Saara Lång, kolumni: Meditointia omalla tyylillä ilman ohjausta

Haminassa on kylä nimeltä Neuvoton. En muista, olenko koskaan paikassa käynyt, enkä tiedä, mistä lie nimensä saanut, ovatko kylän asukkaat jotenkin neuvottomampia?

Nyt tuntuu, että monella meistä muistakin on mennyt sormi suuhun koronaohjeistusten ja määräysten kanssa. Entä jos koko elämän järjestys on mennyt uusiksi lomautuksen, irtisanomisen, firman kaatumisen, tai jonkun läheisen menetyksen kautta?

Luin lehdistä, että ihmiset ovat rynnänneet sankoin joukoin luontoon samoilemaan. Harrastuksiin ei ole ollut menemistä, ja televisiosta voi katsoa vain rajatun määrän rikos-, remppa-, läski / paise / naimisiinmeno / kokkaus / mitä niitä nyt vielä on tosi-tv-ohjelmia. Onhan aina myös YLE Areena ja maksulliset kanavat, ja netin tietotulva. Kuinka monta kuollutta tänään lisää Suomessa, Ruotsissa, entä Venäjällä, jo 200 000? Parempi ehkä olla ihan joka tunti kuuntelematta uutisia, ja todellakin lähteä ulos luontoon hengittämään. Mikä sen parempi paikka yrittää päästä takaisin tasapainoon.

On olemassa monenlaisia oppeja ja menetelmiä, joiden avulla etsiä tasapainoa. Joogaa, itämaisia taistelulajeja, mindfullnessia, Alexander-tekniikkaa, Feldenkrais-metodia, transkendenttista tai muuta meditointia. Kaikki varmasti ovat aivan huikeita sinänsä (ja ovatkin!), mutta jos on ihan väsyksissä, helpointa on vaan mennä metsään.

Jo ulkona käveleminen rauhoittaa mieltä, mutta kävelylenkiltäkin voi vielä livahtaa hiukan syrjäpolulle, astua johonkin paikkaan, jossa saa istahtaa kivelle tai kannon nokkaan. Katsoa tyhjyyteen ja olla ajattelematta yhtään mitään, kunnes havahtuu auringon lämpöön tai purevaan tuuleen, linnun lauluun, mihin hyvänsä ympärillä. Meditoida, omalla tavalla, ihan ilman ohjausta!

Sanotaan, että elämä kantaa, mutta minusta on paljon konkreettisempaa ajatella, että maa kannattelee. Kun seison, seison koko maapallon päällä, ja se on valtava. Koko metsä ympärillä eläimineen ja puineen, toisiinsa kietoutuneine juurineen, on vain pieni pläntti elämää koko maapallon pinnalla. Sen alati liikehtivä, tulikuuma laavasydän on täynnä energiaa. Energiaa, jonka voi tuntea, kun makaa nurmikolla (tai jumppamatolla!) ja antaa jäsentensä rentoutua. Tuntea niiden painon, ja antaa niiden lämmetä veren virratessa. Tai seisoa hiljaa ja tunnustella, miten jalkapohjat tukeutuvat maahan. Miten runkosi, aivan kuin puidenkin, huojuu hiljaa, lakkaamatta etsien tasapainoa. Haastan sinut kokeilemaan!

Kirjoittaja on Loviisan kaupunginvaltuutettu (sit), rikoskemisti ja pienviljelijä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.