Pääkirjoitus: Kaksoiskuntalaisuus iso mahdollisuus mökkikunnille

Loviisassa on peräti 3200 vapaa-ajan asuntoa. Arto Henriksson
Arto Henriksson

Arto Henriksson

Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämän tutkimuksen mukaan hieman yli puolet suomalaisista eli 51 prosenttia, kannattaa kaksoiskuntalaisuutta. Tutkimus tehtiin hehkeimpään kesäaikaan kesäkuun puolessa välissä. Kantar TNS Oy:n haastatteluun osallistui yli tuhat 18–79-vuotiasta Suomen kansalaista. Kaksoiskuntalaisuutta vastusti kolmasosa haastatelluista ja vajaa viidennes ei osaa ottaa kantaa asiaan. Vuosikymmenen aikana kaksoiskuntalaisuutta kannattavien määrä on kasvanut noin kymmenellä prosentilla.

Kaksoiskuntalaisuus tarkoittaa sitä, että suomalaiset voisivat maksaa osan veroistaan ja äänestää kunnassa, jossa he viettävät pitkiä aikoja vuodessa esimerkiksi mökillä. Kaksoiskuntalaisuus edellyttäisi kuitenkin perustuslain muuttamista, sillä lain mukaan verotus ja äänioikeus ei ole mahdollista useammassa kuin yhdessä kunnassa.

Kaksoiskuntalaisuus olisi merkittävä mahdollisuus Loviisan kaltaiselle merelliselle kaupungille, jossa vapaa-ajan asunnoiksi rekisteröityjä kiinteistöjä on peräti 3 200 kappaletta lähinnä entisen Pernajan ja Ruotsinpyhtään alueilla. Vaikka osa vapaa-ajan asunnoista on Loviisassa vakituisesti asuvien omistuksessa, lasketaan ulkopaikkakuntalaisten mökkiläisten määrät tuhansissa. Se näkyy katukuvassa ja kaupoissa erityisesti kesäisin ja juhlapyhinä. Tutkimukseen osallistuneet katsovat, että kaksoiskuntalaisuus antaisi heille paremmat oikeudet käyttää paikallisia palveluja nykyistä joustavammin. Lisäksi tiedon saanti molemmista kunnista olisi helpompaa.

Selvityksen mukaan kesämökkiläisiä ei kiinnostaa vain oikeudet, vaan heillä olisi halua osallistua myös kunnan kehittämiseen. Peräti 54 prosenttia haluaisi jopa jakaa kunnallisveronsa kahden kunnan kesken.

Selvityksen tulosta on syytä väestökatoa potevissa kunnissa lukea tarkoin. Ilmapiiri kuntalaisuuden uudesta määrittelystä on vahvistumassa ja ymmärrys asian tärkeydestä saa laajempaa ymmärrystä.

Kaksoiskuntalaisuus olisi merkittävä mahdollisuus Loviisan kaltaiselle kaupungille, jossa vapaa-ajan asuntoja on peräti 3 200 kappaletta 

Mökkikuntien yhteinen, vahva edunvalvonta voisi saada asian valmisteluun vauhtia. Aikaa ei ole hukattavana, sillä prosessi kaksoiskuntalaisuuteen on varmasti pitkä. Pienten kuntien edellytykset säilyttää palvelujaan sen sijaan heikkenevät väen vähenemisen myötä.

Kaksoiskuntalaisuuden valmisteluun on syytä laittaa vauhtia myös siksi, että asia saa nyt eniten kannatusta nykyisten hallituspuolueiden SDP:n, RKP:n, keskustan ja vihreiden keskuudessa. Kokoomuksen kannattajat sen sijaan suhtautuvat asiaan hieman varauksellisemmin.

Kaksoiskuntalaisuutta on helppo kannattaa, sillä veronmaksajat haluavat nykyistä enemmän itse määritellä miten heiltä kannettavat verot käytetään. Koronan myötä lisääntynyt etätyöskentely on korostanut entisestään kaksoiskuntalaisuuden kiinnostavuutta sekä mökkiläisten haluja muuttaa vapaa-ajan asuntoja vakituiseen asumiseen paremmin soveltuviksi.

Päätoimittaja

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.