Raidejokerin tuplaraidetta valettu paikoilleen reilut 500 metriä, rakentaminen aikataulussaan – "Negatiivistakin palautetta tulee, mutta pääasiassa kaupunkilaiset ovat ottaneet rakentamisen hyvin vastaan"

Raidejokerin kaksoisraidetta Espoon Maarintiellä. Anneli Tuominen-Halomo
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Raidejokerin rakentamisvaihetta on nyt takana ensimmäinen vuosi eli 20 prosenttia, minä aikana rakennustöistä on tehty 21 prosenttia. Tänä kesänä rakentamisen volyymi on kasvanut kolminkertaiseksi viime kesäiseen verrattuna, kerrotaan tiedotteessa. Kaksoisraidetta oli valettu paikoilleen touko–kesäkuun vaihteeseen mennessä yhteensä 500 metriä. Rataa näkyy jo useammalla kadulla: Maarintiellä, Linnoitustiellä, Ravitiellä ja Pirkkolantiellä. Tämän vuoden aikana sitä on tarkoitus asentaa yhteensä noin 8 kilometriä.

Rakentaminen aloitettiin 13 kohteessa 3. kesäkuuta 2019. Vuoden aikana työalueet ovat laajentuneet noin 19 kilometrin matkalle. Poikkeuksellisen kevään aikana sekä rakentaminen että suunnittelu ovat edenneet vauhdilla. Raidejokeri on Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välille rakennettava pikaraitiolinja, joka korvaa runkobussilinjan 550. Vireillä on myös suunnitelma Viikin-Malmin pikaraitiotiestä.

– Raidejokerin rakentaminen vaikuttaa satojentuhansien ihmisten arkeen. Tietysti negatiivistakin palautetta tulee, mutta pääasiassa kaupunkilaiset ovat ottaneet rakentamisen hyvin vastaan. Haluamme olla luottamuksen arvoisia ja hoitaa rakentamisen ja tiedottamisen hyvin ja aikataulussaan, toteaa raidejokerin tilaajan projektijohtaja Juha Saarikoski tiedotteessa.

Patterimäen raitiotietunnelia on louhittu 15 metriä. Kalliolouhinnat aloitettiin huhtikuussa 2020 ja ne valmistunevat tämän vuoden loppuun mennessä. Raidejokerin rakentaminen jatkuu vielä vuoden 2023. Viimeistelytöiden ja koeajojen jälkeen pikaraitiovaunun kyytiin pääsee tavoitteen mukaisesti kesäkuussa 2024.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sinikan siilibaarissa uskollisia asiakkaita – enimmillään siilejä on ollut jopa 20
  2. Minä ja Suomenlahti: Aspskärillä on suojeltu lintuja 1920-luvun alusta asti – Asemapäällikkö Harri Malkion kipinä mereen syttyi 1967 Pyhtään Kaunissaaressa
  3. Muovijätteet kiertoon – Loviisassa pakkausmuovin erilliskeräys löytyy noin 90 kiinteistöltä
  4. Stockfors Art Festivalilla omistaudutaan yksityiskohdille
  5. Valtuuston kokouksesta ennustetaan pitkää - listalla leikkaukset ja Kuningattarenrannan kaava
  6. KV Restaurants avaa seurahuoneelle tilausravintolan ja tapahtumapaikan
  7. FC Loviisan miehille historiallinen voitto - Kulennoisten Pallo hävisi kotonaan loviisalaisille 4-3
  8. Minä ja Suomenlahti -kuvakisan ensimmäinen voittaja on valittu – Voittokuvassa komeilee huikea merimaisema
  9. "Loviisan talouden tasapainottaminen lapinjärveläisillä ikäihmisillä ei ole perusteltua" - kunnassa kerättävällä nimilistalla on jo yli 500 allekirjoitusta
  10. Loviisa kiinnostunut ratahankeyhtiön osakkuudesta tietyin ehdoin
  11. Minä ja Suomenlahti: Albert Edelfelt tutustui mereen äitinsä vuokrahuvilalla – lopulta Haikossa syntyi yli 200 teosta, joissa suurimmassa osassa on läsnä meri
  12. Ensin huudetaan apua, sitten aletaan pelastaa – hengenpelastustaitoja opeteltiin uimarannalla
  13. Loviisassa pääsee lääkärille ja hoitajalle, mutta vain ajanvarauksella
  14. Kuningattarenrannan tonttien hinnat vaihtelevat 27 500 eurosta 135 000 euroon - Kaavat ja tonttihinnat etenevät valtuustoon
  15. Talkootyön viimeiset sukupolvet? Tesjoen kotakeidas on vaatinut tuhansia talkootyötunteja

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Livelähetys: Lovarin torikamera näkyy tästä
  2. Läntisen sisääntulon kiertoliittymään merellinen rakennelma - aiemmin istutetut kasvit poistetaan
  3. Loviisa kiinnostunut ratahankeyhtiön osakkuudesta tietyin ehdoin
  4. Stockfors Art Festivalilla omistaudutaan yksityiskohdille
  5. "Loviisan talouden tasapainottaminen lapinjärveläisillä ikäihmisillä ei ole perusteltua" - kunnassa kerättävällä nimilistalla on jo yli 500 allekirjoitusta
  6. C-tytöt päihitti PeKan toistamiseen - Karhulan keskuskentän tekonurmella pelatussa ottelussa vierasjoukkue oli parempi lukemin 5-0
  7. Minä ja Suomenlahti -kuvakisan ensimmäinen voittaja on valittu – Voittokuvassa komeilee huikea merimaisema
  8. FC Loviisan miehille historiallinen voitto - Kulennoisten Pallo hävisi kotonaan loviisalaisille 4-3
  9. Säästölistalle ja yt-neuvotteluille jatkoa - Matkailutoimisto ja Tesjoen kirjasto suljetaan, ulkoliikuntapaikkojen määrä vähenee, Sibeliuspäiviä ei enää järjestetä
  10. 40 henkilöä vähennetään ja lähes koko henkilöstö lomautetaan - Haddom skola lakkautetaan, samoin Koskenkylän ja Lapinjärven terveysasemat
  11. Kuningattarenrannan tonttien hinnat vaihtelevat 27 500 eurosta 135 000 euroon - Kaavat ja tonttihinnat etenevät valtuustoon
  12. Sinikan siilibaarissa uskollisia asiakkaita – enimmillään siilejä on ollut jopa 20
  13. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  14. KV Restaurants avaa seurahuoneelle tilausravintolan ja tapahtumapaikan
  15. Pääkirjoitus: Mitähän se CapMan tahtoo...

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.