Pääkirjoitus Odotettu miljardi-investointi

Fortum ilmoitti viime torstaina odotetusti päättäneensä hakea Loviisan voimalaitokselle jatkolupaa aina vuoden 2050 loppuun saakka.

Uutinen tuli otolliseen aikaan, keskellä Ukrainan sodan synkentämää ilmapiiriä. Fortumin jatkolupahakemus oli myönteinen signaali myös Loviisan kaupungin talouden kannalta, joka on valitettavasti liiankin riippuvainen voimayhtiön suorista ja välillisistä rahavirroista.

Voi vain kuvitella millainen takaisku olisi ollut, jos Fortum olisikin ilmoittanut, ettei se haekaan jatkolupaa, vaan valmistautuu ajamaan reaktorinsa alas. Nyt Loviisa sai 20 lisävuotta valmistaa talouttaan ja elinkeinorakennetta aikaan, jolloin Hästholmenin rahasampo siirtyy käytöstäpoistovaiheeseen ja matalampien tuottojen aikaan. Sekin aika koittaa viimeistään vuoden 2050 jälkeen, mikäli voimalaitoksella ei satu havereita ennen sitä.

Osana Fortumin käyttöluvan YVA-ohjelmaa Rambol Oy laati vuosi sitten selvityksen Loviisan ydinvoimalaitoksen sosioekonomisista vaikutuksista Loviisan seudun, Itä-Uudenmaan ja Kymenlaakson aluetalouksiin

Selvitykseen liittyvistä aluetilinpidon tilastoista saa tiedon, että 10,5 prosenttia Loviisan seutukunnan työllisyydestä, peräti 32 prosenttia seudulla syntyvästä liikevaihdosta ja jopa 70,6 prosenttia seudun investoinneista on peräisin energiasektorilta eli pääosin Fortumilta sekä seudun lämpövoimalaitoksilta. Eli Fortum halkoo atomeja käytännössä lähes 300 miljoonaa euron arvosta vuosittain. Sitä voi verrata esimerkiksi kaupungin noin 140 miljoonan euron vuosibudjettiin.

Loviisan kaupungin ja seudun yritysten tulisikin yhdessä käynnistää hanke, jossa selvitettäisiin Fortumin perusparannusinvestointeihin sekä jatkovuosiin liittyvät tarpeet sekä hankinnat ja loviisalaisyritysten mahdollisuudet osallistua niiden tarjoamiseen.

Ydinvoimalan suorien vaikutusten lisäksi tulevat voimalaitoksen alihankinta- ja palveluverkoston yhtiöiden sekä niiden työntekijöiden eurojen kerrannaisvaikutukset, jotka ovat selvästi suuremmat kuin Fortumin suorat vaikutukset. Niihin rahavirtoihin lasketaan esimerkiksi, kun Fortumin alihankintayhtiö laskuttaa voimalaitosta vaikkapa siivouksesta, ja maksaa palkkaa siivoojalle, joka käy paikallisella hierojalla, ostoksilla Ruotsinpyhtään Kyläkaupassa, lasillisella Ziltonissa ja niin edelleen.

Esimerkiksi kotkalaisen kuluttajan sähkölaskussa maksaman euron tie loviisalaisen yrityksen kassaan, ja sieltä taas kiertoon on pitkä sekä monimutkainen.

Samaisen selvityksen mukaan Fortumin jatkoluvan seurauksena Suomeen syntyisi peräti 1 300 uutta työpaikkaa, joista noin 255 Loviisan seudulle.

Sekin on paljon, mutta muualle Itä-Uudenmaan ja Kymenlaakson alueelle niitä syntyisi vieläkin enemmän eli 482 ja muualle Suomeen lähes 600 henkilötyövuoden verran.

ämä siksi, että Loviisan seudulla on vähemmän voimalan tarvitsemia alihankinta- ja palveluyhtiöitä kuin muualla maassa. Lisäksi iso osa työntekijöistä asuu muualla kuin Loviisassa, monet Pyhtään ja Kotkan suunnalla.

Fortum ilmoitti torstaina, että mahdollisen jatkoluvan seurauksena se aikoo investoida noin miljardi euroa Loviisan voimalaitoksen perusparannuksiin ja uudishankintoihin. Se on valtava summa rahaa, josta merkittävä osa koituu myös Loviisan seudun aluetalouden hyväksi.

Loviisan kaupungin ja seudun yritysten tulisikin yhdessä käynnistää hanke, jossa selvitettäisiin Fortumin perusparannusinvestointeihin sekä jatkovuosiin liittyvät tarpeet sekä hankinnat ja loviisalaisyritysten mahdollisuudet osallistua niiden tarjoamiseen.

Samoin kaupungin tulisi aktiivisesti edistää muualla asuvien ja toimivien Loviisan voimalaitoksen työntekijöiden sekä alihankkijoiden sijoittumista Loviisaan. Jatkoluvasta toimeen.

Päätoimittaja Arto Henriksson

Fortum hakee jatkolupaa Loviisan ydinvoimalaitokselle vuoden 2050 loppuun saakka

Ydinkaukolämmöllä Helsinki hiilineutraaliksi

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut