Suomen rakennustyömailla useita koronatautiryppäitä – THL vaatii varotoimien tehostamista

Kuvituskuva. Tommi Ollikainen/Arkisto

Minna Harmaala

Suomessa on todettu useita koronaviruksen tautiryppäitä rakennustyömailla, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Rakennustyömailla eri maista tulevat työntekijät usein majoittuvat ahtaasti ja liikkuvat työmaalta toiselle.

THL vaatiikin, että koronaepidemian torjuntaa tehostetaan työmailla.

Työnantajan on THL:n mukaan syytä päivittää työmaan vaarojen selvitys ja riskien arviointi koronatilanne huomioiden sekä ohjeistaa työntekijöitä.

Työmailla toimivat tiedotteen mukaan samat koronan torjuntakonstit kuin muuallakin yhteiskunnassa. Lähtökohtana on, että sairaana ei saa tulla työpaikalle.

Omaehtoista karanteenia on THL:n mukaan syytä noudattaa, jos työntekijä tulee Suomeen ulkomailta. Karanteeniin on syytä kaikista muista maista kuin Baltian maista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista saapuville. Omaehtoisessa karanteenissa rajoitetaan vain työ- ja asuinpaikan välinen ja muu välttämätön liikkuminen on sallittu 14 vuorokauden ajan.

Lisäksi THL:n toimintaohjeisiin lukeutuvat lähikontaktien minimoiminen, käsihygienia. työvälineiden ja sosiaalitilojen puhdistus, työmaan siisteys ja riskiarvioon perustuva henkilökohtaisen suojainten käyttö sekä mahdollisen yhteismajoituksen siisteys ja hygieniajärjestelyt. Myös yhteismajoituksessa pitäisi varmistaa, että turvavälejä voidaan noudattaa.

Koronatestiin tulee mennä hyvin matalalla kynnyksellä. Jos työmaalla todetaan koronatartuntoja, tartuntaketjuja katkaisemalla voidaan THL:n mukaan suojata työkavereita, kun sairastuneen kontaktit kartoitetaan ja taudille altistuneet määrätään karanteeniin. THL korostaa karanteenimääräysten noudattamisen tärkeyttä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Haddom skola ja Lapinjärven terveysasema pois lakkautuslistalta - Koskenkylän terveysasema lakkautetaan
  2. Terveysaseman kohtalo ratkaistaan torstaina - Lapinjärveläisiltä Loviisan kaupunginvaltuustolle yli 700 nimen lista jolla vedotaan terveysaseman säästämiseen
  3. Livelähetys kello 17: Loviisan valtuustossa tänään säästöohjelma ja asuntomessualueen kaavat
  4. Yrittäjät haluavat asuntomessujen olevan kärkihankkeen ja vetoavat kaupunginvaltuustoon kaavan hyväksymisessä
  5. Monesta oltaisiin valmiita luopumaan - Loviisan kaupungin kyselyyn talouden tasapainottamisen keinoista henkilöstöltä 232 vastausta, asukkailta 258
  6. Loviisanjokea perattu jo kilometrin verran – hankkeen toteutumista odotettiin yli kymmenen vuotta
  7. Sinikan siilibaarissa uskollisia asiakkaita – enimmillään siilejä on ollut jopa 20
  8. Minä ja Suomenlahti: Aspskärillä on suojeltu lintuja 1920-luvun alusta asti – Asemapäällikkö Harri Malkion kipinä mereen syttyi 1967 Pyhtään Kaunissaaressa
  9. Muovijätteet kiertoon – Loviisassa pakkausmuovin erilliskeräys löytyy noin 90 kiinteistöltä
  10. Stockfors Art Festivalilla omistaudutaan yksityiskohdille
  11. Valtuuston kokouksesta ennustetaan pitkää - listalla leikkaukset ja Kuningattarenrannan kaava
  12. KV Restaurants avaa seurahuoneelle tilausravintolan ja tapahtumapaikan
  13. FC Loviisan miehille historiallinen voitto - Kulennoisten Pallo hävisi kotonaan loviisalaisille 4-3
  14. Minä ja Suomenlahti -kuvakisan ensimmäinen voittaja on valittu – Voittokuvassa komeilee huikea merimaisema
  15. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Livetallenne: Loviisan valtuustosta, jossa hyväksyttiin säästöohjelma ja asuntomessualueen kaavat
  2. Haddom skola ja Lapinjärven terveysasema pois lakkautuslistalta - Koskenkylän terveysasema lakkautetaan
  3. Livelähetys: Lovarin torikamera näkyy tästä
  4. Yrittäjät haluavat asuntomessujen olevan kärkihankkeen ja vetoavat kaupunginvaltuustoon kaavan hyväksymisessä
  5. Läntisen sisääntulon kiertoliittymään merellinen rakennelma - aiemmin istutetut kasvit poistetaan
  6. Stockfors Art Festivalilla omistaudutaan yksityiskohdille
  7. Säästölistalle ja yt-neuvotteluille jatkoa - Matkailutoimisto ja Tesjoen kirjasto suljetaan, ulkoliikuntapaikkojen määrä vähenee, Sibeliuspäiviä ei enää järjestetä
  8. Loviisa kiinnostunut ratahankeyhtiön osakkuudesta tietyin ehdoin
  9. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  10. Livekuvaa: Loviisan Sanomille uusittu torikamera - kuvan laatu aiempaa parempi myös hämärässä - katso tästä
  11. Kuningattarenrannan tonttien hinnat vaihtelevat 27 500 eurosta 135 000 euroon - Kaavat ja tonttihinnat etenevät valtuustoon
  12. "Loviisan talouden tasapainottaminen lapinjärveläisillä ikäihmisillä ei ole perusteltua" - kunnassa kerättävällä nimilistalla on jo yli 500 allekirjoitusta
  13. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  14. Monesta oltaisiin valmiita luopumaan - Loviisan kaupungin kyselyyn talouden tasapainottamisen keinoista henkilöstöltä 232 vastausta, asukkailta 258
  15. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.