Jotkut ovat aprikoineet, että miksi aiemmin Rkp:n paikallisia kielipoliittisia linjauksia julkisesti kritisoineena toimittajana esiinnyn nyt Rkp:n Loviisan seudun pääehdokkaan Otto Anderssonin vaalimainoksessa ja vaalilehdessä. En ole suinkaan hurahtanut Rkp:n kannattajaksi, mutta pidän Loviisan seudun kannalta tarpeellisena, että saamme eduskuntaan viimein oman loviisalaisen kansanedustajamme.
Loviisan seudulla oli aikanaan sotien jälkeisinä aikoina monien eduskuntakausien ajan paikallinen ehdokas eduskunnassa, kun Rkp:n pernajalaiset Henrik Westerlund toimi parlamentaarikkona vuodet 1966–1995 ja Ola Rosendahl vuosina 1995–2003. Sen koomin ei kahteenkymmeneen vuoteen ole Loviisan seudulta eduskuntaan päästy, koska Loviisan seudun äänet ovat jakautuneet monille hyville ehdokkaille.
Epäpoliittisena pragmaatikkona arvelen, että Loviisan seudulle olisi kiistatta etua, jos eduskunnassa toimisi loviisalainen, paikallisen olot ja tarpeet tunteva kansanedustaja. Paikallisuus painaa tässä valinnassa monille puoluetta enemmän. Varsinkin puolueettomille. Vaikkei siltarumpupolitiikkaa kovin ihannoisikaan, on kiistatonta näyttöä, että paikalliset edustajat pystyvät ajamaan kotiseutunsa sekä muiden tärkeinä pitämiensä paikallisten hankkeiden asiaa eduskunnan päätöksenteossa.
Olen aiemmin toimittajana kirjoittanut usein kriittisesti Rkp:n linjauksista, enkä nytkään ole suinkaan hurahtanut Rkp:n kannattajaksi. Tunnen kuitenkin Oton sekä hänen toimintatapansa ja -kykynsä useiden vuosien ajalta mediassa toimittuani. Katson, että hänellä on erinomaiset edellytykset ajaa kansakunnan sekä siinä sivussa erityisesti myös Loviisan seudun asiaa eduskunnassa.
Vaalikoneissa mielipiteemme poikkesivat kyllä monilta osin toisistaan, mutta Loviisan seudulle tärkeistä kysymyksistä, kuten esimerkiksi liikenneinfrastruktuurin kehittämisestä, paikallisten terveyspalveluiden järjestämisestä sekä ydinvoiman tulevaisuudesta olimme täysin samaa mieltä.
Otto Anderssonin äänimäärät ovat vaaleista toiseen kasvaneet lupaavan jyrkästi, ja kannatus on kasvanut jokaisissa vaaleissa. Mielestäni Otolla on nyt Loviisan seudulta selvästi parhaat ja hyvin realistiset mahdollisuudet päästä eduskuntaan. Se olisi hyväksi myös Loviisan seudulle.