Pääkirjoitus Ravintolat jännittävät kesää

Meneillään oleva koronapandemia on kouraissut Loviisan seudulla ehkä kaikkein rajuimmin ravintola-alaa, joka määrättiin hallituksen päätöksellä sulkemaan ovensa koko maassa perjantaina 3.4. kello 24.00 aina 31.5.2020 saakka.

Tuleva viikonloppu on toistaiseksi viimeinen, jolloin ravintolat ovat suljettuna, ja rajoitusten lieventämisen on määrä alkaa maanantaina, 1.6. Kahden kuukauden kieltolaki on koetellut kovalla kädellä monia paikallisia ravitsemusliikkeitä, joista useimmat ovat jääneet vaille mitään tukea.

Useimmilla ravintolayrittäjillä kiinteät kustannukset ovat juosseet lähes entiseen tapaan, ja monet ravintolayrittäjät ovat velkaantuneet huolestuttavaan tahtiin. Jotkut ovat saaneet vuokraisänniltään helpotusta vuokriin, mutta esimerkiksi Loviisan kaupunki ei vuokra-alennuksia tai muitakaan alennuksia ole antanut. Tosin tiettävästi maksuaikojen pidennyksiin on kaupunki sentään pyydettäessä suostunut.

Ravintolabisnes ei Loviisan kaltaisessa pienessä kaupungissa liene ollut kultakaivos kenellekään. Suurin osa vuoden liikevaihdosta on yleensä saatu kesä-elokuun aikana tekemällä pitkää päivää. Koronarajoitusten jatkaminen täysimääräisenä vielä kesäkuussa olisi ollut viimeinen naula monen Loviisan seudun ravitsemusliikkeen arkussa.

Poikkeusolot ovat poikineet myös hienoa kekseliäisyyttä. Esimerkiksi kaikkien tukimuotojen ulkopuolelle jäämisestä sisuuntunut Lounasravintola Fellmanni Ruotsinpyhtäältä nimesi noutoannoslistansa annokset saamatta jääneiden avustusten mukaan, mikä viesti levisi Loviisan Sanomiin sekä edelleen valtakunnalliseen mediaan ja someen. Viime viikonlopun aikana ”korona-annosten” kysyntä kasvoi niin, että Fellmanni laajensi aukioloaikaansa sunnuntaihin, jotta kauempaakin tulleet asiakkaat saivat haettua annoksensa. Vaikka valtio hylkäsi, tulivat asiakkaat onneksi avuksi.

Samoin on käymässä pahoin palaneelle Cafe Saltbodanille, jonka keittiö ei ehdi valmistua kesäksi, mutta vakioasiakkaat aloittivat keräyksen konttikeittiön vuokraamiseksi tulevaksi kesäksi.

Nyt useimmilla ravintoloilla on kesäkuusta alkaen edes teoreettiset mahdollisuudet saada myyntinsä ja kassavirtansa elpymään sekä liiketoimintansa taas kannattavaksi. Itsestään selvää se ei kuitenkaan ole. Tartuntatautilain nojalla annetut turvamääräykset rajoittavat jatkossakin merkittävästi ravintoloiden ansaintamahdollisuuksia. Useimmat ravintolat joutuvat puolittamaan sisätiloissa olevien asiakaspaikkojen lukumäärän, mikä viistää merkittävästi monen ravitsemusliikkeen käyttöastetta ja kannattavuutta.

Lisäksi määräys, joka kieltää asiakkaiden itsensä annostelemat buffetlounaat, tekee monen loviisalaisravintolan perinteiset lounaspöydät mahdottomiksi tai ainakin edellyttävät lisäresurssin palkkaamista annostelutehtäviin. Koronaviruksen leviämisen estämisen kannalta useimmat turvamääräykset ovat hyvin perusteltuja, mutta ne heikentävät edelleen toiminnan elinkelpoisuutta.

Osa ravintoloista kykenee kasvattamaan asiakaspaikkamäärää kesän ajaksi rakentamalla kesäterasseja, joiden luvitusta monet kaupungit ovat höllentäneet koronakriisin ansiosta. Kesäterassihelpotusten soisi jatkuvan poikkeusolojen jälkeenkin.

Ravintola-alan ehkä suurin kysymysmerkki on asiakkaiden mielialat. Uskalletaanko koronan pelossa palata lounaalle tai illalliselle saati ryypylle enää entiseen tapaan vai pysytäänkö edelleen varmuuden vuoksi kotosalla. Kuluttajakäyttäytymiseen vaikuttaa todennäköisesti eniten se, miten tautitilanne Loviisan seudulla kehittyy, ja ilmaantuuko varmistettuja tartuntoja nykyisten kymmenen lisäksi vielä runsaasti lisää.

Ravitsemusyrittäjille on luvassa ehkä kaikkien aikojen jännittävin kesäkausi, johon sisältyy monia uhkia, mutta myös runsaasti mahdollisuuksia onnistua ja saada lisää tyytyväisiä asiakkaita.

Päätoimittaja

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut