Päätoimittajalta Kiitos ja anteeksi - on viimein aika päästää irti

Tämä on viimeinen pääkirjoitukseni Loviisan Sanomien päätoimittajana, jota pestiä on ollut ilo ja kunnia hoitaa yli 25 vuoden ajan Loviisan seudun sekä median myötä- ja vastoinkäymisissä.

Jätän paikkani päätoimittajana ensi sunnuntaina, 31.7.h aikein, mutta huojentunein mielin, sillä 106-vuotias paikallislehti jää päteviin ja ahkeriin käsiin Stefan Holmströmille ja ammattitaitoiselle toimitukselle. Kaikille avoin vahdinvaihtotilaisuus ja pullakahvit on tarkoitus pitää 25.8. Lovarissa.

Jos luoja suo ja päätoimittaja sallii, jatkan muutaman kuukauden lomatauon jälkeen yrittäjänä kolumnien, juttujen ja striimausten tekemistä Keskisuomalainen -konsernille sekä muille asiakkaille.

Lovari on 25 vuodessa muuttunut valtavasti, ja muutos jatkuu.

Loviisan Sanomat on muuttunut valtavasti neljännesvuosisadassa. Vuosituhannen merkittävin megatrendi, digitalisaatio oli muutoksista merkittävin. Varsin alkeelliset verkkosivut perustettiin paikallislehteen vuonna 1999, ja paperikirjeet väistyivät sähköpostien tieltä. Suurin muutos paikallisjournalismissa oli kuitenkin sosiaalinen media ja erityisesti Loviisan Sanomien Facebook-ryhmä, joka perustettiin 24.3.2011, ja joka on kasvanut seutukunnan suurimmaksi mediaksi lähes 11000 jäsenellään.

Vielä 2000-luvun alussa paikallislehtien päätoimittajat olivat seutukunnan julkisuuden portinvartijoita, joilla oli valta ja vastuu päättää mitkä uutiset ja mielipiteet pääsivät julkisuuteen. Nyt sosiaalinen media mahdollistaa, että kuka tahansa voi milloin tahansa julkistaa käytännössä mitä tahansa. Sananvapaus on lisääntynyt valtavasti, mikä on hyvä ja arvokas asia, mutta samalla virheelliset uutiset ja valheet sekä muut lieveilmiöt rehottavat.

Samalla päätoimittajien portsarin rooli on muuttunut sisäänheittäjäksi, joka linkittää sisältöjä sosiaalisen median sivustoille kalastellakseen lukijoita verkkosivuilleen.

Muutos tulee jatkumaan, ja jonain päivänä digitaalinen lehti on korvannut paperilehden. On syytä toivoa, että paikallisuus säilyy, sillä se on paikallislehden arvokkain kilpailutekijä.

Kiitokset kaikille lukijoille ja tukijoille yhteistyön vuosista, ja anteeksi, että varmaankin monia hyviä juttuja on jäänyt tekemättä ja mielenkiintoisia ihmisiä haastattelematta. Onnea ja menestystä Stefan Holmströmille ja koko toimitukselle sekä muille taustavoimille.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut