Pääkirjoitus: Vasikointi on välittämistä

Englanninkielen pilliin viheltämistä tarkoittava sana whistleblowing on vaikea käännettävä, kun sillä halutaan kuvata uuden EU-direktiivin velvoittamaa väärinkäytösten ilmoittamista.

Joku osuva sana olisi ilmoituskanavalle olisi hyvä keksiä, sillä siirtymäajan jälkeen jokaisessa vähintään 50 henkilöä työllistävässä osakeyhtiössä, osuuskunnassa, yhdistyksessä ja säätiössä on oltava näillä näkymin viimeistään 17.12.2023 käytössä kanava, jonka kautta voi ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä ja epäeettisestä toiminnasta. Ilmoituskanavan perustamisvelvollisuus koskee myös valtion, kuntien ja kuntayhtymien organisaatioita.

Direktiivin idea on suojata ilmoituksen tekijää, mikä edellyttää toimivan prosessin rakentamista ilmoitusten vastaanottamiseksi, käsittelemiseksi ja anonyymin yhteydenpidon mahdollistamiseksi.

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että korruptio, väärinkäytökset ja epäeettinen toiminta ovat harvinaisia Suomessa tai harvinaisempia kuin monissa muissa maissa. Parempi olisi ajatella, että ikävät ilmiöt ovat läsnä kovin monessa suomalaisessa organisaatiossa, jopa osana arjen toimintakulttuuria.

Parhaimmillaan ilmoituskanava on mitä mainioin tapa välttää väärinkäytöksistä johtuvien riskien kasvu yrityksen olemassolon uhaksi asti. Ilmoituskanavakaan ei tosin auta, jos sitä ei oteta todesta. Kerrotaan, että esimerkiksi Volkswagenin päästöhuijaus ei olisi välttämättä koskaan kasvanut nähtyihin mittoihin saakka, jos organisaation sisältä tulleita ensimmäisiä varoitusviestejä olisi uskottu.

Yleiset ennakkoluulot esimerkiksi turhista ja kiusaamistarkoituksessa jätetyistä ilmoituksista ovat osoittautuneet aiheettomiksi.

Keskuskauppakamari selvitti yhdessä loviisalaisen Anne Vanhalan Bonfide Oy:n kanssa ilmoituskanavan käyttöä kyselyllä 143 organisaatiolle eri puolilla Suomea. Niistä vain joka toisella oli kanava käytössä. Ilmoituskanavattomissa yrityksissä taas joka toisessa kanavaa ei ollut tarkoitus ottaa käyttöön tänäkään vuonna, mikä kielinee ennakkoluuloista.

Anne Vanhala kirjoittaa blogissaan, että ilmoituskanavan käyttöönottoon liittyvät yleiset ennakkoluulot esimerkiksi turhista ja kiusaamistarkoituksessa jätetyistä ilmoituksista ovat osoittautuneet aiheettomiksi siihen nähden, miten paljon hyötyä kanavasta on ja miten siitä on tullut lopulta osa modernia yrityskulttuuria haastatelluille yrityksille.

Huomionarvoista on, että tämä velvollisuus tulee sekä yksityiselle että julkiselle sektorille. Esimerkiksi Loviisan kaupunki on velvollinen ottamaan kanavan käyttöön. Kansallisen lain valmistelu on vielä kesken, mutta todennäköistä on, että pienet alle 10.000 asukkaan kunnat jäävät tämän velvollisuuden ulkopuolelle.

Edelläkävijäyritykset ovat ylläpitäneet järjestelmää jo vuosikausia. Niissä ylin johto haluaa tietää mahdollisimman varhain, jos jotakin epäilyjä väärinkäytöksistä ilmenee. Kanava on tyypillisesti avoin myös ulkopuolisille ilmoituksille, sidosryhmillekin. Turhiakin ilmoituksia on yrityksissä havaittu, mutta niiden osuus kaikista ilmoituksista on ollut marginaalinen.

Julkisen sektorin ja yksityisen sektorin rajapinnassa kohtaavat erilaiset maailmat, mikä saattaa altistaa monenlaisille väärinkäytöksille vaikka toimintojen ulkoistamistilanteissa. On rehellisesti toimivien etu, että joku viheltää silloin pilliin ja saa huomion kiinnittymään epäkohtiin.

Kommentoi