Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Aluevaalit on syytä ottaa vakavasti

Tammikuussa ensi vuonna järjestetään historian ensimmäiset aluevaalit, niin kuin niitä virallisesti nimitetään. Jo vaaleille annettu nimi on haaleudessaan epäonnistunut. Parempi olisi ollut nimittää vaaleja maakuntavaaleiksi. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska sotessa Uudellemaalle räätälöitiin muusta maasta poikkeava erillisratkaisu ja maakunta jaettiin useampaan hyvinvointialueeseen.

Loviisa ja Lapinjärvi kuuluvat Askolan, Myrskylän, Porvoon, Pukkilan ja Sipoon rinnalla lähes 100 000 asukkaan Itä-Uudenmaan hyvinvointialueeseen, jonka veturiksi Porvoo suurimpana ilmoittautui.

Vaalien haalean nimen ei silti pidä harhauttaa luulemaan, että vaaleilla ei olisi merkitystä. Tammikuussa valittavat ensimmäiset aluevaltuustot päättävät nimittäin siitä, miten sosiaali- ja terveyspalvelut hyvinvointialueilla järjestetään.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ohella hyvinvointialueet vastaavat myös pelastustoimesta, joten luottamustehtäviin valitut tulevat olemaan jatkossa paljon vartijoina. Tosin aluepelastuslaitos on jo nyt toiminut Porvoon kaupungin organisaationa, joten muutosta tuskin huomaa. Aluevaltuusto asettaa myös aluehallituksen ja hyvinvointialueen muut toimielimet sekä valitsee hyvinvointialuejohtajan.

Kunnissa aluevaaleihin ei ole vielä kunnolla herätty, niin epätodelliselta vuosia venyneen sote-uudistuksen toteutuminen keskellä koronamyllerrystä on kaiken aikaa tuntunut. Myös kesäkuulle lykkääntyneiden kuntavaalien pitkän kampanjan aiheuttama väsymys painaa varmasti vielä politiikan tekijöitä.

Jos maakuntavero toteutuu, aluevaltuustojen merkitys kasvaa entisestään. Iso ongelma on, miten ihmiset saadaan innostettua äänestämään. Viime kevään kuntavaaleissa äänestysprosentti jäi huolestuttavan alhaiseksi. Edustuksellisen demokratian kannalta on riski, että aluevaaleissa jäädään vielä senkin alle.

Ehdokkaiden värvääminen aluevaaleihin on vasta alkutekijöissään, vaikka vaalit.fi -sivustolla kampanja-ajan sanotaan alkaneen jo 23.7.2021. Selvää kuitenkin on, että puolueet pyrkivät saamaan listoilleen kuntavaaleissa hyvin menestyneitä ehdokkaita.

On mahdollista, että puolueet päättävät aluevaalien ehdokaslistoista vasta myöhään syksyllä. Listat jätetään joulun alla 14.12., joten vaalikampanjat alkanevat todenteolla vasta tammikuun alussa. Aika on lyhyt, vaikka toki kolmessakin viikossa ehtii paljon, jos viestit ovat hyvin mietittyjä. Puolueiden ja ehdokkaiden on aika miettiä, miten kaikille tärkeät palvelut maakunnissa järjestetään. Erityisen tärkeää on tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen Loviisan terveyskeskuksen ja sen palveluiden laadun varmistamiseksi.

Loviisan seudun kannalta on tärkeää, että Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuuston 59 valtuutetusta mahdollisimman monet ovat loviisalaisia ja lapinjärveläisiä.

Asukaslukuun suhteutettuna lähes 15 000 asukkaan Loviisalle ”kuuluisi” valtuustosta noin 8-9 paikkaa ja Lapinjärvelle 1-2 paikkaa. Jos ja kun puolueet keräävät ehdokkaansa koko alueen kattaville ehdokaslistoille, niin valtuustopaikkoja valunee väkirikkaalle Porvoolle jopa enemmän kuin asukasluku edellyttäisi. Lähes 51 000 asukkaan Porvoo saaneekin aluevaltuustoon yksinkertaisen enemmistön, mikä ei välttämättä ole hyvä lähtöasetelma hyvinvointialueen perustamiselle.

Aluevaalit ja niiden ehdokasasettelu on joka tapauksessa syytä ottaa vakavasti sekä kampanjoida äänestysaktiivisuuden nostamisesta kuntavaalien noloa notkahdusta suuremmaksi.

Päätoimittaja