USU-gallup: Enää joka viides pelkää käyttää joukkoliikennettä koronakesänä

Suomalaiset uskaltavat käyttää kesällä joukkoliikennettä. Sari Tauru/Arkisto

Kaksi kolmasosaa suomalaisista uskaltaa koronaepidemiasta huolimatta käyttää tänä kesänä julkisia kulkuvälineitä, kertoo Uutissuomalainen. Vajaa viidesosa suomalaisista kertoo Uutissuomalaisen USU-gallupissa, ettei uskalla kesällä käyttää julkisia kulkuvälineitä. 15 prosenttia ei osaa sanoa asiasta kantaansa.

Gallupiin vastasi juhannusviikolla tuhat täysi-ikäistä mannersuomalaista.

Suomalaisten asenteissa on tapahtunut käänne, sillä VR:n touko–kesäkuussa toteuttaman kyselyn mukaan 69:ää prosenttia huolestutti junalla matkustaminen ainakin hieman ja vajaa kolmannes ei ollut huolestunut.

Pahiten koronaviruksesta kärsivällä Uudellamaalla uskaltajia on USU-gallupin mukaan enemmän kuin muualla Suomessa, 72 prosenttia. Vähiten joukkoliikennettä uskalletaan käyttää Pohjois- ja Itä-Suomessa, jossa vastaajista 61 prosenttia kertoi näin.

Kyselyn mukaan miehet ovat naisia rohkeampia käyttämään julkista liikennettä koronaepidemiasta huolimatta.

– Ihmisillä on matkustushaluja. Kun ulkomaanmatkailu on jäissä, niin kotimaasta haetaan vaihtoehtoja. Se on nähty myös kesämökkikaupassa, että suomalaisten vapaa-ajan tottumukset painottuvat nyt eri tavalla. Onnibusilla suurin osa matkustaa vapaa-ajan matkoja, joten tämä näyttää siinä mielessä lupaavalta, Onnibusin toimitusjohtaja Lauri Helke sanoo Uutissuomalaiselle.

USU-gallupista käy ilmi, että 18–29-vuotiaiden ikäryhmästä jopa 85 prosenttia uskaltaa ja vain seitsemän prosenttia ei uskalla käyttää julkista liikennettä. Varovaisimpia ovat yli 70-vuotiaat, jotka kuuluvat koronaviruksen riskiryhmään. Heistä lähes kolmasosa ei uskalla käyttää julkista liikennettä, mutta kuitenkin yli puolet uskaltaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Värikkäitä akryylimaalauksia – Raija Tikkasen töitä vuosien varrelta A´la Tallissa
  2. Hankalat sääolosuhteet haastoivat kuhanuistelijoita – kalastuskilpailuun osallistui 22 venekuntaa
  3. Tilastot: Itä-Uudellamaalla on 12 mökkiläisten valtakuntaa, joissa vakiasukkaat ovat vähemmistönä
  4. Ääniä kuuleva tulkitaan toisin eri kulttuureissa – taidenäyttely purkaa äänten kuulemiseen liittyviä ennakkoluuloja
  5. Uintiharjoituksia ja vesileikkejä – uimakoululaiset suorittivat ahkerasti uintimerkkejä
  6. Rautaisia naisia, luonnon rauhaa ja mustekirjoitusta – ruukissa uusia taidenäyttelyitä
  7. Teatterielämyksiä luvassa, vaikka Ruukinmyllyn oma ryhmä pitää välivuotta - Sydänteatterin esitys Lähde tulee ensi-iltaan lauantaina
  8. Haddom skola ja Lapinjärven terveysasema pois lakkautuslistalta - Koskenkylän terveysasema lakkautetaan
  9. Terveysaseman kohtalo ratkaistaan torstaina - Lapinjärveläisiltä Loviisan kaupunginvaltuustolle yli 700 nimen lista jolla vedotaan terveysaseman säästämiseen
  10. Livelähetys kello 17: Loviisan valtuustossa tänään säästöohjelma ja asuntomessualueen kaavat
  11. Yrittäjät haluavat asuntomessujen olevan kärkihankkeen ja vetoavat kaupunginvaltuustoon kaavan hyväksymisessä
  12. Monesta oltaisiin valmiita luopumaan - Loviisan kaupungin kyselyyn talouden tasapainottamisen keinoista henkilöstöltä 232 vastausta, asukkailta 258
  13. Loviisanjokea perattu jo kilometrin verran – hankkeen toteutumista odotettiin yli kymmenen vuotta
  14. Sinikan siilibaarissa uskollisia asiakkaita – enimmillään siilejä on ollut jopa 20
  15. Saara Lång, kolumni: Kylien kaupunki Loviisa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.