Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide Puolustuksen puheenvuoro Isnäsin tonttiasiassa

Olen käynyt 1968 rakennuspiirtäjän opin ja saanut siitä todistuksen. Siitä asti olen suunnitellut, piirtänyt, rakentanut ja saneerannut kymmeniä taloja ja huoneistoja ympäri Suomen. Viimeksi niin sanotun Almintalon Loviisan keskustassa. Olen toiminut useilla työmailla muun muassa valvojana, Pernajassa ja Loviisassa. Viisitoista vuotta sitten kävin Honkarakenteen järjestämän hirsirakentajankurssin. Vedin kymmenisen vuotta sitten Pernajassa 60 kiinteistön vesi- ja viemäriprojektin.

Peurapolku-projektini lähti liikkeelle, kun yritin hankkia nykyistä tonttiani vastapäätä olevasta rinteestä tontin. Silloin tonteista vastaavan kaupungingeodeetti Toni Sepperin kiireitten vuoksi asia lykkääntyi talven yli.

Keväällä selvisikin, että tontit siitä rinteestä olikin varatut. Koska halusin kuitenkin talonpaikan sieltä, aloitimme neuvottelut nykyisestä tontistani 31.1.2022. Yritin saada tontin surkean kunnon vuoksi (märkä vesijättömaa) halvennusta tontin hinnasta. Siihen Sepperi ei suostunut. Keskustelimme kuitenkin suuresta täyttömaan tarpeesta ja puiden kaadosta.

Tarkoitukseni oli viettää jo joulu 2022 uudessa kodissani. Aikataulu oli ripeä. Rakensinhan parhaillaan hallissani tulevaa taloani siirrettäviksi moduuleiksi.

Olin ensimmäisen kerran yhteydessä rakennustarkastaja Wilma Lapiolahteen 1.2.2020. Tiedustelin rakennuspaikkaan kohdistuvista vaatimuksista. Niitä ei erityisemmin ollut. Samana päivänä lähetin Lapiolahdelle piirtämäni kuvan koko tontista, jossa näkyi sille tulevat rakennukset, terassi ja rakennukseni pohjakuva. Hän vastasi välittömästi ehdottaen tontille sisääntulon siirtoa ja rakennukset yhdistävän katoksen tekoa. Hän sai korjatun version.

Sepperi ilmoitti minulle 15.2.2022 kaupungin virallisesta päätöksestä vuokrata tontti minulle. Sepperin kiireitten vuoksi papereiden teko venyi, mutta hän antoi 15.3.2022 luvan käynnistää projekti. 1.4.2022 hän pyyteli meilitse anteeksi asian hidasta etenemistä ja antoi uudelleen luvan käynnistää projekti mm. puiden kaadolla välittömästi. Hän kertoi kiirehtivänsä papereiden tekoa.

Teimme kaupungin kanssa sopimuksen tontista 19.4.2022.

Minulle ehdotettiin paikallista puunkaato- ja kaivuutyöurakoitsijaa. Sovimme hänen kanssaan, että hän varmistaa kaupungin kanssa tarvittavat lupa-asiat. Hän ilmoitti sopineensa mm. puun kaadot ja asian olevan ok. Maan täytöstä en ymmärtänyt erikseen enää lupia hakea, koska luulin Sepperin kanssa keskustelun ja antaman suullisen luvan riittävän siihen.

Koska vuokraamani tontti oli hirvittävä ”uima-allas”, kertoi urakoitsija asiantuntijana, millaista maa-ainesta sinne pitää laittaa. Hänen suosittelemaansa hiekkaa ja soraa sinne sitten ajettiinkin. Samassa yhteydessä laitettiin salaojitukset ynnä muut putket ja sähkökaapelit aikaisemmin Lapiolahdella hyväksyttämäni luonnoksen mukaisesti. Tein myöhemmin pyynnöstä Lapiolahdelle tarkan erittelyn hiekasta ja sorasta.

Perjantaina 9.9.2022 klo 14.30 sain puhelun Lapiolahdelta. Hän kertoi saamistaan monista valituksista työmaani suhteen ja kertoi pidettävän katselmuksen seuraavana maanantaina klo 13.30. Koska päivä oli minulla jo lukkoon lyöty ajallisesti, toivoin muuta aikaa. Lapiolahti kuitenkin ilmoitti, ettei tapahtumaa siirretä. Niinpä peruin kokouksiani ja menin katselmukseen.

Lapiolahti ja mukana ollut ympäristövalvoja Veera Männikkö totesivat kaiken olevan parakkeja lukuunottamatta ok. He näkivät tontille ajetun hiekan ja rakennustarvikkeet, mutta eivät reagoineet. Se, mitä en ollut ymmärtänyt, oli että tontilla olevat tilapäiset parakit olisivat vaatineet luvat. Hyvässä yhteishengessä Lapiolahti kertoi hyväksyvänsä, jos haen mahdollisimman pian lopullisen rakennusluvan. Silloin parakeille ei erillistä lupaa tarvittaisi.

Laitoin naapurikuulemislomakkeet kaikille naapureille. Ainoastaan yksi tämän sitten välittömästi palautti, hyväksyttynä. Muista ei ole kuulunut mitään. Tosin kokemukseni mukaan näitä ei tarvitakaan rakentamiseen.

Koska ymmärsin ”eri tahojen” painostavan Lapiolahtea puuttuvan rakennuslupani vuoksi, toimitin lopulliset piirustukset rakennuksesta välittömästi (toki tietoisesti puutteellisena), jotta Lapiolahti voisi valittajille kertoa lupahakemuksen olevan jätetty. Tarkoituksena oli täydentää paperit Lapiolahden kanssa pidettävän palaverin jälkeen.

Koska hän sitten minulle yllättäen ilmoitti, etten kelpaakaan pääsuunnittelijaksi eikä minulla taloudellisen tilanteeni vuoksi (kaikki rahani käyttänyt Almintalon ja taidekeskuksen pyörittämiseen) ollut mahdollisuutta kaupungille kelpaavaa suunnittelijaa hankkimaan, en nähnyt järkevänä maksaa puuttuvasta energiatodistuksesta ja muista papereista. Päätin luopua projektistani ja muuttaa.

Sain heinäkuussa 2022 Lapiolahdelta kutsun Pernajaan katselmukseen, jossa olin pääsuunnittelijana tehnyt ystävälleni rakennuskuvat, muutostyöt ja hoitanut kaiken tarvittavan aineiston kiinteistön muutoksesta vapaa-ajan asunnosta vakituiseksi asunnoksi. Katselmuksessa Lapiolahti kysyi minulta, olenko toiminut pääsuunnittelijana. Näinhän paperissakin luki. Kun vastasin myöntävästi, hän totesi, että ok. Muutos hyväksyttiin.

Yllätykseni oli melkoinen, kun muutamaa kuukautta myöhemmin en enää kelvannutkaan pääsuunnittelijaksi omaan yksinkertaiseen, pienehköön rakennusprojektiini. Olen vuosien aikana piirtänyt kymmeniä rakennuksia ja muutostöitä sekä toiminut mm. vastaavana mestarina useilla työmailla Loviisassa. Kokemukseni ja työni laatu on kaupungille riittänyt? Toki ymmärrän, että maailma ja ihmiset muuttuvat, mutta ...

Alkuperäinen tarkoitukseni oli loppusyksyn 2022 aikana toimittaa hallissani moduuleina rakentamani talo työmaalle ja muuttaa sinne asumaan ennen talven tuloa. Tein parakkien väliin lavan (3x4 m) sirkkeliä varten sekä parakkien väliin muutaman lankun päälle kevytpeitteen sateensuojaksi. En ymmärtänyt, että tämäkin ”terassi” olisi luvan vaatinut. Samoin tein toisen terassin, joka olisi jäänyt lopullisesti paikalleen ja oli Lapiolahdelle lähettämässäni koko tonttia koskevassa hakemuksessani.

Lähetin Lapiolahdelle meilin 2.11.2022, jossa vastasin hänen kommentteihinsa jättämäni rakennusluvan tiimoilta. Toivoin palaveria, jossa käytäisiin läpi mahdolliset tarkennukset. Kun ei mitään kuulunut, 15.11.2022 ilmoitin meilitse Lapiolahdelle, että voin välittömästi toimittaa sen puuttuvan (?) RH1-lomakkeen ja energiatodistuksen sekä käydä hakemassa naapurikuulemiset ja tontin vuokrasopimuksen (joka kaupungillakin pitäisi olla). Jäin odottamaan kommenttia. Mitään ei kuulunut.

Kun yritin 15.11.2022 yhteyttä puhelimitse Lapiolahteen, sain kuulla hänen olevan sairauslomalla (oli viikon). Jäin odottelemaan ... Yllätyksekseni seuraava yhteydenotto häneltä olikin 19.12.2022 ennakkotieto rakennusprojektini laitosta kieltoon – ja 10.1.2023 lopullinen paperi rakennuskiellosta.

Nythän Loviisan rakennuslautakunta vahvisti tuon asian.

Koska olen saanut paljon palautetta rakennustyömaani ”kasoista”, muistutan, että rakennustarvikkeet tuotiin sinne siksi, että ne oli tarkoitus lähiviikkojen aikana laittaa paikoilleen tuotaviin moduuleihin (kattopellit, seinälaudat, ikkunat jne., joita ei voitu kuljetuksen vuoksi etukäteen paikoilleen laittaa). Koska projektiin tuli edellä mainitut ongelmat, ne jäivät tietenkin odottamaan. Se, mitä rakennustyömaalla saa rakennusprojektin aikana tarvikkeita olla, tulen selvittämään. Samoin siellä on kasa polttopuita sekä kesän ajaksi laittamani mansikka- ja vihannesmaa lavakauluksissa.

Onneksi 30 vuotta meni loistavasti Pernajan ja Loviisan rakennuspuolen kanssa kokonaisuuden toimiessa erinomaisesti. Jos jotain kysymyksiä tuli, istuttiin alas ja selvitettiin ne saman tien. Kaikkien aikaa ja hermoja säästyi.

Kun projektissani tuli seinä vastaan, kysyin kaupungilta 24.1.2023 mahdollisuutta edelleen vuokrata tai myydä tonttini. Kaupungin edustaja Marko Luukkonen sanoi, ettei kaupunki halua hankalaksi ryhtyä tilanteen nyt muututtua ja uskoi hyvän lopputuloksen syntyvän. Siirsi kuitenkin asian Antti Piipon hoidettavaksi, joka saman henkisesti 27.1.2023 asiaan ensin suhtautui.

Tiedustelinkin 7.2.2023 häneltä, jos voin tontin myydä edelleen (sen kaupungille maksettuani) tai edelleen vuokrata, mutta se ei käy.

Sain sitten yllättäen Sepperin jälkeen asioita hoitavalta Antti Piipolta ilmoituksen, että tonttini tullaan ottamaan kaupungin haltuun ja minun pitää se entisöidä?!

”Pääsen asiassa eteenpäin, kun olemme selvittäneet rakennus- ja ympäristövalvonnan kanssa ne asiat, joita teiltä tullaan vaatimaan rakennuspaikan ennallistamiseksi. Minun pitää pystyä määrittelemään ne jotenkin päätökseen. Rakennustarkastaja on ilmeisesti myös lähestynyt teitä lisäselvityspyynnöllä, kun asia nyt joudutaan viemään lautakuntaan”.

Sain Antti Piipolta 7.2.2023 meilin kolmen ison valokuvan kera.

“Hommasta tekee nyt perin hankalan se, että emme tiedä kaikkea, mitä tontillanne on tehty ja että meille on jäämässä käsiimme tontti, jota ei voida jatkomarkkinoida nykyisessä kunnossa rakennuspaikaksi. Kävin viime perjantaina ottamassa muutaman kuvan paikan päältä ja hämmästyin, kuinka paljon tontilla oli tehty ilman mitään hyväksyttyjä rakennus/toimenpidelupia! Rakennustavaraa/jätettä oli levittäytyneenä myös teidän viereiselle tontille ja tien toiselle puolelle.”

Lystikästä on se, että valokuvissa olevat rakennustarvikekasat olivat kaikki naapureiden (3) tonteilla ja heidän omistamiaan (joiden kanssa minulle ei ole mitään tekemistä) ja joilla tonteilla ei ole merkkiäkään rakennustöiden aloittamisesta.

Sain kuitenkin yllättäen vihreätä valoa palaverille 14.2.2023 Lapiolahden ja Piipon kanssa. Piippo korosti kahteen kertaan, että hänellä ei ole mitään tekemistä rakennuskieltopäätöksen kanssa. Muuten palaveri oli yhtä tyhjän kanssa.

19.2.2023 kysyin meilillä Piipolta, voimmeko edetä tontin myynti/vuokrausasiassa. Vastausta odottelen ...

Olen nyt myynyt Peurapolku -työmaallani olevat kontit. Terassit puran tällä viikolla ja siirrän pois, samoin ne rakennustarvikkeet, joita en ole myynyt. Voin vaatimusten mukaisesti myös kaivattaa kaiken ajattamani soran pois sieltä. Tässä vaiheessa sitten pyydän television kuvausryhmän paikalle todistamaan typeryyttäni ja tietämättömyyttäni toimia ilman asianmukaista lupaa. Se varoituksena tuleville rakentajille Loviisassa.

Ainoa, mitä en pystyne tekemään, on liimata ne kaadetut puut takaisin alkuperäiseen muotoonsa.

Joitakin vuosia sitten ihmettelin, kun Almintalon asuntomme olohuoneen ikkunan eteen alettiin kaivamaan kuoppaa. Rakennusmiehet kertoivat, että siihen tulee yleinen, upea wc-moduuli. Olin välittömästi yhteydessä kaupunkiin. Ilmoitin, etten sellaista tule hyväksymään siihen, koska tilaa sellaiselle muuallakin kentän ympärillä on. Kaivaminen kuitenkin jatkui. Parkkipaikka avattiin, kaivantoon vedettiin sähkö- ja vesiputket, laitettiin sähkösyöttölangat ja eristeet.

Kun kaikki oli valmiina moduulin tuontia varten, Antti Kinnunen tuli luokseni ja vaati hyväksyntääni rakentamisen aloittamisen vaatimaan naapurikuulemispaperiin. Kerroin, etten koskaan laita nimeäni tuollaiseen paperiin. Hän teki vielä kaksi yritystä, mutta totesi sitten, että se rakennetaan kuitenkin, eikä naapurikuulemisella ole mitään merkitystä. Rakennusporukka saapui eräänä päivänä, teki uusia hommia. Nyt sitä wc-moduulia käännettiin. Sitten se tuli. Lapiolahti tietänee tästä tarkemmin. Kun ensimmäisen kerran huussista kuulin, lupasin Kinnuselle tarjota päivällisen, mikäli se siinä kaksi viikkoa ehjänä säilyy. Runsaan viikon se toiminnassa oli, ennenkuin se laitettiin loppusyksystä 2022 käyttökieltoon ja on sitä edelleen. Kinnusen mukaan se oli niin halpa, kun koko homma kaikkinensa ei maksanut kuin vähän yli satatuhatta euroa. Koko talven on ollut lämmötkin päällä, koska lumet sulavat välittömästi katolta. Valmistajalta saamani tiedon mukaan se myös normaalisti huuhtoo joka päivä lattiansa automaattisesti. Loviisassahan rahaa riittää, joten ei liene ongelma ...

Mainittakoon, että kouluparakeille samaan aikaan hyväksyntäni annoin, joten kiusanteostani ei ole kysymys!

Loviisan Sanomat kirjoitti Kari Markkulan rakennushankkeesta 14.3. (Rakennustöille stoppi Peurapolulla Isnäsissä – työt käynnistyivät ilman rakennuslupaa). Julkaisemme poikkeuksellisen pitkän kirjoituksen, koska se valaisee, minkälaiseen tilanteeseen rakentaja voi joutua.