Pääkirjoitus: Kesätöiden haut jo käynnissä

Arto Henriksson

Vuoden vasta vaihduttua ovat kesätyöpaikkojen hakumenettelyt käynnistyneet toden teolla monissa yrityksissä ja julkisen alan työpaikoilla. Hätäisimmät aloittivat hakijoiden kalastelun jo viime vuoden puolella.

Monilla aloilla yhä aikaisemmaksi muuttuneet kesätyöntekijöiden rekrytointien on sanottu stressaavan alan opiskelijoita, joista monet eivät vielä syksyllä haluaisi ratkaista mihin työhön haluaisivat seuraavana kesänä hakeutua.

Esimerkiksi media-alalla kesätoimittajien rekrytointikampanjat alkoivat vielä vuosi sitten jo lokakuussa, kun Yleisradio avasi kesätyöpaikkojensa haun jo lokakuussa, ja pian sen jälkeen marraskuussa myös muut suuremmat mediatalot lähtivät kisaan parhaimmista hakijoista.

Journalistiliiton opiskelijatyöryhmä esitti tuolloin toiveen, että mediat aloittaisivat kesätyöntekijöiden haut aikaisintaan joulukuussa. Suosituksen tavoitteena oli, ettei kilpailu parhaista kesätyöntekijöistä enää vuosi vuodelta aikaistaisi hakuja.

Useimmat mediatalot ottivat toiveesta vaarin, ja myöhensivät kesätoimittajiensa haun alkamaan aikaisintaan tammikuussa, ja pienemmät lehdet sitäkin myöhemmin. Suosituksessa on mukana myös Loviisan Sanomat, jonka kesätoimittajan pesti avautui haettavaksi tammikuun alussa, ja on haettavissa muiden Mediatalo Keskisuomalaisen lehtien tapaan tammikuun 20. päivään saakka konsernin verkkopalvelussa

"Harjaantuneen työnantajan silmä etsii erityisesti sopivaa asennetta työn tekemiseen ja halua uuden oppimiseen sekä hyvään työsuoritukseen."

Suomen sadattuhannet kesätyöpaikat ovat tärkeitä nuorten ja opiskelijoiden urakehitykselle sekä myös taloudelle. Vastuun kantaminen ja annetuista tehtävistä suoriutuminen on nuorille tärkeä kasvun ja itsenäistymisen hetki, vaikka nuorten ensimmäiset kesätyöt ehkä harvoin liittyvät heidän tuleviin ammatteihinsa.

Kesätyöntekijöiden valitseminen ja työllistäminen on erittäin tärkeää myös useimmille työantajille. Vakinaisten työntekijöiden kesälomasijaisuuden työpanoksen ohella ne tarjoavat työnantajille erinomaisia tilaisuuksia bongata kesätyöntekijöiden joukosta nousevia kykyjä sekä tulevaisuuden huippuosaajia ja tuloksentekijöitä.

Jälkimmäisistä halutaan työpaikoilla pitää kiinni, ja monasti seuraavan kesän työpaikkaa tarjotaan jo edellisen kesätyöpestin päättyessä. Oma-aloitteisuus ja oikea asenne kyllä huomataan, ja sana kiertää pätevistä ja aloitteellisista tekijöistä. Suosittelulla on merkitystä tulevia työpaikkoja hakiessa. Nuorena kesätyössä hankittu positiivinen maine seuraa perässä pitkään. Myös negatiivinen.

Harjaantuneen työnantajan silmä etsii erityisesti sopivaa asennetta työn tekemiseen ja halua uuden oppimiseen sekä hyvään työsuoritukseen. Myös sosiaaliset taidot ja halu sekä kyky sopeutua työyhteisöön ovat monesti ratkaisevia ominaisuuksia uralla etenemisessä.

Samoin päinvastoin. Monasti sekä kesätyöntekijä että työantaja huomaavat, etteivät kummankaan odotukset ja toiveet oikein kohtaa juuri siinä työpaikassa. Osalle nuorista, ja miksei vanhemmistakin, on haasteellista viettää pitkiä aikoja erossa älypuhelimesta.

Varsin usein silmiin osuvat ”Jess! Viimeinkin perjantai!Lärvit!” tai ”Ällöttävää, maanantai”, tyyliset poustaukset Facebookissa eivät anna mielikuvaa työssään viihtyvästä tulevaisuuden toivosta.

Vikaa on usein myös työnantajissa, joiden joukossa on valitettavan usein myös niitä, joiden asenne nuoria kesälomasijaisia kohtaan saattaa olla välinpitämätön tai jopa väheksyvä.

Sana kiertää myös heistä, eikä ole ollenkaan tavatonta, että sosiaalisessa mediassa kysellään ja kerrotaan kokemuksia hyvistä ja huonoista työpaikoista. Myös työnantajien on hyvä osata nähdä, että monet kesätyöntekijät ovat tulevaisuuden asiakkaita, pomoja ja päättäjiä, ehkä jopa pääministereitä, joille kannattaa jättää hyvä mielikuva työpaikasta ja kesätyönantajasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Maailmanperintökohde joka mahtuu jalkojen väliiin - Struven ketjulla selvitettiin maapallon muotoa ja kokoa 1800-luvulla
  2. Värikkäitä akryylimaalauksia – Raija Tikkasen töitä vuosien varrelta A´la Tallissa
  3. Hankalat sääolosuhteet haastoivat kuhanuistelijoita – kalastuskilpailuun osallistui 22 venekuntaa
  4. Tilastot: Itä-Uudellamaalla on 12 mökkiläisten valtakuntaa, joissa vakiasukkaat ovat vähemmistönä
  5. Ääniä kuuleva tulkitaan toisin eri kulttuureissa – taidenäyttely purkaa äänten kuulemiseen liittyviä ennakkoluuloja
  6. Uintiharjoituksia ja vesileikkejä – uimakoululaiset suorittivat ahkerasti uintimerkkejä
  7. Rautaisia naisia, luonnon rauhaa ja mustekirjoitusta – ruukissa uusia taidenäyttelyitä
  8. Teatterielämyksiä luvassa, vaikka Ruukinmyllyn oma ryhmä pitää välivuotta - Sydänteatterin esitys Lähde tulee ensi-iltaan lauantaina
  9. Haddom skola ja Lapinjärven terveysasema pois lakkautuslistalta - Koskenkylän terveysasema lakkautetaan
  10. Terveysaseman kohtalo ratkaistaan torstaina - Lapinjärveläisiltä Loviisan kaupunginvaltuustolle yli 700 nimen lista jolla vedotaan terveysaseman säästämiseen
  11. Livelähetys kello 17: Loviisan valtuustossa tänään säästöohjelma ja asuntomessualueen kaavat
  12. Yrittäjät haluavat asuntomessujen olevan kärkihankkeen ja vetoavat kaupunginvaltuustoon kaavan hyväksymisessä
  13. Monesta oltaisiin valmiita luopumaan - Loviisan kaupungin kyselyyn talouden tasapainottamisen keinoista henkilöstöltä 232 vastausta, asukkailta 258
  14. Loviisanjokea perattu jo kilometrin verran – hankkeen toteutumista odotettiin yli kymmenen vuotta
  15. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.