Lukiot ovat pysymässä etäopetuksessa lukuvuoden loppuun ainakin isoissa kunnissa ja kaupungeissa.
Tämä selviää kyselystä, jonka Kuntaliiton lukiokoulutuksen erityisasiantuntija Kyösti Värri teki maanantaina heti, kun hallitus oli ilmoittanut poistavansa etäopetusmääräyksen.
Kyselyn 18 vastaajasta 17 suunnitteli pysyvänsä etäopetuksessa ja yhdellä suunnittelu oli vasta käynnistymässä.
– Osa, kuten Tampereen kaupunki, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia ja Koulutuskuntayhtymä Tavastia, olivat tehneet päätökset jatkaa etäopetuksessa jo huhtikuussa. Osalla taas päätösvalmistelu oli parhaillaan menossa, Värri kertoo sähköpostitse.
20 suurimman koulutuksen järjestäjän oppilaitoksissa opiskelee lähes joka toinen Suomen lukiolainen.
Tiistaiaamun kyselyn jälkeen monet lukiokoulutuksen järjestäjät ovat ehtineet päättää opetuksen jatkamisesta 14. toukokuuta jälkeen.
– Esimerkiksi kolme suurinta lukiokoulutuksen järjestäjää – Helsinki, Espoo ja Oulu – ovat ilmoittaneet jatkavansa pääasiassa etäopetuksessa. Näin toimivat myös muun muassa Kouvola, Lahti, Lappeenranta, Seinäjoki ja Turku, Värri kertoo.
Päätöksiä etäopetuksen jatkamisesta on tullut myös pienemmiltä koulutuksen järjestäjiltä.
Kyösti Värri kirjoitti etäopetuksen jatkumisesta tiistaina Kuntaliiton sivuilla olevassa blogissaan.
Värri huomauttaa kirjoituksessaan, että vaikka lukiot pääsääntöisesti ovat etäopetuksessa, siihen saattaa sisältyä erilaisia variaatioita. Esimerkiksi kokeita, opiskelijan erityistä tukea tai lukioon valmistavaa koulutusta saatetaan järjestää koulullakin.
– Asiat ratkaistaan paikallisesti – lukiot ja lukiokoulutuksen järjestäjät kykenevät huolehtimaan koulutustehtävästään myös toukokuun lopulla, Värri linjaa blogissa.
Peruskoulujen on siirryttävä 14. toukokuuta lähiopetukseen, kun hallituksen valmiuslain perusteella antaman sovellusasetuksen voimassaolo päättyy.
Lukioiden tilanne on kuitenkin erilainen, sillä lainsäädäntö mahdollistaa etäopetuksen normaalitilassakin. Myös hallitus on suositellut, ettei lukioissa palattaisi tällä lukukaudella enää lähiopetukseen.
Päättäjäisjuhlia voidaan Kuntaliiton suosituksen mukaan järjestää tänä keväänä virtuaalisesti, mutta suuremmat ylioppilas- ja valmistujaisjuhlat siirtyvät myöhempään ajankohtaan.
– Lukiot ovat hyvin laajasti toimimassa Kuntaliiton ja muiden koulutuksen järjestäjien huhtikuisen suosituksen mukaisesti ja näillä näkymin elokuun viimeisestä viikonlopusta on tulossa kevään ylioppilaiden ja ammattiin valmistuvien juhlaviikonloppu, Kyösti Värri kertoo.
Hänen mukaansa juhlia kannattaa järjestää paikallisten olosuhteiden mukaisesti. Esimerkiksi venetsialaisia juhlivilla paikkakunnilla ylioppilasjuhlat voi järjestää niiden yhteydessä.
– Tällä hetkellä ehkä jännittävin asia on, millaisia koronaepidemiasta johtuvia rajoituksia elokuun lopulla on. Mikäli kevään ylioppilaiden juhlistaminen ei onnistu tuolloin, on suosituksessamme takaporttina syksyn yo- ja itsenäisyysjuhla joulukuun alussa.