Espoolaisbemareihin kohdistuneesta murtosarjasta miljoonavahingot – asukkaan aamuöinen havainto epäillystä tekijästä kullanarvoinen

BMW-merkkisiin autoihin kohdistunut murtosarja alkoi viime syksynä. Kuvituskuva. Arkisto / Jyrki Hämäläinen

Espoota viime syksystä asti piinannut BMW-autoihin kohdistunut murtosarja on siirtymässä poliisilta syyteharkintaan, tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Bemarin omistavat espoolaiset hankkivat jopa riistakameroita valvomaan autojaan rikosaallon velloessa Espoon eri alueilla.

Järjestelmälliset BMW-ajoneuvojen elektroniikkaan kohdistuneet anastukset alkoivat Espoossa vuoden 2019 loka-marraskuussa. Anastukset tapahtuivat pääosin Laajalahden, Mankkaan ja Pohjois-Tapiolan alueilla. Lyhyen tauon jälkeen anastukset alkoivat uudelleen vuodenvaihteessa, kerrotaan tiedotteessa. Tutkinnanjohtaja Klaus Geigerin mukaan tapauksia on tullut poliisin tietoon yhteensä 58 kappaletta.

– Poliisin tämänhetkisten tietojen perusteella anastetun omaisuuden kokonaismäärä on arviolta 290 000–320 000 euroa. Vahinkojen kokonaismäärä on lähes miljoona euroa, Geiger kertoo tiedotteessa.

Poliisin tutkimuksissa selvisi, että rikoksentekijä pääsi autoihin ikkunan rikkomalla, jonka jälkeen autoista irrotettiin esimerkiksi ohjauspyörä, turvatyyny, ohjainrulla, mittaristo ja keskikonsolin keskusyksikkö. Rikokset olivat selkeästi ammattimaisesti tehty.

Poliisi tiedotti rikoksista valtakunnallisesti kansalaishavaintojen saamiseksi. Tämä taktiikka onnistui ja poliisi sai aamuyöllä 20. tammikuuta asukkaan havainnon mahdollisesta tekijästä Tapiolassa. Poliisipartio otti epäillyn nopeasti kiinni. Kiinniottopaikan lähistöltä löytyi ajoneuvoja, joihin oli murtauduttu ja yritetty anastaa elektroniikkaa, kerrotaan tiedotteessa.

Tutkinnanjohtaja Geigerin mukaan poliisin käsitys oli, että kiinniotetulla täytyi olla rikoskumppani anastetun omaisuuden kätkemiseksi, siirtämiseksi tai saamiseksi pois maasta. Tutkinnan edetessä tutkinta keskittyikin toiseen Viron ja Suomen välillä matkaavaan henkilöön, joka saatiin viranomaisten ptr-yhteistyön (poliisi, tulli, raja) avulla identifioitua.

– Henkilön matkat ja ajoneuvoihin kohdistuneet rikokset ajoittuivat samoihin ajankohtiin. Suomen poliisin pyynnöstä Viron poliisi pysäytti henkilön Tallinnan satamassa ja hänen hallustaan löytyi Espoossa ajoneuvoista anastettua elektroniikkaa, Geiger kertoo.

Rikosasiaa on tutkinnan alkuvaiheesta asti suunnattu syyteneuvottelumenettelyyn. Anastuksista epäilty henkilö on syyteneuvottelussa kertonut tapahtumista ja myöntää tekonsa pääpiirteittäin. Häntä epäillään törkeistä varkauksista. Toista henkilöä epäillään törkeistä kätkemisrikoksista, mutta hän ei ole myöntänyt osallisuuttaan tekoihin.

Rikosten tutkinta on suoritettu Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen järjestäytyneen rikollisuuden tutkintayksikössä. Esitutkinta on nyt päätetty ja siirretty syyttäjälle syyteharkintaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sinikan siilibaarissa uskollisia asiakkaita – enimmillään siilejä on ollut jopa 20
  2. Minä ja Suomenlahti: Aspskärillä on suojeltu lintuja 1920-luvun alusta asti – Asemapäällikkö Harri Malkion kipinä mereen syttyi 1967 Pyhtään Kaunissaaressa
  3. Muovijätteet kiertoon – Loviisassa pakkausmuovin erilliskeräys löytyy noin 90 kiinteistöltä
  4. Stockfors Art Festivalilla omistaudutaan yksityiskohdille
  5. Valtuuston kokouksesta ennustetaan pitkää - listalla leikkaukset ja Kuningattarenrannan kaava
  6. KV Restaurants avaa seurahuoneelle tilausravintolan ja tapahtumapaikan
  7. FC Loviisan miehille historiallinen voitto - Kulennoisten Pallo hävisi kotonaan loviisalaisille 4-3
  8. Minä ja Suomenlahti -kuvakisan ensimmäinen voittaja on valittu – Voittokuvassa komeilee huikea merimaisema
  9. "Loviisan talouden tasapainottaminen lapinjärveläisillä ikäihmisillä ei ole perusteltua" - kunnassa kerättävällä nimilistalla on jo yli 500 allekirjoitusta
  10. Loviisa kiinnostunut ratahankeyhtiön osakkuudesta tietyin ehdoin
  11. Minä ja Suomenlahti: Albert Edelfelt tutustui mereen äitinsä vuokrahuvilalla – lopulta Haikossa syntyi yli 200 teosta, joissa suurimmassa osassa on läsnä meri
  12. Ensin huudetaan apua, sitten aletaan pelastaa – hengenpelastustaitoja opeteltiin uimarannalla
  13. Loviisassa pääsee lääkärille ja hoitajalle, mutta vain ajanvarauksella
  14. Kuningattarenrannan tonttien hinnat vaihtelevat 27 500 eurosta 135 000 euroon - Kaavat ja tonttihinnat etenevät valtuustoon
  15. Talkootyön viimeiset sukupolvet? Tesjoen kotakeidas on vaatinut tuhansia talkootyötunteja

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Livelähetys: Lovarin torikamera näkyy tästä
  2. Läntisen sisääntulon kiertoliittymään merellinen rakennelma - aiemmin istutetut kasvit poistetaan
  3. Loviisa kiinnostunut ratahankeyhtiön osakkuudesta tietyin ehdoin
  4. Stockfors Art Festivalilla omistaudutaan yksityiskohdille
  5. C-tytöt päihitti PeKan toistamiseen - Karhulan keskuskentän tekonurmella pelatussa ottelussa vierasjoukkue oli parempi lukemin 5-0
  6. "Loviisan talouden tasapainottaminen lapinjärveläisillä ikäihmisillä ei ole perusteltua" - kunnassa kerättävällä nimilistalla on jo yli 500 allekirjoitusta
  7. Minä ja Suomenlahti -kuvakisan ensimmäinen voittaja on valittu – Voittokuvassa komeilee huikea merimaisema
  8. FC Loviisan miehille historiallinen voitto - Kulennoisten Pallo hävisi kotonaan loviisalaisille 4-3
  9. Säästölistalle ja yt-neuvotteluille jatkoa - Matkailutoimisto ja Tesjoen kirjasto suljetaan, ulkoliikuntapaikkojen määrä vähenee, Sibeliuspäiviä ei enää järjestetä
  10. 40 henkilöä vähennetään ja lähes koko henkilöstö lomautetaan - Haddom skola lakkautetaan, samoin Koskenkylän ja Lapinjärven terveysasemat
  11. Kuningattarenrannan tonttien hinnat vaihtelevat 27 500 eurosta 135 000 euroon - Kaavat ja tonttihinnat etenevät valtuustoon
  12. Sinikan siilibaarissa uskollisia asiakkaita – enimmillään siilejä on ollut jopa 20
  13. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  14. Pääkirjoitus: Mitähän se CapMan tahtoo...
  15. KV Restaurants avaa seurahuoneelle tilausravintolan ja tapahtumapaikan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.