun.

Purkutöiden valmistelu jo aloitettu.

Kenenkään vuoroja ei peruta, ainakaan tässä vaiheessa.

Päivi Hämäläinen, vapaa-aikasihteeri

Vapaa-aikasihteeri Päivi Hämäläinen toivoo kaupungin tiedotteessa seuroilta ymmärrystä ja kärsivällisyyttä.

Vuoroja menettäneille pyritään löytämään uudet harjoitusajat ja -tilat.

Kaupungin mukaan on todennäköistä, että esimerkiksi Valkon monitoimitalon ja Harjurinteen vuorojen mitta lyhenee siellä harjoittelevilta.

– Ylimääräisiä tiloja ei ole, Hämäläinen harmittelee.

Kaupunki kertoo, että vapaa-aikatoimi laatii kaikille ehdotuksen korvaavasta vuorosta ja tilasta ja ottaa yhteyttä niihin seuroihin ja toimijoihin joita asia koskee.

– Kenenkään vuoroja ei peruta, ainakaan tässä vaiheessa, Hämäläinen sanoo.

Entisen Valintatalon liikuntatilaa käyttivät pääasiassa koulut ja kansalaisopisto sekä muutamat paikalliset urheiluseurat.

Rakennuksen purkutyöt käynnistyvät syksyn aikana haitta-aineiden kartoituksella ja niiden poistamisella.

Varsinainen purkaminen tapahtuu kevään 2021 aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.