Pääkirjoitus: Verotietojen avoimuus perusteltua

Arto Henriksson

Arto Henriksson

Tiistaina useimmat tiedotusvälineet julkaisivat perinteiseen tapaan tietoja kansalaisten viime vuoden ansio- ja pääomatuloista sekä maksetuista veroista. Myös Loviisan Sanomien verkkosivuilla julkaistiin konsernin tuottama verokone. Eilisiltaan mennessä noin kolmetuhatta Lovarin lukijaa oli jo käynyt katsomassa yli 100 000 euroa ansainneiden tulotietoja.

Ansio- ja verotietojen julkaiseminen herättää ristiriitaisia tunteita, vaikka nykyisen käytännön mukaan monet mediayhtiöt julkaisevat vain yli 100 000 euroa vuodessa ansainneiden kansalaisten verotiedot. Takavuosina myynnissä oli kokonaisia erillisjulkaisuja, joihin oli painettu kaikkien kansalaisten ansio- ja verotiedot riippumatta niiden määrästä. Ne ovat edelleenkin julkisia, mutta ne pitää erikseen pyytää saada nähtäväksi.

Rehellisellä työllä sekä sijoittamisellakin ansaittuja tuloja ei ole mitään syytä häpeillä.

Keskuudessamme on niitäkin, joilla on pakottava halu ja into nähdä vaivaa saadakseen selville naapurin, työkaverin tai muun lähimmäisen ansio- ja verotiedot. Tirkistely on toki sallittua. Lovarin verokoneen lukijamäärien perusteella verokoneen tiedot kiinnostavat monia, vaikka useat pitävän niiden julkistamista täysin tarpeettomana, jopa halpamaisena tienestipornona.

Ansio- ja verotietojen julkaisemiselle on kyllä hyviä perusteita, vaikka niiden puitteissa harjoitetaan myös epämääräisempää julkaisutoimintaa. On vaikea nähdä asiallisia perusteita esimerkiksi jutuille, joissa päivitellään vaikkapa julkkismallin pieniä kuukausituloja, ja herätetään vihjailuja ylellisen elämän mahdollisista sponsoreista. Monissa tuloihin liittyvissä kohujutuissa on epäkunnioittava tai jopa halventava poljento.

Sen sijaan avoimen yhteiskunnan toimivuuden ja luottamuksen kannalta on perusteltua, että etenkin päättävässä asemassa olevien kansalaisten ansio- ja verotiedot ovat julkisia. Kävimme selaamassa Loviisan seudun päättäjien verotietoja, joissa ei näyttänyt olevan mitään odottamatonta tai yllättävää.

Ansio- ja verotietojen julkisuus mahdollistaa myös esimerkiksi sen tarkistamisen, että Loviisan kaupunginjohtajan Jan D. Oker-Blomin ansiotulot koostuvat Loviisan kaupungin maksamasta kuukausipalkasta, eikä hänellä ole muita merkittäviä palkan- tai palkkionmaksajia. Jos olisi, se saattaisi herättää ajatuksen, että ”hän laulaisi muitakin kuin Loviisan kaupungin lauluja”.

Loviisan seudun ansiotilastojen kärjessä komeilee odotetusti paikallisten suuryritysten, erityisesti Fortumin johtoa ja eläkeläisiä, joista monet maksavat veronsa Loviisaan. Kiitos siitä.

Tänä vuonna verotietojen julkistamista on varjostanut verottajan päätös suostua tuhansien kovatuloisten pyyntöön verotietojensa salaamisesta. Veroasiasta on käynnissä hallinto-oikeuden prosessi, jossa monet suuret mediatalot väittävät Verohallinnon salaamismenettelyä lainsäätäjän tahdon vastaiseksi. Salaamispyyntöjen motiiveja voi vain arvailla. Toki nämäkin tiedot voi edelleen käydä poimimassa verotoimiston järjestelmistä, jos tietää kenen tietoja haluaa penkoa.

Ansiolistoilla näkyminen on itsessään myös viesti. Jos suuriksi oletetut tulot eivät näy listoilla, voi taustalla olla verokikkailua tai jopa suoranaista petkuttamista. Viime vuonna poliisin tietoon tuli yhteensä 2 795 talousrikosta, joista 453 oli törkeätä ja 105 perusmuotoista veropetosta.

Suuria ansiotuloja päiviteltäessä ja vertailtaessa vain harvat tulevat sisäistäneeksi, että yleensä niistä maksetaan myös suuria progressiivisia veroja. Pääomatuloista toki vähemmän. Rehellisellä työllä sekä sijoittamisellakin ansaittuja tuloja ei ole mitään syytä häpeillä eikä peitellä.

Arto Henriksson, päätoimittaja

Linkki Loviisan Sanomien verokoneeseen.

Kommentoi