Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Mietiskelyä asuntomessuista

"Onhan kaupungissa monella yrittäjällä ollut jo pitkään kerrostalotontteja, joita on yritetty ennakkomarkkinoida heikoin tuloksin."

Kun valtuusto päätti asuntomessuista Loviisaan, oli lähtökohtana 530 uutta asukasta ja käytettävä rahasumma 9 miljoonaa euroa. Silloin Ramboll laski, että ”projektin” takaisinmaksuaika olisi 34 vuotta.

Sitten ikävä kyllä tuli korona ja Ukrainan sota, jotka vaikeuttivat montaa asiaa maailmassa.

Nyt luin kaupunginjohtajan välitiedotteen tämänhetkisestä tilanteesta, jossa vuoden loppuun mennessä asuntomessualueelle muuttaa 200 uutta asukasta. Onkohan kysymys uusista loviisalaisista vai sisältyykö lukuun myös Loviisan sisällä muuttavat. Alueelle tulee näköjään isoja perheitä. Koulut ja hoitopaikat riemuitsevat yli sadasta uudesta lapsesta ja nuoresta vielä tämän vuoden aikana. Ja lisää tulee heti, kun nyt myymättömät asunnot saadaan myytyä. Olisi tärkeätä, että alueelle muuttavat maksaisivat niin omat kuin Loviisassa toimivien yritystensä verot Loviisaan ja palkkaavat täältä työntekijöitä. Minulle kerrottiin, että messualueelle rakentavien tulot olisivat vähintään 250 000 euroa vuodessa. Tämä tietenkin vauhdittanee ”projektin takaisinmaksuaikaa”. Kaupungin kerrostaloasukkaiden tuloista minulla ei ole tietoa.

Toiset 200 asukasta muuttavat alueelle siihen mennessä, kun alue saadaan valmiiksi (alkuperäisen suunnitelman mukaan?). Eli yhteensä 400 (uutta asukasta?). Onhan tietenkin niin, että kun messualueelle Loviisan sisältä muuttavat saavat jossain vaiheessa nykyiset talonsa myytyä, lisäävät nämä sitten messujen tuomien uusien asukkaiden määrää.

Kustannusten tällä hetkellä kuiskaillaan olevan yli kaksinkertaistuneet alkuperäisestä.

Kari Hagfors muistaakseni sai valtuustossa läpi sen, että kaikki asuntomessujen vaatimat kulut menevät yhden momentin alle, josta kokonaislasku on helppo nähdä. Olisi mielenkiintoista tietää, paljonko se tällä hetkellä on?

Sen, paljonko messut tuovat näkyvyyttä kaupungille ja siten pitkässä juoksussa niitä hyviä veronmaksajia lisää, Cursor osannee laskea. Ja onhan kaupungissa nyt mm. asuntomessujen parkkipaikoiksi rakennettuja teollisuustontteja valmiina vuosikausiksi.

On hienoa, että Loviisalaiset yrittäjät ovat saaneet merkittävän määrän töitä messujen rakennusvaiheessa. Samoin on kai laskettu, että messujen aikana Loviisalaisille yrittäjille jää 5–8 miljoonaa euroa.

Toivottavasti sitten ”krapulasta” ei tule kovin pitkää. Ramboll osannee tämänkin laskea.

Keskimäärin kävijöitä on kuulemma noin 4 000 päivässä. Vieraathan eivät käy tasaisesti, vaan lienee päiviä, jolloin kävijämäärä tästä lähes tuplaantuu. Toivottavasti kaikki pelaa hienosti, koska olivat messut kuinka hienot tahansa, mieleen kävijöille jäänee se, jos asiat eivät pelanneet ja siitähän sitten puhutaan.

Jännityksellä odotan messutapahtuman avaajan nimeä, koska kuulemani mukaan tehtävään pyydetty prinsessa Victoria ei ikävä kyllä päässyt tulemaan.

Onhan kaupungissa monella yrittäjällä ollut jo pitkään kerrostalotontteja, joita on yritetty ennakkomarkkinoida heikoin tuloksin. Toivottavasti nämäkin nyt turhana seisseet investoinnit saadaan tuloutettua ja lopulta tuottamaan kaupungillekin tähän asti jäämättömiä verotuloja.

Kai Andersson kirjoitti arkkitehdin ”ei niin mairittelevan” näkemyksen alueesta. Kun sinne on tarkoitus vielä rakentaa nykyiseen verrattuna suuri määrä taloja, on mielenkiintoista nähdä, millaiseksi alue valmiina muodostuu.