Oletko katsellut teeveestä tennisottelua? On hauska katsella kuinka katsojien päät kääntyvät yhtä aikaa samaan suuntaan heidän seuratessaan pallon kulkua kentällä. Jotenkin hypnoottista nähdä, miten pieni pallo voi hallita niin suurta väkijoukkoa?
Saman ilmiön voi nähdä konserteissa, missä yleisö elää laulun ja soiton tahtiin yhdessä. Ikään kuin sulaudutaan suureen joukkoon, yhteiseen kokemukseen. Katsotaan sinne missä tapahtuu.
Mutta miten on, jos oletkin yksin ja hiljaisuudessa? Jos katsot omaa elämääsi ja sisimpääsi kaikessa rauhassa? Osaatko, voitko tehdä niin, vai pakenetko hälyyn ja meluun, kiireeseen?
Mutta miten on, jos oletkin yksin ja hiljaisuudessa?
Sunnuntain raamatun sana Psalmista 25 kuvaa sekin katseen suuntaa.
”Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta. Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton. Lievitä sydämeni tuska, ota pois minun ahdistukseni. Katso minun kärsimystäni ja vaivaani ja anna anteeksi kaikki syntini … Suojele minua ja pelasta minut, älä hylkää minua, sinuun minä turvaudun.
Lukemattomat ovat ne kertomukset ja todistukset tuosta armollisen Jumalan, rakastavan Jeesuksen kohtaamisesta elämän vaikeassa hetkessä. Kaikella on aikansa. Ilolla ja surulla, myös lohdutuksella. Uuden alkamisen armo on suuri lahja meille niin usein erehtyville ihmislapsille..
Teeveestä näemme helposti vain ison joukon ihmisiä, emme yksilöitä. Mitä jos ajattelisimme, että jokaisella heistä onkin oma elämä iloineen ja suruineen. Niin Vapahtajamme näki aikoinaan ihmisjoukot ympärillään. Jokaista heistä hän tahtoi kohdata ja rakastaa, auttaa. Yhä tänään tuo armollinen kohtaaminen odottaa sinua ja minua. Kiitos siitä!
Kirjoittaja on Agricolan seurakunnan pastori.