Pääkirjoitus: Kiusallinen tuloveronkorotus

Arto Henriksson

Loviisan kaupunginvaltuusto päätti torstai-iltana äänin 14-20 korottaa Loviisan ensi vuoden tuloveroprosenttia 0,5 prosenttiyksiköllä eli nykyisestä 19,75 prosentista 20,25 prosenttiin. Päätös tehtiin vastoin kaupunginhallituksen yksimielistä esitystä pitää prosentit ennallaan.

Yllättäen korotusta vastaan olivat lähes kaikki demarit sekä kokoomus ja muutama rkp-läinen. Äänestystulos ratkesi, kun Rkp:n 18 henkilön ryhmästä peräti 15 kannatti veronkorotusta.

Äänestystulos kertoi paitsi Rkp:n repeämisestä niin myös hienoisesta arvovaltatappiosta kaupunginhallitukselle ja sen puheenjohtajalle Mia Heijsnbroek-Wirénille (Rkp) ja Rkp-taustaiselle kaupunginjohtajalle Jan D. Oker-Blomille, jotka vastustivat korotusta vielä ensi vuonna, mutta olisivat taloussuunnitelmassa olleet valmiit nostamaan veroja 20,25 prosenttiin vasta vuonna 2021.

Oltiinpa itse tuloveroprosentin korotuksesta mitä mieltä hyvänsä, niin sen lykkäämisessä oli vaikea nähdä logiikkaa, jos taloussuunnitelmassa kuitenkin samalla linjataan ja viestitään, että korotus on määrä tehdä parin vuoden päästä.

Tällaisesta päätöksestä oltaisiin kyllä saatu välittömästi lähetettyä potentiaalisten muuttajien suuntaan negatiivinen signaali tulevista korotuksista, mutta lisäverotulojen saaminen olisi lykkäytynyt samoin parilla vuodella. Eli jos korotuspäätös oli huono, niin vielä huonompi olisi ollut lykätä sitä.ja kertoa silti, että korotus on lähivuosina tulossa.Väistämätöntä ei pidä viivytellä.

Veronkorotuksen todelliset nettovaikutukset jäävät nähtäväksi. Rahavirtojen taustalla on monia muuttujia ja arvaamattomia ihmismieliä. Puolen prosenttiyksikön korotus kohdistuu käytännössä tuntuvimmin yli 80 000 euroa vuodessa ansaitseviin eli juuri parhaisiin veronmaksajiin.

Hyvätuloiselle, yhteensä 150 000 euroa ansaitsevalle perheelle korotus tuo 750 euron lisämaksun vuodessa. Sen suuruudesta ja järkevyydestä voidaan olla montaa mieltä.

"Jos korotuspäätös oli huono, niin vielä huonompi olisi ollut lykätä sitä, ja kertoa silti, että korotus on lähivuosina tulossa."

Olennaisinta ei ehkä siltikään ole nyt päätetyn korotuksen suuruus, vaan Loviisan todellinen kokonaisveroaste ensi vuonna verrattuna kilpaileviin kotikuntiin.

Lapinjärven ensi vuoden veroprosentti on 21 %, johon Loviisan prosentti kestää vertailun. Samoin 21 prosentin Pyhtääseen sekä 21,5 prosentin Kotkaan, jonne suuntaan Loviisa on menettänyt useita Fortumin hyvätuloisia osaajia. Kotkasta kannattaa palata Loviisaan, jos veroprosentit ovat tärkeitä.

Sensijaan esimerkiksi Helsingissä, josta Loviisa on pyrkinyt houkuttelemaan muuttajia, on veroprosentti myös ensi vuonna 18 prosenttia. Loviisaan muuttoa harkitsevalle hyvätuloiselle, 150 000 euroa ansaitsevalle perheelle muutto merkitsisi 3 375 euron lisäkulua vuodessa. Eli yhden melko hulppean perhelomaviikon verran vuodessa.

Todelliset miljonäärit ovat luku sinänsä, ja on melko yleinen harhaluulo, että tavallisilla hyvätuloisilla palkansaajaperheillä olisi varaa heitellä tuhatlappusia huoletta kuntien kassaan varsinkaan, jos palveluiden tarve on aktiivi-iässä vähäinen.

On todennäköistä, että tuloveroprosentti vaikuttaa ainakin jossain määrin potentiaalisten vuoden 2023 asuntomessumuuttajien päätöksiin. Kokemuksen mukaan iso osa asuntomessualueiden uudisasukkaista ovat jo entuudestaan olleet paikkakuntalaisia.

Vapaiksi jääneitä asuntoja on yleensä kuitenkin myyty myös muualta muuttaneille eli asuntomessut ovat tuoneet paikkakunnalle kiertoa ja enemmän uusia asukkaita kuin vain messualueelle.

Vuosiksi 2022-2024 Loviisan asuntomarkkinoille voi ennustaa lisääntynyttä liikehdintää. Tässä tilanteessa ehkä järkevin tavoite olisi saada kaupungin talous jo lähivuosina tasapainoon niin, että esimerkiksi vuonna 2022 voitaisiin päättää palauttaa vuoden 2023 tuloveroprosentti esimerkiksi takaisin nykyiseen 19,75 prosenttiin.

Valtuusto päättää ensi vuoden budjetista joulukuun kokouksessa. Monet äänestivät valtuustossa veronkorotusten puolesta välttääkseen kiusalliset leikkaukset koulu- ja terveyasemaverkosssa.

Kiusallisen viestin lähettäneen veronkorotuksen lisäksi myös käyttötaloutta on edelleen syytä syynätä kriittisesti ja etsiä tarvittavat säästökohteet, jotta tappiokierre saadaan lähivuosina oikaistua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kuningattarenrannan tonttien hinnat vaihtelevat 27 500 eurosta 135 000 euroon - Kaavat ja tonttihinnat etenevät valtuustoon
  2. Talkootyön viimeiset sukupolvet? Tesjoen kotakeidas on vaatinut tuhansia talkootyötunteja
  3. Säästölistalle ja yt-neuvotteluille jatkoa - Matkailutoimisto ja Tesjoen kirjasto suljetaan, ulkoliikuntapaikkojen määrä vähenee, Sibeliuspäiviä ei enää järjestetä
  4. Näyttävä laivuepurjehdus sunnuntaina Laivasillalla
  5. Saltbodanin sunnuntaissa soi jazz
  6. Kaupunginjohtaja toivoo valtuutetuilta kustannusneutraaleja ratkaisuehdotuksia - Mitä tilalle jos punakynä käy ehdotettujen säästöjen yli?
  7. Tietokirja: Rautakymi tutustuttaa lukijan Loviisan ja Pyhtään seudun rautakulttuurin historiaan
  8. Kartanosta kerrostaloon - Loviisan Asunnot Oy:n asunnoissa asuu yli tuhat asukasta. Emil-kotiin ja Hambergin kotiin etsitään kolmannen sektorin toimijoita
  9. Pyhimyksiä vai mielipuolia? - Taidenäyttely äänien kuulemisesta Almintalolla
  10. Kiinteistönhoitajaksi huippuarvosanoin alle vuodessa – loviisalainen Kristi Lahe laajensi osaamistaan
  11. Pyroll laajentaa toimintaansa - Pyhtää myi teknisen varikon ja kaarihallin yhtiölle. Kauppa sinetöitiin kahdessa viikossa
  12. Telehistorian sivu kääntyy - Loviisan voimalaitokselle oma matkaviestinverkko
  13. Minä ja Suomenlahti: Ben Fagerström, 65, näki lapsena isänsä rakentavan Marinon ensimmäistä venettä kotitalon kellarissa – nyt 35 vuotta perheyritystä luotsannut toimitusjohtaja jää eläkkeelle
  14. Porvoon Energia vetäytyy Loviisasta – myy kaukolämpöliiketoiminnan CapManille
  15. 40 henkilöä vähennetään ja koko henkilöstö lomautetaan - Haddom skola lakkautetaan, samoin Koskenkylän ja Lapinjärven terveysasemat

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Säästölistalle ja yt-neuvotteluille jatkoa - Matkailutoimisto ja Tesjoen kirjasto suljetaan, ulkoliikuntapaikkojen määrä vähenee, Sibeliuspäiviä ei enää järjestetä
  2. Kuningattarenrannan tonttien hinnat vaihtelevat 27 500 eurosta 135 000 euroon - Kaavat ja tonttihinnat etenevät valtuustoon
  3. Livelähetys: Lovarin torikamera näkyy tästä
  4. Pääkirjoitus: Mitähän se CapMan tahtoo...
  5. 40 henkilöä vähennetään ja lähes koko henkilöstö lomautetaan - Haddom skola lakkautetaan, samoin Koskenkylän ja Lapinjärven terveysasemat
  6. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  7. Näyttävä laivuepurjehdus sunnuntaina Laivasillalla
  8. Saltbodanin sunnuntaissa soi jazz
  9. Viirilän kotiseutumuseo Loviisan Kuninkaankylässä avaa pelimannien ulkoilmakonsertilla sunnuntaina
  10. Loviisa järjestää opastetun kävelyn yleisölle Kuningattarenrannan asuntomessualueelle
  11. Kiinteistönhoitajaksi huippuarvosanoin alle vuodessa – loviisalainen Kristi Lahe laajensi osaamistaan
  12. Kaupunginjohtaja toivoo valtuutetuilta kustannusneutraaleja ratkaisuehdotuksia - Mitä tilalle jos punakynä käy ehdotettujen säästöjen yli?
  13. Pyroll laajentaa toimintaansa - Pyhtää myi teknisen varikon ja kaarihallin yhtiölle. Kauppa sinetöitiin kahdessa viikossa
  14. Kaupungin henkilöstö ei hyväksy irtisanomisia tai lomautuksia säästötoimina- "Ensimmäisenä tulisi muuttaa kaupunkistrategiaa"
  15. Agricolamuseo avataan Pernajassa - Tyhjä pankkisali Koskenkylässä on täyttynyt keskiaikaisilla esineillä ja tarinoilla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.