Pääkirjoitus: Kustannukset karkaavat

Arto Henriksson

Arto Henriksson

Loviisanlahden länsirannalle Rantatien varrelle rakennettu kivinen levähdyspaikka on herättänyt sekä ihastusta että vihastusta kaupunkilaisten keskuudessa. Useimmat ovat kiitelleet rantamaiseman kaunistumista sekä tarpeellisen levähdyspaikan tarjoamista kaupunkilaisille.

Ihmetystä on sen sijaan aiheuttanut levähdyspaikan korkea hinta sekä roima ylitys budjettiin. Alunperin levähdyspaikan kustannusarvioksi merkittiin 10 000 euroa, mutta lopullinen hinta pompsahtikin lähes nelinkertaiseksi eli 36 500 euroon. Siitäkin huolimatta, että esimerkiksi pöytään ja penkkeihin käytetty kivimateriaali on pääosin ollut ilmaista löytötavaraa.

Rakennustöitä tehtiin pitkään ja hartaasti. Rakentaminen aloitettiin syyskuun lopulla ja levähdyspaikka valmistui vuoden lopulla. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, jolloin budjetit ylittyvät roimasti kaupungin hankkeissa.

Esimerkiksi vihkimistä vaille valmis Kuningattarenkadun muutos- ja peruskorjaushanke herätti kaupunkilaisten keskuudessa runsaasti ihmetystä, koska maallikon silmin hanke näytti etenevän tehottomasti, vaikka hanke ilmeisesti pysyi budjetissaan.

Toriparlamentin epävirallisen arvion mukaan vesiliikelaitos kaivoi ensin puoli katua auki lähes 2 metrin syvyydelle ja asensi paikalle putkistoa ja kaivoja. Sen jälkeen kaivannot täytettiin lähtötasoon, mutta ilman suodatinkangasta.

Pian sen jälkeen Kuningattarenkadun muutostöistä vastannut yritys kaivoi uudelleen koko kadun leveydeltä noin metrin syvyyteen. Eli puolen kadun leveydeltä hukattiin turhaa työaikaa sekä jo paikalle ajetut murskeet.

"Esille nousseet räikeät budjettien ylitykset, sekavat työmaajärjestelyt sekä pitkään seisovat työmaat pistävät silti joskus veronmaksajain silmään."

On aiheellista pohtia, miksi putkityöt kestivät niin pitkään, ja miksi ne ylipäänsä tehtiin erillisenä työnä eikä liitetty kokonaisurakkaan. Töiden etenemistä seuranneet ihmettelivät, että miksi vesiliikelaitos maksoi ensin murskeet omaan putkihankkeeseensa, jonka jälkeen katu-urakoitsija kaivoi ne pois, asensi suodatinkankaan ja hankki paikalle uudet, samanlaiset murskeet. Kokonaisvaltaisella suunnittelulla ja yhteistyöllä olisi todennäköisesti säästetty aikaa ja rahaa.

Kuningattarenkadun muutostöiden lopputulos näyttää hyvältä ja toimivalta, mutta ajan ja rahan säästöä olisi todennäköisesti syntynyt paremmalla suunnittelulla ja yhteistyöllä Loviisan kaupungin ja vesiliikelaitoksen kesken.

Kuntien ja kaupunkien suuremmat hankkeet yleensä kilpailutetaan. Osassa kilpailutuksissa haetaan edullisinta tuntihintaa, jolloin halvimman tuntiliksan tarjoava valitaan. Jos työnjohto ja tehokkuuden seuranta ei aina oikein toimi, saattaa urakoitsija kerätä katteensa ylisuurella tuntimäärällä. Työkoneet saattavat olla pitkää toimettomina työmaan äärellä tuntikorvauksen juostessa.

Vastaavasti kiinteähintaisessa urakassa urakan sisältö saatetaan määritellä liian epätarkasti, jolloin erikseen laskutettavat lisätyöt nostavat hinnan yli budjettien.

Suurin osa kaupungin töistä suunnitellaan ja toteutetaan todennäköisesti kustannustehokkaasti. Esille nousseet räikeät budjettien ylitykset, sekavat työmaajärjestelyt sekä pitkään seisovat työmaat pistävät silti joskus veronmaksajain silmään.

Loviisan kaupungissa, lähinnä keskustan alueella, on viime vuosina toteutettu useita viihtyvyyteen ja yleisilmeeseen vaikuttavia hankkeita. Rantatien, levähdyspaikan, liikenneympyrän, harjun ja Kuningattarenkadun hankkeiden lopputulokset ovat olleet hyvin onnistuneita.

Vastaavanlaisia on syytä toteuttaa jatkossakin. Mutta ei tietenkään hinnalla millä hyvänsä.

Päätoimittaja

Kommentoi