Talviuimari jättää stressin mereen – uimarannalla käy kymmeniä pulahtajia

Karin Weckman-Rikberg harrastaa talviuintia pari kertaa viikossa Loviisan uimarannalla. Eija Kosonen

Eija Kosonen

Karin Weckman-Rikberg aloitti talviuinnin helmikuussa 2001.

– Kaverini kysyi, tuletko mukaan. En pystynyt vastustamaan. Siitä lähtien olen uinut säännöllisesti, aluksi 3-4 kertaa viikossa ja nykyisin kaksi, hän selvittää.

Aloittaessaan harrastustaan Weckman-Rikberg kävi sekä töissä että opiskeli.

– Stressi oli aika kova. Uiminen laukaisi sen hyvin ja "pää tyhjeni". Stressaavat ajatukset jäivät mereen.

Hän ui Plagenin uimarannalla Kapteenintiellä. Se on ainoa Loviisan kaupungin ylläpitämä talviuintipaikka.

– Kaupunki hoitaa tämän erittäin hyvin. Laiturille pääsee, vaikka vesi olisi korkealla. Sellaisina talvina, jolloin on jäätä, avantoa pidetään auki pumpun avulla. Tänne on helppo tulla ja täällä on aina tilaa.

Laiturin päässä on pieni koppi, jossa voi riisuuntua ennen uintia ja pukeutua sen jälkeen.

Varsinainen pukuhuone sijaitsee samassa rakennuksessa kuin uimarannan kioski ja avaimen lunastaneet voivat käydä siellä myös käydä suihkussa.

Weckman-Rikberg viipyy meressä noin puoli minuuttia.

– Lasken kahteenkymmeneen ja tulen sitten pois.

Ensimmäistä kertaa kokeillessaan hän arvioi olleensa kylmässä vedessä korkeintaan sadasosasekunnin, eikä ole varma kastuivatko olkapäät lainkaan.

– Jos ei ole tottunut kylmään veteen, voi aluksi tulla tunne että keuhkot puristuvat kasaan. Niin käy lähes kaikille ensikertalaisille, eikä sitä kannata pelästyä.

Ihanteellisimpana talviuintikelinä Weckman-Rikberg pitää noin kymmenen asteen pakkasta, jolloin ei tuule ja jolloin on lunta.

– Kun vesi on tosi kylmää, silloin uinnista tulee aivan ihana olo, ihan paras.

Vaikka koko kroppa, varsinkin jalat ja kädet, tuntuvat olevan vedestä ylösnoustessa ihan jäässä, alkaa keho tuottaa lämpöä sisältä päin.

– Oma sisäinen kamina alkaa lämmittää ja vartalo keskittyy selviytymään.

Uinnin jälkeen Weckman-Rikberg ei käy suihkussa, vaan pukeutuu suoraan lämpimästi.

– Haluan säilyttää se tunteen mikä uinnista jää iholle. On kuin ihon päällä olisi viileä "elmukelmu", joka pikku hiljaa sulaa pois.

Hän kulkee päivällä uimarannalle joko kävellen tai polkupyörällä, iltaisin autolla.

– Kotiin kävellessä kroppa ehtii lämmetä hyvin.

Uiminen on Weckman-Rikbergille paitsi hyvän olo tuoja ja stressin poistaja myös luontokokemus.

– Sielu jotenkin lepää ja on yhtä luonnon kanssa. Meressä tulee voimakas tunne siitä, että kuuluu luontoon, on osa sitä.

Monesti kuulee sanottavan, että talviuimari välttyy flunssalta ja muilta vaivoilta.

– Ainakaan minun kohdallani se ei pidä paikkaansa. Olen sairastanut pieniä flunssia, vaikka olen uinut.

Hän tietää, että kylmässä vedessä uiminen voi tuoda helpotusta joihinkin sairauksiin. Uiminen voi olla terapiaa esimerkiksi reumaa sairastaville.

Talviuinti on etenkin naisten suosiossa.

– Täällä käy paljon enemmän naisia kuin miehiä, Weckman-Rikberg sanoo, muttei tiedä syytä siihen miksi näin on.

Kirsti Lindholmilla ja Katja Poralla on menossa kuudes talviuintikausi.

– Uinti on hyvä stressinpoistaja, vastustuskyvyn ylläpitäjä ja piristäjä, naiset kehuvat.

He käyvät Plagenin uintipaikalla kaksi kertaa viikossa, lomilla useammin.

– Uimisen jälkeen on rento olo. Vedestä pois tullessa on parempi mieli kuin sinne mennessä, Lindholm ja Pora tiivistävät.

Talviuintikausi kestää lokakuusta toukokuuhun ja tarkoittaa pääsääntöisesti alle kymmenasteisessa vedessä uimista.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto korostaa, että uintireissulle pitää aina ottaa mukaan kaveri.

– Kylmä vesi vaikuttaa eri tavalla eri ihmisiin, joten jokaisen on hyvä opetella itselleen sopiva aika kylmässä vedessä pulikointiin ja käyntikertojen määrä, liitosta todetaan.

Ensimmäisellä kerralla on suositeltavaa vain kastautua kylmässä vedessä.

– Kylmään veteen ei tule hypätä pää edellä. Päätä ei ole suositeltavaa edes kastella, koska se lisää alilämpöisyyden riskiä.

Fakta

Kaupungilla on yksi talviuintipaikka, Plagenin uimaranta.

Lunastamalla avaimen uimari pääsee pukuhuoneeseen ja suihkuun joka päivä klo 6.30-20.15.

Strömforsin ruukkialueella ns. Saaren saunalla yleinen, maksullinen talviuintivuoro tiistaisin klo 16-21. Sauna lämpimänä. Myös kausikortin voi lunastaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.