Kotitaloudet ja yritykset ovat hakeneet pankeilta ahkerasti lainanlyhennysvapaita.
Kahden kuukauden aikana hakemuksia on tullut yhteensä noin 210 000 kappaletta.
Finanssiala ry:n mukaan suurin osa hakemuksista, 180 000 kappaletta, on henkilöasiakkaiden asuntolainojen lyhennysvapaita. Yrityksiltä on tullut vajaa 30 000 hakemusta.
Hakemukset ovat tulleet maaliskuun puolivälistä lähtien. Merkittävä osa hakemuksista on jo käsitelty. Lähes kaikki niistä on hyväksytty.
Hakemusten tulva on selvästi laskenut, mutta henkilöasiakkaiden hakemuksia tulee edelleen normaalia enemmän.
Finanssiala ry:n johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila sanoo, että lyhennysvapailla on tarjottu konkreettista apua ja joustoa kotitalouksille ja yrityksille vaikeassa tilanteessa.
– Lainanlyhennysten lykkäysten lisäksi on tehty lyhennysohjelman kevennyksiä, lainojen yhdistelyjä ja muita järjestelyjä, jotka alentavat asiakkaan kuukausittaisia lainanhoitokuluja. Yritykset ovat lisäksi hakeneet erityisesti käyttöpääomalainoja, Mattila kertoo tiedotteessa.
Mattila muistuttaa, että kriisiajasta huolimatta pankkien on kaikessa toiminnassaan arvioitava ja mitattava riskit oikein.
– Joustojen antamisen edellytys on, että asiakkaalla ei ole ollut ongelmia velanhoidon kanssa ennen kriisin puhkeamista ja pankki arvioi lainanhoitokyvyn riittäväksi myös kriisin jälkeen.
Finanssivalvonta totesi raportissaan maaliskuussa, että suomalaispankkien kyky kestää toimintaympäristön äkillisistä ja voimakkaista häiriöistä aiheutuvia tappioita on eurooppalaista keskitasoa vahvempi.