Veli-Matti Hynninen, kolumni: Kriisiaikoina pyhät ja arjet saattavat muistuttaa toisiaan – pyhä torstai

Eino Leinon Helkavirren rukous liittyy vahvasti helatorstain ihmeeseen taivaan olemuksesta:

”Taatto, taivainen Isäni, Hengen ja totuuden Herra, Mistä tunnen Sun tulosi?”

Vaikka ajat ovat nyt poikkeukselliset, juhlapäivät pysyvät ja kalenterit täyttyvät. Pääsiäisaika jatkuu vielä helatorstaihin ja helluntaihin asti. Vasta silloin sammuu läpi juhla-ajan palanut suurikokoinen pääsiäiskynttilä.

Kriisiaikoina pyhät ja arjet saattavat ruveta muistuttamaan toisiaan, mutta juhlien sisältöä ne eivät himmennä. Edessä on aina kirkastuvaa.

Helatorstai on Kristuksen taivaaseenastumisen juhlapäivä. Tässä taivas ei ole paikka vaan vertauskuva.

Kun Raamatussa puhutaan taivaasta, puhutaan ”kuin kuvastimesta.” Muuhun ei liene edellytyksiäkään, koska ajatonta, näkymätöntä on mahdotonta kuvata ajallisilla välineillä. Sanat eivät ylety, järki ei yllä käsittämään iankaikkisuutta, näkymättömän maailman todellisuutta.

Raamattu keskittyy puhumaan enemmän siitä mitä taivaassa ei ole.

Siellä ei ole syntiä eli erottavaa tekijää. Ei syntiä mikä rikkoo välit, nostattaa riidat, aiheuttaa väkivallanteot, mikä erottaa ihmiset ja kansat toisistaan. Syntiä on se mikä erottaa ihmisen Jumalasta ja toisista ihmisistä.

Taivaassa ei siis ole syntiä. Ei kirousta. Ei itsekkyyttä. Ei heikompien polkemista. Ei sairautta. Ei kuolemaa. Taivaassa ei ole surua eikä pahuutta. Ei nälkää eikä janoa. Ei sotaa eikä väkivaltaa. Ei yötä. Ei pimeyden valtaa.

Mitä muuta ihmisen pitäisi taivaasta vielä tietää?

Tämä taivasusko on kätketty jokaisen luodun sisimpään. Kukaan ei pääse siitä ikinä eroon, koska luomisen perusteella jokainen ihminen kaipaa yhteyttä toiseen ihmiseen, luontoon ja koko luotuun todellisuuteen.

Olen usein miettinyt sitä miksi helatorstain taivasjuhla oli muinaisille suomalaisille kaikkein pyhin asia, vuoden pyhin kirkkojuhla.

Silloin ”ei kasva ruoho maassa, ei lehti puussa eivätkä kuninkaan myllyt pyöri.”

”…eikä, lintu kortta liikuta…”

Tästä kokemuksesta nousee myös nimi hela- eli helkatorstai, sananmukaisesti pyhä torstai.

Pyhyyttä korostamaan sytytettiin tulia, poltettiin helkavalkeita, tanssittiin tulien ympärillä, pelloilla ja vihreissä metsiköissä. Näitä ilotulia tehtiin monin paikoin pelloille ja aukeille ja kentille. Niitä kutsutaan yhä Helkawalkiaksi, joiden ympärillä väki ”huvitteleiksen hyvällä oluella, soittaen ja hypellen.”

Tämä tapa elää vielä joillakin paikkakunnilla Satakunnassa ja Uudellamaalla, missä kokoonnutaan kylän keskelle helkavalkeille.

Eikä tässä kaikki.

Neidot saattoivat kerääntyä kulkueisiin kylän keskustaan ”raittien ristille” ja lähtivät siitä kulkemaan ”rivissä rinnan” laulaen vanhoja kalevalamittaisia lauluja, ”virsiä” joiden jokaisen säkeen kukin tyttörivi toisti. Legendalauluja pyhä Magdaleenasta, rakkauslauluja ja ritariballadeja. Laulavat neidot kulkivat ”raittien ristiltä” kolmeen, neljään eri suuntaan, palasivat aina takaisin, asettuivat sitten piiriin ja vaelsivat lopuksi Helkavuorelle leikkimään ja tanssimaan iloisesti.

Näitä rukouskulkueita voi tavat yhä ainakin Loviisan ystävyysseurakunnassa Unkarin Csömörissä, jossa kadut peitetään kauniisti kukkasin ja kadunvarsikoristein ennen kulkueiden lähtöä kukkaisvaellukselle.

Tämä eurooppalainen kulkueperinne jäljittelee ilmiselvästi opetuslasten vaellusta helatorstain ihmettä katsomaan.

Kirjoittaja on itäuusmaalainen kamarineuvos ja rovasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.