Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa

Identiteettivarkaat saavat henkilötietoja käsiinsä esimerkiksi tietomurtojen yhteydessä. Katja Juurikko/Arkisto

Minna Harmaala

Identiteettivarkaudet lisääntyvät koko ajan ja tietoturvayhtiö My Safetyn kyselytutkimuksen perusteella viimeksi kuluneen vuoden aikana 45 000 suomalaista on joutunut identiteettivarkauden uhriksi – yrityksen kohteeksi on joutunut yli kymmenkertainen määrä.

Identiteettivarkaus tarkoittaa sitä, että joku esiintyy toisena henkilönä ilman lupaa ja aiheuttaa toiminnallaan taloudellista tai muuta haittaa. Usein väärillä henkilötiedoilla tehdään petoksia.

Lue lisää: Anneli joutui identiteettivarkaan uhriksi ja maksaa nyt 50 e/v, jotta sama ei toistu – ”Oli onni, että ehdin postiin ennen rosvoa”

Asiakastieto Group listaa tiedotteessaan, mistä tietää, jos omat henkilötiedot ovat joutuneet vääriin käsiin.

1. Saat laskun tai perintäkirjeen palvelusta tai tuotteesta, jota et ole itse hankkinut.

2. Sinulle lähetetään ilmoitus (tekstiviesti, soitto, sähköposti tai kirje) palvelusta, jota et ole tilannut.

3. Tililtäsi on vähennetty summa, jota et tunnista.

4. Saat luotonhakulomakkeita, joita et ole pyytänyt.

5. Tekemääsi lainahakemusta ei hyväksytä, vaikka luottotietosi ovat kunnossa.

6. Et saa enää kirjeitä nykyisiltä palveluntarjoajiltasi, esim. puhelinoperaattori tai lehtitilaus. Saatat myös saada ilmoituksen muuttuneista osoitetiedoistasi.

7. Saat ilmoituksen luottotietojesi kysymisestä, vaikka et ole itse tehnyt hankintoja. Luottotietojen kysymisestä ilmoittaminen on Asiakastieto Groupin maksullinen palvelu.

Jos jokin näistä merkeistä täyttyy, kannattaa olla nopeasti yhteydessä sekä mahdollisiin laskun lähettäjiin että poliisiin. On myös mahdollista ostaa omaehtoinen luottokielto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tilastot: Itä-Uudellamaalla on 12 mökkiläisten valtakuntaa, joissa vakiasukkaat ovat vähemmistönä
  2. Teatterielämyksiä luvassa, vaikka Ruukinmyllyn oma ryhmä pitää välivuotta - Sydänteatterin esitys Lähde tulee ensi-iltaan lauantaina
  3. Haddom skola ja Lapinjärven terveysasema pois lakkautuslistalta - Koskenkylän terveysasema lakkautetaan
  4. Terveysaseman kohtalo ratkaistaan torstaina - Lapinjärveläisiltä Loviisan kaupunginvaltuustolle yli 700 nimen lista jolla vedotaan terveysaseman säästämiseen
  5. Livelähetys kello 17: Loviisan valtuustossa tänään säästöohjelma ja asuntomessualueen kaavat
  6. Yrittäjät haluavat asuntomessujen olevan kärkihankkeen ja vetoavat kaupunginvaltuustoon kaavan hyväksymisessä
  7. Monesta oltaisiin valmiita luopumaan - Loviisan kaupungin kyselyyn talouden tasapainottamisen keinoista henkilöstöltä 232 vastausta, asukkailta 258
  8. Loviisanjokea perattu jo kilometrin verran – hankkeen toteutumista odotettiin yli kymmenen vuotta
  9. Sinikan siilibaarissa uskollisia asiakkaita – enimmillään siilejä on ollut jopa 20
  10. Minä ja Suomenlahti: Aspskärillä on suojeltu lintuja 1920-luvun alusta asti – Asemapäällikkö Harri Malkion kipinä mereen syttyi 1967 Pyhtään Kaunissaaressa
  11. Muovijätteet kiertoon – Loviisassa pakkausmuovin erilliskeräys löytyy noin 90 kiinteistöltä
  12. Stockfors Art Festivalilla omistaudutaan yksityiskohdille
  13. Valtuuston kokouksesta ennustetaan pitkää - listalla leikkaukset ja Kuningattarenrannan kaava
  14. KV Restaurants avaa seurahuoneelle tilausravintolan ja tapahtumapaikan
  15. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Livelähetys: Lovarin torikamera näkyy tästä
  2. Haddom skola ja Lapinjärven terveysasema pois lakkautuslistalta - Koskenkylän terveysasema lakkautetaan
  3. Livetallenne: Loviisan valtuustosta, jossa hyväksyttiin säästöohjelma ja asuntomessualueen kaavat
  4. Teatterielämyksiä luvassa, vaikka Ruukinmyllyn oma ryhmä pitää välivuotta - Sydänteatterin esitys Lähde tulee ensi-iltaan lauantaina
  5. Yrittäjät haluavat asuntomessujen olevan kärkihankkeen ja vetoavat kaupunginvaltuustoon kaavan hyväksymisessä
  6. Yöllisiä asuntomurtoja Porvoossa ja Loviisassa tehnyt vankilaan, ennestään useita rikostuomioita ympäri Eurooppaa
  7. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  8. Tilastot: Itä-Uudellamaalla on 12 mökkiläisten valtakuntaa, joissa vakiasukkaat ovat vähemmistönä
  9. Livekuvaa: Loviisan Sanomille uusittu torikamera - kuvan laatu aiempaa parempi myös hämärässä - katso tästä
  10. Läntisen sisääntulon kiertoliittymään merellinen rakennelma - aiemmin istutetut kasvit poistetaan
  11. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  12. Kuningattarenrannan tonttien hinnat vaihtelevat 27 500 eurosta 135 000 euroon - Kaavat ja tonttihinnat etenevät valtuustoon
  13. Minä ja Suomenlahti -kuvakisan ensimmäinen voittaja on valittu – Voittokuvassa komeilee huikea merimaisema
  14. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  15. 40 henkilöä vähennetään ja lähes koko henkilöstö lomautetaan - Haddom skola lakkautetaan, samoin Koskenkylän ja Lapinjärven terveysasemat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.