PR Wood Oy:n parkettitehdas aloittaa tuotantolinjansa Strömforsin yrityspuistossa - työpaikkoja luvassa Ruotsinpyhtäälle lähivuosina jopa 30

Uusitalon perheen omistama Helmiryhmä Oy on samaan aikaan myymässä sekä vuokraamassa Strömforsin Yrityspuiston kiinteistöä Ruotsinpyhtäällä. Strömforsin yrityspuisto Oy

Arto Henriksson

Strömforsin Yrityspuistoon Ruotsinpyhtäälle ollaan parhaillaan rakentamassa parkettitehdasta, jonka ensimmäisen tuotantolinjan koekäytön on määrä alkaa jo ensi viikolla.

– Tätä on valmisteltu vuoden verran, ja pidetty matalaa profiilia, mutta nyt ovattuotantolinjan asennukset jo käynnissä, ja ensi viikolla alkavat koeajot ja ensimmäisten työntekijöiden koulutukset, kertoi loviisalaisen PR Wood Oy:n toimitusjohtaja Pasi Hakulin

Rekrytoinnit tehtaalle aloitettiin tammikuussa ja ensimmäiset työntekijät on jo palkattu. Hakulin kertoo, että lopullinen henkilömäärä tulee olemaan noin 30 työntekijää.

Yhtiö markkinoi parkettituotteita Kymifloor-nimen alla, ja tähtää kotimaan ja Pohjoismaiden kotimarkkinoiden lisäksi Euroopan ja Pietarin lähialueen markkinoille.

Ruotsinpyhtään tehdas valmistaa alkuvaiheessa lähinnä kaksikerrosparkettia, jossa kotimaisen vanerin päälle liimataan ranskalaista pintatammea.

– Valmistamme korkealaatuista ja kulutusta kestävää parkettia lähinnä julkisiin tiloihin, hotelleihin, laivoihin ja kivijalkakauppoihin. Yhtälailla yksityisasiakkaatkin ovat tietysti myös todella kiinnostavia. Nettisivumme avataan piakkoin ja sieltä saa lisätietoa yrityksestä sekä tuotteistamme, Hakulin kertoi.

Elokuussa perustetun loviisalaisen PR Wood Oy:n omistajina ovat Ranskassa asuvat Pekka ja Silvia Ropa sekä toimitusjohtaja Pasi Hakulin ja Uusitalon perheen sijoitusyhtiö Helmiryhmä Oy. Uusitalot omistavat myös Strömforsin Yrityspuisto Oy:n.

– Uudet tuotantotilat ovat todella upeat, ja sopivat parkettituotannolle erinomaisesti. Paikan valinnassa painoi myös ruukkialueen hieno historia ja käsityöperinne, kertoi Hakulin.

Strömforsin Yrityspuisto Oy:n toimitusjohtaja Aleksi Uusitalo kertoi, että tiloissa nykyisin toimivat yritykset saavat jäädä nykyisille paikoilleen.

– Uusi yritys rakentaa tuotantolinjansa entisen päävaraston tiloihin, jossa on myös logistiikkavalmiudet ja -laiturit valmiina, kertoi Uusitalo.

Schneiderin entisen sähkötarviketehtaan rakennuspaikan pinta-ala on 105 053 neliömetriä, jolla rakennusoikeutta on yhteensä 21 010 neliömetriä. Tuotanto- varasto- ja toimistotilaa alueella on yhteensä 14 710 neliömetriä. Alueen pysäköintialueella on tilaa 200 autolle.

Strömforsin Yrityspuisto Oy on perustettu vuonna 2015. Se on osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Pyhtää, ja pääasiallinen toimiala Kiinteistöhallinto.

Yhtiön toimitusjohtaja on Aleksi Matti Kalevi Uusitalo.

Strömforsin Yrityspuisto Oy:n liikevaihto oli vuonna 2018 noin 250 tuhatta ja tilikauden tulos -141 tuhatta. Liikevaihto nousi 33,7%. Liikevoittoprosentti oli -48,9%. Tiedot perustuvat yhtiön viimeisimpään tilinpäätökseen vuodelta 2018.

Strömforsin Yrityspuisto Oy sai 6.2. Loviisan rakennus- ja ympäristölautakunnalta rakennusluvan muuttaa Ruotsinpyhtäällä sijaitsevat entisen Schneiderin sähkötarviketehtaan varastohallitilat tuotantotiloiksi.

Hakijalle myönnettiin poikkeuksellisesti lupa aloittaa rakennustyöt välittömästi jo ennen kuin lautakunnan päätös on saanut lainvoiman.

Lautakunta päätti myös, ettei tehtaan naapureita tarvitse lupaprosessissa kuulla, koska alueella on jo entuudestaan tehdastuotantoon tarkoitettuja tiloja eikä rakennusten julkisivuun ole tulossa muutoksia.

Rakennusluvan ehtona on, että pintakäsittelyaineet on säilytettävä valuma-altaalla varustetussa kaapissa, ja että hallien viemärit on varustettava öljynerotuskaivoilla ja tarkastuskaivoilla.

Luvan mukaan rakennustyöt on aloitettava viimeistään 10.3.2023 ja saatettava valmiiksi viimeistään 10.3.2025.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.