Loviisa Camping avasi ovensa asiakkaille 1. kesäkuuta. Kausipaikkalaisille ovet avautuivat jo toukokuun puolivälissä.
– Heti täyttyi monta paikkaa, kertoo Roya Ahrari, joka vastaa toista kesää leirintäalueen pyörittämisestä.
– Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta tämä kesä näyttää hyvältä.
Koronaepidemia aiheuttaa tiettyjä rajoituksia käytännön toimintaan alueella ja myös siivouksia on lisätty. Ahrari toivoo, että kaikki noudattaisivat annettuja ohjeistuksia, jotta alue saataisiin pidettyä auki koko kesän.
– Nyt on oltu pitkään sisätiloissa, joten toivottavasti saadaan nauttia ulkona olemisesta.
Vuonna 2018 leirintäalueella tehtiin isoja kunnostustöitä ja muita parannuksia.
– Kun paikat saatiin kuntoon, niin viime vuonna sana lähti leviämään kuin kulovalkea karavaanareiden keskuudessa ja saimme lisää asiakkaita.
Tänä vuonna alueelle saadaan luultavasti vielä ennen juhannusta uusi sauna valmiiksi.
Leirintäalueella on karavaanaripaikkoja kaiken kaikkiaan 56. Lisäksi on mahdollisuus telttailla sekä vuokrata huoneita vanhasta, historiallisesta rakennuksesta, Willa Björkstenistä.
Koska leirintäalue on Loviisan kaupungin omistama, siellä voivat myös muut kuin leiriytyjät käydä kävelemässä ja tutustumassa puistoalueeseen.