Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta

Havainnekuva Tukholmaan rakennettavaksi suunnitellusta merikylpylästä. Oopeaa Office For Peripheral Architecture
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Myös Espoo ja Tukholma ovat saamassa omat Allas-merikylpylänsä. Espoon kylpylä tulisi Keilaniemeen, Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto hyväksyi 1. kesäkuuta Nordic Urbanin suunnitteluvarauksen Keilaniemeen toteutettavaksi kelluvaksi kylpyläksi.

Tukholmassa merikylpylä sijoittuisi Gamla staniin eli Vanhaankaupunkiin, kerrotaan tiedotteessa. Helsingin kauppatorilla sijaitsevaa Allas Sea Pool -merikylpylää pyörittävä Nordic Urban yhtiö on etsinyt yhdessä Tukholman kaupunginjohdon kanssa jo kahden vuoden ajan ja nyt yhtiö hakee Riddarholmen-saaren eteläpuolelle, lähelle Gamla stanin metropysäkkiä sijaitsevalle tontille suunnitteluvarausta. Sijaintipaikka on Munkbrohamnenissa Gamla stanin länsirannalla.

Helsingin Allas Sea Pool -merikylpylä. Arkisto / Jussi Vehkasalo

Tukholman-hanke julkistettiin Tukholmassa yhdessä Tukholman pormestarin Anna König Jerlmyrin ja kaupunginhallituksessa olevan neljän muun puolueen ryhmäjohtajan kanssa, kerrotaan tiedotteessa. Tukholman kaupunkikehityslautakunta päättää alueen varaamisesta merikylpylälle 11. kesäkuuta. Tiedotteen mukaan varauksella ja sen myötä kylpylähankkeella on kaupungin johdon ja viiden suurimman puolueen tuki. Tukholmassa kehitetään järjestelmää, jossa altaiden vesi lämmitettäisiin järvivedestä vesilämpöpumpuilla kerättävällä lämpöenergialla.

Suomessa Oulu ja Turku ovat tiedotteen mukaan tehneet päätökset kylpylöistä. Tukholma olisi Nordic Urbanin ensimmäinen kansainvälinen kylpylähanke, sen lisäksi yhtiöllä on meneillään neuvottelut Oslossa ja kahdeksassa muussa kaupungissa Suomen ulkopuolella.

– Haluamme merikylpylästä vientituotteen, joka samalla brändää Suomea ja suomalaista elämäntapaa maailmalla. Suuret kaupungit on usein rakennettu veden äärelle, mutta vesialueita ei ole osoitettu kaupunkilaisten käyttöön. Merikylpylät elvyttävät erityisesti kaupunkien ydinkeskustoja ja luovat niihin lisää vapaa-ajan mahdollisuuksia asukkaille ja matkailijoille, sanoo Nordic Urbanin toimitusjohtaja Raoul Grünstein tiedotteessa.

Allas Sea Pool -merikylpylä on toiminut Helsingin Katajanokalla Kauppatorin kupeessa vuodesta 2017 lähtien ja kylpylällä on Helsingin kaupungin myöntämä toimilupa 2030 loppuun saakka. Helsingin merikylpylä aukesi yleisölle jälleen 1. kesäkuuta, se joutui sulkemaan ovensa koronaepidemian vuoksi maaliskuussa. Uiminen on tiedotteen mukaan turvallista, sillä kloorivesi tappaa viruksen, uimaan pääsee rajattu määrä ihmisiä.

Kelluvat Allas-kylpylät aiotaan viedä jopa ulkomaille – tänne tulee seuraava

Turistimagneetti Allas Sea Pool talousvaikeuksissa – Helsingin kaupunki armollinen miljoonalainalle

Nyt se on varmaa: Allas avautuu perjantaina keskeneräisenä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sinikan siilibaarissa uskollisia asiakkaita – enimmillään siilejä on ollut jopa 20
  2. Minä ja Suomenlahti: Aspskärillä on suojeltu lintuja 1920-luvun alusta asti – Asemapäällikkö Harri Malkion kipinä mereen syttyi 1967 Pyhtään Kaunissaaressa
  3. Muovijätteet kiertoon – Loviisassa pakkausmuovin erilliskeräys löytyy noin 90 kiinteistöltä
  4. Stockfors Art Festivalilla omistaudutaan yksityiskohdille
  5. Valtuuston kokouksesta ennustetaan pitkää - listalla leikkaukset ja Kuningattarenrannan kaava
  6. KV Restaurants avaa seurahuoneelle tilausravintolan ja tapahtumapaikan
  7. FC Loviisan miehille historiallinen voitto - Kulennoisten Pallo hävisi kotonaan loviisalaisille 4-3
  8. Minä ja Suomenlahti -kuvakisan ensimmäinen voittaja on valittu – Voittokuvassa komeilee huikea merimaisema
  9. "Loviisan talouden tasapainottaminen lapinjärveläisillä ikäihmisillä ei ole perusteltua" - kunnassa kerättävällä nimilistalla on jo yli 500 allekirjoitusta
  10. Loviisa kiinnostunut ratahankeyhtiön osakkuudesta tietyin ehdoin
  11. Minä ja Suomenlahti: Albert Edelfelt tutustui mereen äitinsä vuokrahuvilalla – lopulta Haikossa syntyi yli 200 teosta, joissa suurimmassa osassa on läsnä meri
  12. Ensin huudetaan apua, sitten aletaan pelastaa – hengenpelastustaitoja opeteltiin uimarannalla
  13. Loviisassa pääsee lääkärille ja hoitajalle, mutta vain ajanvarauksella
  14. Kuningattarenrannan tonttien hinnat vaihtelevat 27 500 eurosta 135 000 euroon - Kaavat ja tonttihinnat etenevät valtuustoon
  15. Talkootyön viimeiset sukupolvet? Tesjoen kotakeidas on vaatinut tuhansia talkootyötunteja

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Livelähetys: Lovarin torikamera näkyy tästä
  2. Läntisen sisääntulon kiertoliittymään merellinen rakennelma - aiemmin istutetut kasvit poistetaan
  3. Loviisa kiinnostunut ratahankeyhtiön osakkuudesta tietyin ehdoin
  4. Stockfors Art Festivalilla omistaudutaan yksityiskohdille
  5. C-tytöt päihitti PeKan toistamiseen - Karhulan keskuskentän tekonurmella pelatussa ottelussa vierasjoukkue oli parempi lukemin 5-0
  6. "Loviisan talouden tasapainottaminen lapinjärveläisillä ikäihmisillä ei ole perusteltua" - kunnassa kerättävällä nimilistalla on jo yli 500 allekirjoitusta
  7. Minä ja Suomenlahti -kuvakisan ensimmäinen voittaja on valittu – Voittokuvassa komeilee huikea merimaisema
  8. FC Loviisan miehille historiallinen voitto - Kulennoisten Pallo hävisi kotonaan loviisalaisille 4-3
  9. Säästölistalle ja yt-neuvotteluille jatkoa - Matkailutoimisto ja Tesjoen kirjasto suljetaan, ulkoliikuntapaikkojen määrä vähenee, Sibeliuspäiviä ei enää järjestetä
  10. 40 henkilöä vähennetään ja lähes koko henkilöstö lomautetaan - Haddom skola lakkautetaan, samoin Koskenkylän ja Lapinjärven terveysasemat
  11. Kuningattarenrannan tonttien hinnat vaihtelevat 27 500 eurosta 135 000 euroon - Kaavat ja tonttihinnat etenevät valtuustoon
  12. Sinikan siilibaarissa uskollisia asiakkaita – enimmillään siilejä on ollut jopa 20
  13. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  14. Pääkirjoitus: Mitähän se CapMan tahtoo...
  15. KV Restaurants avaa seurahuoneelle tilausravintolan ja tapahtumapaikan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.