Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lasten ja nuorten terveys jäi koronaviruksen jalkoihin – "Palveluja alettiin purkaa liian varhain ja turhan laajasti"

Lasten, nuorten ja perheiden palveluja on supistettu voimakkaasti koronakriisin aikana, vaikka samaan aikaan huoli heidän hyvinvoinnistaan on palveluissa kasvanut. Äitiys- ja lastenneuvolan käyntimäärä on laskenut kevään aikana 10–40 prosenttia, ja etäopetuksen aikana kouluterveydenhuollon käyntejä oli 60–80 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, kerrotaan THL:n tiedotteessa.

Koronakevään aikana alueet ovat järjestäneet kouluterveydenhuollon ja perhekeskuksen palvelut hyvin eri tavoin. Sairaanhoidon tarpeen kasvuun varautuminen ja ohje välttää turhia sosiaalisia kontakteja johtivat monien lasten, nuorten ja perheiden palvelujen voimalliseen supistamiseen. Henkilöstöä siirrettiin laajasti ja pitkäksi aikaa muihin tehtäviin, mikä vaikeutti lasten, nuorten ja perheiden avunsaantia. Koronavirustartunnan pelossa koululaiset ja perheet myös itse peruivat vastaanottokäyntejä, eivätkä aina hakeutuneet palveluihin tarpeesta huolimatta.

Tulosten perusteella näyttää siltä, että muualla maassa supistettiin palveluja jopa enemmän kuin Uudellamaalla, jossa epidemiatilanne oli pahin. Palveluja on palautettu hyvin hitaasti, mutta toukokuun viimeisellä viikolla käyntimäärät kääntyivät kasvuun.

– Lasten, nuorten ja perheiden palveluja alettiin purkaa liian varhain ja turhan laajasti huomioimatta alueen todellista epidemiatilannetta, toteaa ylilääkäri Marke Hietanen-Peltola tiedotteessa.

– Kuntien tulee mahdollisimman pian osoittaa lasten, nuorten ja perheiden palveluihin riittävät resurssit, jotta päästään purkamaan palvelujen vähentämisestä johtuvaa ruuhkaa ja paikkaamaan palveluvajetta, Hietanen-Peltola jatkaa.

Tiedot selviävät THL:n kouluterveydenhuollon verkostolle ja perhekeskusverkostolle kevään aikana tehdyistä tiedonkeruista.

Lasta odottavien perheiden tukea heikensivät neuvolakäyntien harventaminen, toisen vanhemman osallistumisen rajoittaminen ja tauot perhevalmennuksessa. Synnytyssairaaloiden vierailurajoitukset ja nopeat kotiutukset heikensivät myös tilannetta.