Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | RKP ei rakennuta päiväkotia saastuneelle maalle

Viime viikon Loviisan kaupunginvaltuuston kokouksessa päätettiin uuden päiväkodin rakentamisesta Ratapihalle. Tämän jälkeen aiheesta on käyty vilkasta keskustelua, jossa muun muassa RKP:tä virheellisesti syytetään halusta rakentaa päiväkoti pilaantuneelle maalle. Tämä ei pidä paikkaansa.

RKP:n valtuustoryhmän mielestä keskustapäiväkodin tulee sijaita nimenomaan keskustassa. Tällöin vanhempien on mahdollista kävellen viedä ja hakea lapsensa. Samalla lapsilla on osana päiväkodin arkea mahdollisuus kävellä esimerkiksi torille, kirjastoon ja museoon.

Alueet, joilta on löydetty epäpuhtauksia sijaitsevat täysin toisella puolella aluetta.

Paikan valinnan suhteen RKP luonnollisesti edellyttää, että maaperä tutkitaan tarkoin, jotta voidaan varmistua siitä, että päiväkoti on turvallista rakentaa kyseiselle paikalle. Näin myös totesimme ryhmäpuheenvuorossamme valtuuston kokouksessa.

Uusi päiväkoti on suunniteltu rakennettavan Ratapihalla alueelle, joka sijaitsee lähellä yritystä Loviisan Puu. Ratapihan maaperää on tutkittu vuonna 2019 ja alueet, joilta on löydetty epäpuhtauksia sijaitsevat täysin toisella puolella aluetta, lähellä Helsingintietä ja sen pohjoispuolella. Tutkimuksissa, joita on tehty alueelle, jonne päiväkoti rakennetaan ei ole löytynyt raja-arvoja ylittäviä tuloksia. Nyt käynnistyvän kaavoituksen yhteydessä tutkitaan tietenkin uudestaan maaperää ja tehdään kaikki tarvittavat toimet, jotta alueelle on turvallista rakentaa päiväkoti.

RKP:n valtuustoryhmä Loviisassa